5/2004
Pääkirjoitus: Maksumieheksi EU:n eläintautikriiseihin
Venäjän tuontikielto siipikarjalle ja
siipikarjatuotteille voimassa vain Satakunnassa
Suomelle myönnettiin lisätakeet scrapien varalta
EU:n munintakanojen salmonellakartoitus alkoi
Ohjeita tiloille raatojen säilytyksestä keräilyä varten
Hyväksytyt saapumispaikat lemmikkieläinten ei-kaupallisessa tuonnissa
Trikiinitutkimusmenetelmälle myönnetty vielä
siirtymäaikaa,
laboratoriovaatimuksia kaavaillaan
Ajankohtaisia geenitekniikka-asioita
Kaari -talon peruskivi muurattiin
Kirjallinen kysymys löytöeläimistä
Kirjallinen kysymys nautarekisteristä
Kirjallinen kysymys eläinsuojeluvalvonnasta
Kirjallinen kysymys lemmikkien tunnistemerkinnästä
Muutoksia lääkeluetteloihin
Hollanti vastaa parhaillaan EU:n neuvoston puheenjohtajuudesta. Yksi Hollannin kauden teemoista on eläintautikriisien torjunta. Painotus on ymmärrettävä, koska Hollanti on kärsinyt viimeisimmän kymmenen vuoden kuluessa useista Maailman eläintautijärjestö OIE:n A-listan tautien purkaumista aina suu- ja sorkkatautia myöten. Vuonna 2001 korkeapatogeeninen lintuinfluenssa levisi sadoille tiloille. Lintuinfluenssan tartunta-alueen eläin- ja tilatiheys on yksi Euroopan taajimmista. Välittömät kustannukset taudin torjunnasta olivat erinomaisen korkeat. Tähtitieteelliseksi lasku muodostui, kun otettiin huomioon välilliset vaikutukset hintoihin, turismiin ja maaseudun muihin elinkeinoihin.
Lintuinfluenssan torjuntatoimet vietiin lävitse EU-sääntöjen edellyttämällä perusteellisuudella. Tehtävä ei ollut helppo, sillä erityisesti kontaktitilojen terveiden eläinten tuhoaminen herätti sekä tuottajien että kaupunkilaisten vastustuksen. Moni tuottaja uskoi, että ennaltaehkäisevä rokotus olisi säästänyt lintujen hengen ja tilan talouden. Sama kritiikki kohtasi myös Brittein saarten eläinlääkintäviranomaisia suu- ja sorkkatautiepidemian aikana. Shokeeraavat kuvat ruhojen massapoltosta synnyttivät kiivaan keskustelun toimenpiteen tarpeellisuudesta ja ennaltaehkäisevän rokotuksen siunauksellisuudesta. Eläinlääkintäviranomaiset joutuivat tilanteeseen, jossa epidemiologiselta kannalta välttämätön toimenpide osoittautuukin käytännössä vaikeaksi tai peräti mahdottomaksi toteuttaa.
Näkökulmaa voidaan vielä laajentaa teollisuusmaiden ulkopuolelle. Kaakkois-Aasiassa on joillakin alueilla ryhdytty massiivisiin luonnonvaraisten lintujen hävityksiin lintuinfluenssan pelossa. Rokottamattomuuspolitiikka yhdistettynä kansantalouksia heiluttaviin vientiseuraamuksiin voi houkutella tautitapausten salaamiseen, tätä seuraavaan epidemian leviämiseen ja pahimmillaan ihmishenkien menetyksiin.
Olisiko rokotus sitten auttanut näissä tapauksissa? Vastaus ei ole aivan yksiselitteinen. Jos epidemia on levinnyt laajalle ennen ensimmäisen tapauksen löytämistä, kuten Englannissa todellisuudessa kävi, on rokotustehtävä todella massiivinen. Lisäksi mikään rokote eikä rokotuskampanja toimi täydellisesti.
EU:n kauppakumppanit eivät myöskään aina ole valmiita ostamaan rokotetuista eläimistä saatavia tuotteita. OIE:n säännöt mahdollistavat pitkiä kauppasaartoja ja kaikki tuojamaat eivät välttämättä noudata OIE:n minimisuosituksia. Mahdollisia kauppasaartoja lieventämään on kehitetty ajatus nopeista suojarokotuksista epidemia-alueen ympärillä. Rajallinen hätäteurastuskapasiteetti voidaan tällöin keskittää varsinaisiin tautitapauksiin. Rokotetut eläimet tuhotaan epidemian laannuttua (vaccinate to kill).
Hollanti pyysi Wageningen yliopiston tutkijoita tarkastelemaan näitä ongelmia. Tutkimuksen ensimmäiset tulokset esiteltiin juuri äskettäin Euroopan eläinlääkintäpäälliköille. Tutkijat olivat jokseenkin vakuuttuneita siitä, että jokaisessa Euroopan maassa on niin eläin- ja tilatiheitä alueita, että helposti leviävän eläintaudin torjunta ei ole mahdollista vain sairastuneita eläimiä ja niiden kontakteja tuhoamalla. Sanoma oli yksinkertainen: eläintiheillä alueilla on valmistauduttava nopeisiin suojarokotuksiin (vaccinate to live/vaccinate to kill).
Eläinlääkintäpäälliköt eivät aivan purematta nielleet tutkijoiden suositusta. Paremminkin heidän mukaansa jokainen tilanne vaatii aina aivan oman punnintansa. Tutkijoiden näkemys herättää kuitenkin uutta pohdintaa myös meillä Suomessa. Toistaiseksi olemme pitäneet eläin- ja tilatiheyttämme niin alhaisena, että selviämme A-listan tautitapauksista stamping out –menetelmällä.
Hollannin aloitteen lisäksi EU-tasolla pohditaan komission hallussa olevien EU:n omien tautien torjuntaan tarkoitettujen määrärahojen käyttöä. Kyseessä ovat siis rahat, joita myös suomalaiset veronmaksajat ovat olleet keräämässä. Nyt suuri osa näistä rahoista on käytetty tautikriisien jälkihoitoon, kompensaatioiden maksamiseen niille tuottajille, joiden eläimet on hävitetty. Osa rahoista käytetään vakavien eläintautien vastustusohjelmiin hankepohjalta. Zoonoosit ovat myös rahoituskohde, mutta toistaiseksi minimaalinen verrattuna tuloksiltaan niukkoihin Brucella-ohjelmiin.
Suomi on tähän mennessä onnistunut saamaan pienen summan EHEC-bakteerin vastustamiseen ja suuremman summan luonnonvaraisten eläinten rabiesrokotusohjelmaan itärajalla. Rabiesohjelmaa on toteutettu useina vuosina. Nyt pohditaan sitä, voisiko rahastoa käyttää rokotusohjelmiin kolmansissa maissa. Ainakin Suomen kannalta tarkoituksenmukaista olisi vastustaa rabiesta siellä, missä riski on suurin: näkisimme mielellämme, että rokotettuja luonnoneläimiä olisi myös kauempana Suomen rajoista. Olemme tehneet yhdessä virolaisten ja venäläisten kanssa ehdotuksen siitä, että uusi luonnonvaraisten eläinten rokotusalue muodostettaisiin Leningradin alueen länsi- ja etelärajoille, Viron ja Pihkovan alueen rajoille. Tämän toteuttamiseen tarvittaisiin EU:n tuki, koska Suomen lähialuevaroja voidaan käyttää vain oman valtakunnanrajamme välittömässä läheisyydessä.
EU:n eläinlääkintärahaston käytöstä tuntuu puuttuvan kannustava elementti. Rahaa palaa, mutta oikeastaan riskien todennäköisyys tai vakavuus ei muutu. Komissio onkin esittänyt vaihtoehtoja tilanteen kohentamiseksi. Ensimmäisessä vaihtoehdossa kaikki tuottajat maksaisivat eläintautikriisiveron, jonka kertymä koottaisiin EU:n laajuiseen rahastoon. Toisessa vaihtoehdossa luotettaisiin yksityisiin vakuutuslaitoksiin, jotka ottaisivat korvausta vastaan hoidettavakseen kriisien tuhojen korvaamisen. Viimeisessä mallissa luotettaisiin edelleen kansalliseen päätöksentekoon ja maksukykyyn, jota avitettaisiin yhteisön varoilla kuten nykyäänkin.
Mikään vaihtoehdoista ei tunnu oikein houkuttelevalta suomalaisesta näkökulmasta. Rahastovaihtoehdossa suomalaiset tuottajat pääsisivät maksumiehiksi eläintiheiden alueiden kriiseihin. Vakuutusyhtiövaihtoehdossa olisimme jälleen maksajina, mutta tällä kertaa vakuutuksenottajilta ehkä vaadittaisiin nykyistä enemmän. Toiveikkaasti ajateltuna vakuutusehdoissa ehkä edellytettäisiin parannettavan bioturvallisuutta ainakin eläintiheillä alueilla. Viimeinen vaihtoehto jatkaisi nykyistä tehottomuutta.
Verovaihtoehto on yksinkertaisesti tyrmättävä. Vakuutussysteemin voimme ehkä niellä, jos vakuutusmaksut porrastetaan todellisen riskin mukaan ja riskien todentumista ehkäistään suojatoimilla. Kansallinen etumme olisi ehkä parhaiten turvattavissa silloin, kun nykyiseen EU:n eläintautirahaston käyttötapaan lisättäisiin enemmän ennaltaehkäiseviä elementtejä: vähemmän kor-vauksia eläinten tappamisesta ja enemmän rahaa rokotusohjelmiin ja bioturvallisuuden parantamiseen, myös EU:n rajojen ulkopuolella.
Ylijohtaja Matti Aho, p. (09) 1605 3380,
matti.aho@mmm.fi
Venäjän maatalousministeriö ilmoitti syyskuun lopussa, että Suomea koskevat Newcastlen taudin takia määrätyt tuontirajoitukset voidaan lieventää tautitilanteen suotuisan kehityksen seurauksena. Vientikielto elävälle siipikarjalle, haudontamunille, siipikarjanlihalle ja kuumentamattomille siipikarjatuotteille sekä siipikarjanrehuille koskee nyt vain Satakunnan maakuntaa. Aikaisemmin vienti oli kielletty koko Länsi-Suomen läänistä. Satakunnan maakuntaa koskeva kielto tullaan kumoamaan kansainvälisten suositusten mukaan kuuden kuukauden kuluttua tautitapauksesta, eli ensi vuoden tammikuun lopussa.
Vientikiellon lievennys oli tervetullut, koska Suomen siipikarjateollisuus on keskittynyt Länsi-Suomen lääniin. Koko Länsi-Suomen lääniä koskeva vientikielto pysäytti käytännössä elävän siipikarjan, siipikarjan lihan ja siipikarjan rehujen viennin Venäjälle kokonaan.
Eläinlääkintöylitarkastaja Kajsa Hakulin,
p. (09) 1605 2433, kajsa.hakulin@mmm.fi
EU:n komissio hyväksyi elokuussa Suomen kansallisen torjuntaohjelman scrapielle ja myönsi samalla Suomelle lisätakeet scrapien valvontaan yhteisönsisäisessä kaupassa ja tuonnissa. Samalla Suomi sai oikeuden poiketa EU:n jalostusohjelmasta scrapien perinnöllisen vastustuskyvyn lisäämiseksi.
Samanlainen asema on aikaisemmin myönnetty Ruotsille ja Tanskalle.
Kansallinen torjuntaohjelma tähtää mahdollisimman kattavaan scrapieseurantaan. Tämä tarkoittaa tiloilla kuolleiden tai tilalla lopetettujen yli 18 kuukauden ikäisten lampaiden ja vuohien systemaattista tutkimusta scrapien varalta. Näytteet otetaan Honkajoen eläinjätteen käsittelylaitoksessa, johon tuodaan tiloilta kerätyt kuolleet eläimet raatokeräilyalueelta. Raatokeräilyalueen ulkopuolella on ainakin epäilytapauksissa lähetettävä näytteitä (pää tai koko ruho) EELAan tutkittaviksi scrapien varalta. Tutkimukset ovat maksuttomia eläimen omistajille.
Tarkoituksena on tutkia noin 900 itsestään kuollutta lammasta tai vuohta scrapien varalta vuodessa eli noin 2 % Suomen aikuisesta lammas- ja vuohipopulaatiosta. Tavoite tullee täyttymään sillä syyskuun loppuun mennessä oli tutkittu jo yli 800 eläintä. Toistaiseksi yksi eläin on ollut positiivinen. Tämä oli Nor-98 tyyppiä ja tapauksesta kerrottiin tarkemmin elokuun tiedotteessa.
Lampaat ja vuohet tutkitaan nyt kahdella pikatestillä ja näyte otetaan sekä aivorungosta että pikkuaivoista. Uusittu näytteenotto-ohje varmistaa myös Nor-98 tapausten löytymisen.
Itsestään kuolleiden eläinten seurannan rinnalla jatketaan tilakohtaista scrapievalvontaohjelmaa, joka on pakollinen kaikille tiloille, joilla on yli 40 uuhta tai kuttua. Näistä tiloista on tutkittava itsestään kuolleiden eläinten lisäksi myös 1-5 teurastettavaksi lähetettyä yli kaksivuotiasta lammasta tai vuohta vuodessa. Ohjelmaa on tarkoitus laajentaa koskemaan kaikkia tiloja, joilla on yli 20 uuhta tai kuttua maedi-visna ohjelman mukaisesti.
Lisätakeiden perusteella Suomeen tuotavien lampaiden ja vuohien on oltava lähtöisin tiloilta, joilla ei ole todettu scrapiea viimeiseen seitsemään vuoteen. Tuonnin jälkeen tila ei saa myydä eikä ostaa lampaita tai vuohia seitsemään vuoteen, lukuun ottamatta eläinten myyntiä suoraan teurastettaviksi. Tuonnin jälkeistä siirtorajoitusta ei sovelleta Ruotsista tai Tanskasta tuotuihin eläimiin eikä perinnöllisesti vastustuskykyisiin lampaisiin (genotyyppi ARR/ARR). Vastaavat tuontimääräykset koskevat myös spermaa ja alkioita. Yksityiskohtaiset tuontimääräykset lähetetään tuojalle ja asianomaiselle kunnaneläinlääkärille tuontirekisteröinnin yhteydessä.
Eläinlääkintöylitarkastaja Kajsa Hakulin,
p. (09) 1605 2433, kajsa.hakulin@mmm.fi
EU:n komission päätös 3512/2004, annettu 22.9.2004, velvoittaa kaikki EU:n jäsenvaltiot kartoittamaan alustavasti salmonellan esiintymistä kulutusmunia munivien kanojen parvissa. Vuoden pituinen kartoitusjakso aloitettiin lokakuun alussa. Tarkoituksena on hankkia vertailukelpoisia tietoja salmonellan esiintymisestä munivien kanojen populaatioissa eri jäsenvaltioissa, sekä mahdollisesta salmonellan esiintymisen kausivaihtelusta.
Nyt aloitettu kartoitustutkimus toteutetaan jokaisessa jäsenvaltiossa samalla tavalla, eikä se vaikuta Suomen kansallisten salmonellavalvontaohjelmien toteuttamiseen. EU:n kartoitustutkimuksesta saadaan kuitenkin arvokasta rinnakkaistutkimustietoa, sillä useiden ulostenäytteiden lisäksi kanaloista otetaan ympäristönäytteitä. Asianomaisille kunnaneläinlääkäreille on toimitettu yksityiskohtaiset ohjeet näytteiden ottamiseksi. Näytteiden tutkimukset tehdään keskitetysti EELAn Kuopion tutkimusyksikössä valtion kustannuksella. EU korvaa osan kustannuksista.
Suomen kulutusmunia tuottavista kanaloista on tutkittava vähintään 338. Kanalat on arvottu kanalarekisteristä suurehkoista, yli 1000 munintakanan kanaloista. Jokaisesta arvotusta kanalasta tutkitaan yksi parvi tuotantokauden lopussa. Koko EU:n alueella tutkitaan lähes 6000 munintakanaparvea.
EU:n jäsenmaista saatujen tulosten perusteella asetetaan vuoden 2005 lopussa tavoite salmonellan esiintymisen vähentämiseksi munivien kanojen populaatioissa Euroopan yhteisön alueella (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2160/2003, 17.11.2003). Tavoitteen toteuttamiseksi jäsenmaiden munintakanojen salmonellavalvontaa uudistetaan vuonna 2007 niin, että eri jäsenmaissa saatavat valvonnan tulokset olisivat vertailukelpoisia. Tällöin Suomen kansallista salmonellavalvontaohjelmaa saatetaan myös joutua uudistamaan.
Lisätietoja tutkimuksesta löytyy mm. kesäkuun eläinlääkintötiedotteesta.
Eläinlääkintöylitarkastaja Sirpa Kiviruusu,
p. (09) 1605 2874, sirpa.kiviruusu@mmm.fi
Maa- ja metsätalousministeriön eläinten terveyden yksikön asettaman epävirallisen työryhmän laatima ohje tiloille raatojen säilytyksestä on valmistunut. Se on nähtävillä mm. ELOn internetsivuilla ja lisäksi se on sähköisesti toimitettu lääneille.
Työryhmään kuului paitsi ministeriön väkeä, myös mm. ETT:n, tuottajien, keräilijöiden ja ympäristöpuolen edustajia. Ohjeessa annetaan suosituksia raatojen lyhytaikaiseen säilytykseen, pitempiaikaiseen säilytykseen ja tilojen yhteisen keräilypisteen toimintaan.
Lyhytaikaisella säilytyksellä tarkoitetaan raadon säilytystä tilalla eläimen kuoleman ja raatojenkeräysauton saapumisen välisen ajan. Lyhytaikainen säilytys tulee kyseeseen lähinnä suurikokoisten raatojen kohdalla ja kun tilalla ei ole varsinaista säilytysjärjestelmää raadolle. Tärkeää on näissä tapauksissa, että keräilyauto kutsutaan välittömästi eläimen kuoleman jälkeen.
Pitempiaikainen raatojen säilytys tilalla edellyttää kylmiön/säiliön hankintaa. Etenkin pienikokoisten raatojen kohdalla on taloudellisesti edullisempaa kerätä ainakin 150 kg erä raatoja ennen keräilyauton kutsumista. Ohjeeseen on koottu säiliölle ja sen sijoitukselle tilalla asetettavat vaatimukset.
Tilat voivat sopia sikojen- ja siipikarjan raatojen yhteisen keräyspisteen järjestämisestä yhteiskontissa tai säiliössä. Tuottajien, jotka käyttävät yhteistä keräyspistettä on kirjallisesti sovittava pelisäännöistä toiminnalle ja vastuukysymyksiin liittyen. Toiminnalle on nimettävä vastuuhenkilön, joka vastaa toiminnan asianmukaisesta toteuttamisesta. Yhteiskonttihanketta suunnittelevien on oltava yhteydessä kunnaneläinlääkäriin, lisäksi toiminta vaatii luvan kunnan ympäristöviranomaiselta. Mikäli toimintaan osallistuvien tilojen määrä, kuljetusmatkojen pituus tai koottavien raatojen määrä kasvaa niin suureksi, että eläintautien leviämisen riski nousee merkittävästi, keräilypisteen on täytettävä sivutuoteasetuksen mukaisen 2 luokan väliasteen laitokselle asetetut vaatimukset. Ohjeeseen on koottu vaatimukset raatojen kuljetuksille, konteille ja vastuuhenkilöille.
Eläinlääkintötarkastaja Taina Heimonen-Kauppi, p. (09) 1605 2891,
taina.heimonen-kauppi@mmm.fi
Maa- ja metsätalousministeriö on yhteistyössä tullin kanssa laatinut listan saapumispaikoista, joiden kautta EU:n ulkopuolisista maista tuotavat matkustajan mukana kulkevat koirat, kissat, hillerit ja fretit on tuotava Suomeen. Saapumispaikan tulliviranomainen tarkastaa eläimen tunnistusmerkinnän sekä tuontiasiakirjat. Jos eläin tuodaan toisesta EU-maasta tai Norjasta, Sveitsistä, Islannista, Andorrasta, Liechtensteinista, Monacosta, San Marinosta tai Vatikaanivaltiosta, voidaan eläin tuoda Suomeen muunkin saapumispaikan kautta.
Lista saapumispaikoista ei koske koirien, kissojen, hillerien ja frettien kaupallista tuontia EU:n ulkopuolisista maista. Kaupallisessa tuonnissa eläimelle on tehtävä eläinlääkinnällinen rajatarkastus ja eläin tuotava sellaisen rajanylityspaikan kautta, jossa sijaitsee eläinlääkinnällinen rajatarkastusasema.
Lentoasemat
Helsinki-Vantaan lentoasema
Maantiet
Imatra
Kuusamo
Niirala
Nuijamaa
Raja-Jooseppi
Salla
Vaalimaa
Vainikkala
Vartius
Satamat
Helsinki (Eteläsatama, Katajanokka, Länsisatama, Sompasaari)
Hamina
Hanko
Inkoo
Kotka
Loviisa
Maarianhamina
Porvoo
Turku
Huvialuksissa kulkevien lemmikkieläinten osalta toimitaan Huvialusten tulliselvityksestä annetun Tullihallituksen tiedotteen N:o 108/2004 mukaisesti. Tiedote on saatavissa osoitteesta:
| Hyväksytty rajanylityspaikka | Rajatarkastusaseman sijaintikunta |
| Helsinki/satama | Helsinki |
| Helsinki-Vantaa/lentoasema | Vantaa |
| Vaalimaa/maantie | Virolahti |
Eläinlääkintötarkastaja Tiia Tuupanen, puh. (09) 160 52787,
tiia.tuupanen@mmm.fi
Lupa kompressiomenetelmän käyttöön trikiinitutkimuksessa oli päättymässä 31. elokuuta 2004 muiden kuin kavioeläinten osalta. Elintarvikeviraston pyynnöstä siirtymäaikaa jatkettiin vuoden 2004 loppuun saakka. Vuoden 2005 alusta kompressiomenetelmää voi käyttää trikiinitutkimuksessa muiden kuin kavioeläinten osalta vain siten, että saatu negatiivinen tulos varmistetaan muulla asetuksen 4/EEO/2002 mukaisella menetelmällä. Käytännössä siis joudutaan luopumaan kompressiomenetelmän käytöstä ensisijaisena tutkimusmenetelmänä.
Kavioeläinten tutkiminen trikiinien varalta kompressiomenetelmällä on edellyttänyt jo 1. syyskuuta 2002 alkaen, että saatu negatiivinen tulos varmistetaan toisella hyväksytyllä menetelmällä.
EU:n komission trikiiniasetuksessa, joka toistaiseksi on luonnosvaiheessa, ei myöskään suosita trikiinitutkimukseen käytettävänä menetelmänä kompressiomenetelmää. Jatkossa näyttää selvältä, että kompressiomenetelmää voidaan käyttää korkeintaan vain tietyin ehdoin, joiden sisällöstä ei vielä ole päätöstä. Kompressiomenetelmä on todettu merkittävästi heikommaksi trikiinin löytämisen kannalta, joten elintarviketurvallisuuden lisäämiseksi sen käyttöä on syytä ensi tilassa vähintäänkin rajoittaa.
Vaikea, mutta vielä mahdollisesti EY:n trikiiniasetuksen avulla ratkaistava kysymys on trikiinitutkimuslaboratorioiden hyväksymisvaatimukset. On ymmärrettävää, että tutkimus pitäisi voida tehdä viivytyksettä mahdollisimman lähellä teurastuspaikkaa. Ongelmana on, että rehu- ja elintarvikevalvonta-asetuksen sisältämät vaatimukset viranomaistutkimuksille ovat korkeat. Ministeriössä selvitellään, voidaanko esimerkiksi lihantarkastuslaboratorioille asettaa vaatimukset, jotka mahdollistavat trikiinitutkimuksen ja muiden sen kaltaisten kemiallisten ja aistinvaraisten tutkimusten tekemisen teurastamon välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa laboratoriossa.
Eläinlääkintöylitarkastaja Eeva-Riitta Wirta, p. (09) 1605 2298,
eeva-riitta.wirta@mmm.fi
Suomi implementoi muuntogeenisten organismien avointa käyttöä koskevan direktiivin (2001/18/EY) lailla geenitekniikkalain muuttamisesta 847/04, joka astui voimaan 15.9.2004. Viivästymisen vuoksi EY-oikeus ehti antaa asiasta Suomelle tuomitsevan päätöksen. Direktiivin toimeenpano viivästyi myös monessa muussa jäsenvaltiossa, ja tällä hetkellä muutamat EU-maat eivät vielä ole implementoineet sitä.
Direktiivi ja geenitekniikkalaki koskevat vain eläviä muuntogeenisiä organismeja. Geenitekniikkalaki kattaa myös muuntogeenisten organismien suljettua käyttöä koskevan direktiivin (90/220/EEC) muutoksineen. Geenitekniikkalain vastuuministeriönä on STM.
Direktiivi 2001/18/EY merkitsi käytännössä valvonta- ja seurantatoimien lisääntymistä. Käytännön gmo-valvonta siirtyi geenitekniikkalain muutoksessa geenitekniikan lautakunnalta KTTK:lle (viljelykäyttö), SYKE:lle (ympäristö) ja STTV:lle (suljettu käyttö).
Suomi on ratifioinut Cartagenan bioturvallisuuspöytäkirjan ja se tulee Suomen osalta voimaan 7.10.2004. Geenitekniikkalain muutoksessa (847/04, ks. edeltä) on säädetty, että tämän pöytäkirjan toimivaltaisena viranomaisena Suomessa toimii geenitekniikan lautakunta.
Kansallisena yhteyspisteenä toimii YM (saattaa sisältää mm. sopimuksen kehittämisen poliittisia kysymyksiä). Työnjako STM:n (GTLK:n) ja YM:n välillä on vielä tarkemmin määrittelemättä.
EU-tasolla on voimassa vientiasetus (2003/1946), jolla on saatettu voimaan Cartagenan bioturvallisuuspöytäkirjan elävien muuntogeenisten organismien (LMO) EU:sta vientiä koskevat kohdat (tuonnin osalta EU:n gm-säädökset jo täyttivät pöytäkirjan vaatimukset).
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1829/2003 muuntogeenisistä elintarvikkeista ja rehuista annettiin 22.9.2003. Asetuksella vahvistetaan säännöt muuntogeenisten elintarvikkeiden ja rehujen turvallisuusarvioinnille, hyväksymiselle ja merkinnöille.
Näiden tuotteiden riskinarvioinnin suorittaa keskitetysti Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA). Tuotehyväksyntää koskeva käsittely tapahtuu keskitetysti yhteisötasolla sääntelykomiteamenettelyssä. Asetusta 1829/2003 alettiin soveltaa 18.4.2004.
Asetuksen myötä muuntogeenisiä elintarvikkeita ja rehuja koskeva päätöksenteko siirtyi horisontaalisen lainsäädännön piiristä sektorilainsäädännön piiriin (myös elävien gm-organismien osalta, joista päätettiin tätä ennen geenitekniikkadirektiivien mukaisesti).
EU-tasolla tuotehyväksyntää koskeva hakemus jätetään kansallisen toimivaltaisen viranomaisen kautta EFSA:lle, joka välittää hakemuksen tiedot edelleen muiden jäsenmaiden kansallisille yhteysviranomaisille. Tuotehyväksyntää käsitellään yhteisötasolla sääntelykomiteamenettelyssä, mutta EY-asetus ei määrää, kuinka hyväksymistä koskeva kansallinen kanta muodostetaan.
EY-asetuksen voimaantulon edellyttämistä kansallisista järjestelyistä katsottiin tarpeelliseksi säätää valtioneuvoston asetuksella, joka annettiin 30.9. ja tulee voimaan 1.11.2004.
Vn-asetuksessa säädetään mm. toimivaltaisista viranomaisista ja niiden toimivaltuuksista sekä muuntogeenisten elintarvikkeiden ja rehujen hyväksymistä koskevan kansallisen kannan muodostamisesta sekä ko. tuotteiden turvallisuusarvioinnista ja ympäristöriskien arvioinnista vastaavista toimielimistä.
Kansallisena yhteysviranomaisena toimii Suomessa KTTK. Muuntogeenisten rehujen turvallisuusarvioinnista vastaa Suomessa KTTK asiantuntijaverkostonsa avulla ja gm-elintarvikkeiden turvallisuusarvioinnista uuselintarvikelautakunta. Elävien gm-organismien ympäristöriskien arvioinnin säädöstenmukaisuudesta vastaa Suomessa geenitekniikan lautakunta.
Lupahakemuksesta riippuen päätösehdotus voi koskea muuntogeenistä elintarviketta ja/tai muuntogeenistä rehua sekä muuntogeenisen organismin käyttöä siemenenä tai kasvinlisäysaineistona.
Vn-asetuksen mukaan toimivalta gm-elintarvikkeiden hyväksymistä koskevassa päätöksenteossa kuuluu kauppa- ja teollisuusministeriölle ja gm-rehujen hyväksymistä koskevassa päätöksenteossa maa- ja metsätalousministeriölle. Ympäristöriskien osalta toimivalta gm-organismeja sisältävien tuotteiden hyväksymistä koskevassa päätöksenteossa kuuluu geenitekniikan lautakunnalle.
Vn-asetuksen mukaisia menettelytapoja arvioidaan uudelleen viimeistään kahden vuoden kuluttua sen voimaan tulosta.
Komissio päätti 8.9.2004, että 17 Monsanton koisankestävästä 810-maissista johdettua lajiketta hyväksytään EU:n lajikeluetteloon. Lajikkeista 6 oli jo ollut Ranskan ja 11 Espanjan lajikeluetteloissa, joten ne olisi kuulunut normaalikäytännön mukaan kirjata automaattisesti yhteisön lajikeluetteloon. Ns. moratorioon nojautuen kirjausta kuitenkin viivytettiin kuusi vuotta.
Maissi Mon 810 oli hyväksytty (vanhan gm-kasvien hyväksyntämenettelyn eli EU:n vanhan geenitekniikkadirektiivin 1990/220/EEC mukaisesti) jo vuonna 1998, ja kyseinen tuotehyväksyntä kattoi myös kaikki ko. gm-maissista perinteisillä jalostusmenetelmillä johdettavat maissilajikkeet.
Espanjassa on kyseisiä koisankestäviä lajikkeita kasvatettu vuodesta 1998 lähtien niissä osissa maata, missä Euroopan ja Välimeren maissikoi-sat aiheuttavat suurimpia tuhoja. Näin on kertynyt myös käytännön kokemusta viljelyn rinnakkaiselosta maissilla.
Koisankestävillä maissilajikkeilla ei ole Suomessa näillä näkymin viljelykäyttöä, koska maissikoisa ei ole maassamme tuholainen, toisin kuin Etelä- ja Keski-Euroopassa. Lajia on tosin jo löydetty Suomen etelärannikolta harvinaisena tulokkaana joinakin vuosina.
Ministeriöiden välisessä ad hoc -ryhmässä EY-asetuksen kansallisen toimeenpanon ei katsottu edellyttävän säädöksiä.
Euroopan Unionin komissio on antanut suosituksen kansallisten strategioiden ja parhaiden käytänteiden laatimiseksi muuntogeenisten sekä tavanomaisen ja luonnonmukaisella tuotantotavalla kasvatettavien viljelykasvien rinnakkaiseloa varten. Suosituksen periaatteiden mukaan viljelijän tulisi voida viljellä haluamallaan tuotantotavalla, päätyipä hän sitten muuntogeenisen lajikkeen kasvattamiseen, tavanomaiseen viljelyyn tai luonnonmukaiseen tuotantotapaan.
Rinnakkaiselo liittyy siihen, voivatko maanviljelijät valita käytännössä näiden tuotantotapojen välillä noudattamalla merkintöjä ja/tai puhtautta koskevia lainsäädännöllisiä vaatimuksia.
Ministeriön asettama asiantuntijatyöryhmä laatii selvitystä ”Muuntogeenisten viljelykasvien sekä tavanomaisen ja luonnonmukaisen maataloustuotannon rinnakkaiselon mahdollistaminen Suomessa”.
Ensimmäinen luonnos (kohdista 1. Agronomiset toimenpiteet ja 2. Ehdotukset alueellisen
tason toimenpiteiksi, kohta a) Viljelykasvilajit) on käsitelty ohjausryhmässä ja on
asiantuntijaryhmässä viimeisteltävänä.
Neuvotteluja käydään prof. Erkki Hollon kanssa (HY) vastuukysymyksiä käsittelevän
erillisselvityksen laatimisesta. Tämän selvityksen alustava versio tulee seuraavaan
ohjausryhmän kokoukseen (helmikuu 2005).
Erikoistutkija Jussi Tammisola, p. (09) 1605 2913,
jussi.tammisola@mmm.fi
Helsingin Viikkiin rakennettavan Kaari-talon peruskivi muurattiin 29.9.2004. Peruskiveen suljettiin kuparilieriössä talon peruskirja yhdessä käytössä olevien metallirahojen, muurauspäivänä Helsingin kaupungissa ilmestyneiden sanomalehtien sekä Kaari-lehden kanssa. Juhlapuheen piti maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja.
Helmikuussa 2003 hallituksen iltakoulu teki periaatteellisen päätöksen maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla olevien Elintarvikeviraston, Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen, Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen sekä maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosaston toimeenpanotehtävien yhdistämisestä yhdeksi kokonaisuudeksi.
Tavoitteena on saada koota osaajat yhteen ja eri virastot entistä paremmin toimimaan yhdessä ”pellolta pöytään” idean mukaisesti. Uudelleen järjestelyssä saadaan aikaan synergiaetuja, kun erityisesti hallintopalvelut voidaan yhdistää. Uudella organisaatiolla ei ole vielä nimeä, mutta rakenteilla olevalle talolle on annettu työnimeksi Kaari, joka edelleen toistaa samaa pellolta pöytään symboliikkaa. Uudelle organisaatiolle on tehty visio, joka on seuraava: Suomessa kasvit ja eläimet ovat terveitä ja ruoka turvallista ja laadukasta. Maa- ja elintarviketalouden toiminnan edellytykset ovat hyvät ja kuluttajaturva korkea.
Uudessa organisaatiossa tulee toimimaan noin 700 henkeä, joista noin 200 työskentelee pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Viikissä tulee työskentelemään noin 500 henkilöä.
Talossa tulee olemaan erittäin korkealaatuiset laboratoriotilat, jotka mahdollistavat esimerkiksi vaarallisten, tarttuvien eläintautia aiheuttavien virusten ja bakteerien tutkimisen.
Talon asiantuntijoista ja tutkijoista monet ovat saaneet koulutuksensa jo aiemmin Viikkiin sijoitetussa maa- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa. Juuri Viikkiin muuttanut eläinlääketieteellinen tiedekunta on myös monien tutkijoiden lähtökohta. Viikin tiedekampus tarjoaa tiedeyhteisönä hyvän maaperän uudelle talolle. Uusi organisaatio tulee tekemään jo Viikissä olevien kaikkien biotieteitä tekevien tahojen kanssa yhteistyötä. Lisäksi Viikki tarjoaa hyvän pohjan myös kansainväliselle tutkimusyhteistyölle.
Uudessa syntyvässä organisaatiossa tehdään eläin- ja kasvitauteihin liittyvää diagnostiikkaa ja tutkimusta, riskinarviointia sekä valvontaa.
Uusi organisaatio tulee työskentelemään siten, että meillä jatkuu edelleen hyvä kasvin – ja eläinten terveystilanne ja luotettava valvonta koko ruokaketjussa, pellolta pöytään.
Uusi Suomen elintarviketurvallisuusvirasto kokoaa EU:n elintarvike- ja eläintautikriisien seurauksena komissiossa tapahtuneiden organisaatiomuutosten jatkumona myös Suomessa koko elintarviketuotantoketjun valvonnan ja sen johdon nykyaikaiseksi asiakaslähtöiseksi keskushallintoviranomaiseksi. Elintarviketurvallisuuden varmistamisen lisäksi virasto ohjaa ja valvoo eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kasvinterveyden valvontaa. Uuden viraston syntyminen on ainutlaatuinen mahdollisuus kehittää koko elintarvikehallinnon toimialan tuottavuutta ja samalla luoda haasteellinen työympäristö koko henkilöstölle. Toivottavasti tämä uusi Viikkiin rakennettava toimitalo toimii moniammatillisen asiantuntijajoukon yhteistyön ja innoituksen tukena.
Erikoissuunnittelija Pia Vikman-Roslin, p. (09) 1605 2279,
pia.vikman-roslin@mmm.fi
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies,
olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja
Erkki Pulliaisen/vihr näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 639/2004 vp:
Onko hallitus tietoinen siitä, että kunnat ovat tukeutuneet varsin heppoisiin
ratkaisuihin lakisääteisen löytöeläinten säilytysvelvollisuutensa täyttääkseen ja
ovat ottaneet siten riskin, että esimerkiksi vesikauhun kaltaiset taudit pääsevät
leviämään tätä tietä, ja mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy
löytöeläinhoitoloiden tason yleiseksi korottamiseksi?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Eläinsuojelulain (247/1996) 15 § velvoittaa kuntia huolehtimaan alueellaan irrallaan
tavattujen ja talteenotettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten
seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä. Talteen otettua
eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on
oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa eläin. Kunnalla on oikeus periä eläimen
omistajalta tai haltijalta korvaus eläimen talteenotosta, hoidosta ja mahdollisesta
lopettamisesta aiheutuneista kustannuksista.
Koirien ja kissojen hoitoon ja säilytykseen ottaminen katsotaan eläinsuojeluasetuksen (396/1996) 26 §:n mukaan ammattimaiseksi tai muutoin laajassa mitassa tapahtuvaksi seura- ja harrastuseläinten pidoksi, jos samanaikaisesti ja säännöllisesti otetaan hoidettavaksi vähintään kuusi yli viiden kuukauden ikäistä koiraa tai kissaa. Tällaisesta toiminnasta on tehtävä lain 24 §:ssä tarkoitettu ilmoitus lääninhallitukselle. Lääninhallitukselle tehtävään ilmoitukseen on sisällytettävä yksityiskohtaisia tietoja toiminnasta kuten tiedot eläinten tiloista, hoidettavaksi otettavista eläinlajeista ja eläinmääristä, selvitys eläinten hoitojärjestelyistä sekä selvitys eläinten hoidosta vastaavan henkilön koulutuksesta ja muusta toiminnassa tarvittavasta kokemuksesta. Lääninhallitus voi ilmoituksen tarkastettuaan antaa toiminnanharjoittajalle määräyksiä eläinsuojelullisten haittojen ehkäisemiseksi.
Eläinsuojelulaissa ja -asetuksessa säädetään löytöeläinhoitoloissa pidettävien
eläinten pidolle, hoidolle, kohtelulle ja käsittelylle asetettavista yleisluontoisista
vähimmäisvaatimuksista. Yksityiskohtaisista vaatimuksista on säädetty maa- ja
metsätalousministeriön päätöksessä (2/EEO/1998) koirien, kissojen ja muiden
pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten pidolle asetettavista
eläinsuojeluvaatimuksista. Eläinten pitopaikka sekä pitopaikan rakenteet ja laitteet on
muun muassa suunniteltava siten, että ne ovat eläimelle
turvallisia. Pitopaikassa tulee voida ylläpitää puhtautta ja hyvää hygieniaa ja
siellä olevat eläimet on voitava tarkastaa ja hoitaa vaikeuksitta. Eläimen pitopaikan
sekä eläimen pitoon tarkoitettujen varusteiden ja laitteiden on oltava helposti puhtaana
pidettäviä. Edellä mainittujen vaatimusten täyttyminen ei vaadi
löytöeläinhoitoloiden pitopaikkojen varustamista karanteenitasoisiksi, sillä ne on
tarkoitettu omistajalta karkuun päässeiden lemmikkieläinten tilapäisiksi
hoitopaikoiksi.
Suomessa raivotautia ei ole todettu vuoden 1989 jälkeen, lukuun ottamatta yhtä
tapausta maahantuodulla hevosella vuonna 2003, ja Suomi on Maailman terveysjärjestön
(WHO) luokituksen mukaisesti raivotautivapaa maa. Euroopassa (Turkkia lukuun ottamatta)
niillä alueilla, joilla raivotautia esiintyy, taudin pääasiallisia levittäjiä ovat
luonnonvaraiset petoeläimet, kuten kettu ja supikoira.
Raivotaudin leviäminen Suomeen lemmikkieläinten mukana pyritään estämään
rokottamalla maahantuotavat koirat ja kissat raivotautia vastaan ennen tuontia. 1.10.2004
alkaen kaikilla Suomeen tuotavilla koirilla ja kissoilla on oltava voimassaoleva
raivotautirokotus. Toistaiseksi rokottamattomia eläimiä on saanut tuoda
raivotautivapaista maista. Karanteenia ei maahantuotavilta koirilta ja kissoilta vaadita.
Asianmukaisesti maahantuodut koirat ja kissat eivät aiheuta riskiä raivotaudin suhteen
löytöeläinhoitoloille. Myös metsästyskoirat ja viranomaisten palveluskoirat on
rokotettava raivotautia vastaan. Muidenkin koirien ja kissojen rokottamista suositellaan.
Suomessa raivotautia torjutaan lisäksi rokottamalla luonnonvaraisia eläimiä
syöttirokotuksin Suomen kaakkoisrajalla
Koska raivotaudin itämisaika on pitkä, jopa useita kuukausia, ja toisaalta
raivotaudin esiintymisen todennäköisyys suomalaisessa löytöeläimessä on kuitenkin
erittäin pieni, maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että löytöeläinten pitäminen
karanteenissa raivotaudin varalta on tarpeetonta muutoin kuin mahdollisissa
tautiepäilyissä. Koska raivotauti tarttuu sairastuneen eläimen pureman välityksellä,
on tärkeää, että eläin ei pääse puremaan muita eläimiä tai ihmistä. Tällaista
eristämistä varten löytöeläinhoitoloita ei ole tarpeen varustaa karanteenitilalla.
Maa- ja metsätalousministeriön ja lääninhallitusten välisten tulossopimusten
mukaan lääninhallitukset huolehtivat siitä, että heidän toimialueellaan sijaitsevia
hoitopaikkoja tarkastetaan säännöllisesti. Eläinsuojeluviranomaiset pyrkivät
käymään kaikissa paikoissa vähintään kerran vuodessa. Jos valvontaviranomainen
havaitsee, että eläinsuojelusäännöksiä ei ole noudatettu, hän ryhtyy
toimenpiteisiin epäkohtien ja puutteiden korjaamiseksi. Jos toiminta ei täytä
eläinsuojelullisia vaatimuksia eikä toiminnanharjoittaja korjaa viranomaisen asettamassa
määräajassa tarkastuksessa ilmenneitä puutteita, voi lääninhallitus
toiminnanharjoittajaa kuultuaan kieltää toiminnanharjoittamisen. Hallituksen käsityksen
mukaan nykyiset eläinsuojelusäännökset antavat riittävät valmiudet eläinten
hyvinvoinnin turvaamiseen myös löytöeläinhoitoloissa sekä tarvittaessa viranomaiselle
hyvät mahdollisuudet ryhtyä laissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin epäkohtien
poistamiseksi.
Helsingissä 21 päivänä syyskuuta 2004
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies,
olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustajien
Pekka Vilkuna/kesk, Eero Lämsä/kesk, Susanna Haapoja/kesk ja Jari Leppä/kesk näin
kuuluvan kysymyksen KK 699/2004 vp:
Mihin toimenpiteisiin asianomainen ministeriö aikoo ryhtyä, että perusteluissa
mainittujen esimerkkien kaltaiset, eläimen nautarekisteriin ilmoittamismenettelyyn
liittyvät viljelijän oikeusturvaa uhkaavat ja yleisen oikeuskäsityksen vastaiset
epäkohdat poistetaan mahdollisimman pian?
Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:
Naudan syntymätietojen ilmoittaminen nautarekisteriin on sen nautojen pitäjän vastuulla, jonka omistuksessa tai hallinnassa nauta on syntynyt. Naudan syntymätietojen tulee olla toimitettuna toimivaltaiselle viranomaiselle seitsemän päivän kuluessa naudan syntymästä. Naudan siirtäminen syntymäpitopaikastaan ennen syntymän rekisteröintiä on kielletty samoin kuin tällaisen naudan ottaminen kuljetettavaksi tai vastaanottaminen toiseen pitopaikkaan. Myös eläinvälittäjät ovat eläintenpitäjiä, joten eläinvälittäjän tulee huolehtia, että eläinvälitykseen ja -kuljetukseen tulevat naudat on merkitty ja rekisteröity asianmukaisesti. Jos nauta siirretään pitopaikasta toiseen hyvin nuorena, 7-14 vuorokauden ikäisenä, tulee eläimen syntymätapahtuman rekisteröimiseen ennen kuljetukseen ottamista kiinnittää erityistä huomiota.
Rekisteröintikortti ei ole viranomaisen myöntämä asiakirja eikä se näin ollen
todista nautaa asianmukaisesti rekisteröidyksi. Suomen sisäisessä eläinkaupassa ei ole
käytössä virallista passiasiakirjaa, ainoastaan muihin EU-maihin vietäville naudoille
myönnetään “Nautaeläinpassi” -niminen asiakirja. Rekisteröintikortti on
tarkoitettu vain epäviralliseksi informaation siirtovälineeksi.
Ostetun naudan joidenkin syntymätietojen muuttaminen nautojen pitäjän toimesta
(Ammu&Elmer-ohjelma) on estetty, koska tietojen tulee olla rekisterissä
asianmukaisina jo ennen ostotilannetta. Vain sellaisia tietoja, jotka ovat tilakohtaisia,
kuten eläimen nimi, tilan sisäinen korvanumero ja eläimen käyttötarkoitus, voidaan
muuttaa ostoilmoitusta tehtäessä. Jos eläimen syntymätiedoissa kuitenkin havaitaan
virheitä, on eläimen ostaneella nautojen pitäjällä mahdollisuus ottaa yhteyttä
Maatalouden Laskentakeskus Oy:n asiakaspalveluun ja selvittää tilanne. Asiakaspalvelu
ottaa tarvittaessa yhteyttä myös naudan syntymätilalle, jos tiedon oikaiseminen sitä
vaatii.
Sähköistä ilmoitusvälinettä käyttävällä nautojen pitäjällä on mahdollisuus milloin tahansa tulostaa koko karjansa nautaeläinluettelo tai eri tavoin ryhmiteltyjä listauksia eläimistään ja näiden listojen avulla todeta pitopaikoissaan olevien nautojen tietojen oikeellisuus sellaisten tietojen osalta, jotka ovat silmämääräisesti todettavissa. Kaikki nautojen pitäjät saavat joka toinen kuukausi eli kuusi kertaa vuodessa tapahtumaotekirjeen, johon on tulostettu kaikki ilmoitukset, jotka nautojen pitäjä on tehnyt edellisen kahden kuukauden aikana. Kirjeessä on mukana myös erillisenä listana tarkistus- ja täydennyspyyntö sellaisista naudoista, joiden rekisteritietojen puutteellisuudet tai virheellisyydet on rekisterin sisäisissä loogisuustarkastuksissa voitu todeta. Näiden loogisuustarkastusten perusteella myös eläimen syntymätilaan saattaa kohdistua tarkistushuomautus. Edelleen kirjeeseen on liitetty nautaeläinluettelo, jossa on lueteltuna kaikki karjassa edellisen kahden kuukauden aikana olleet naudat pakollisine tietoineen.
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan naudanlihan palkkiojärjestelmien valvonnassa todetut virheet ja puutteet saattavat aiheuttaa tukien leikkauksia. Palkkiotarkastustilanteissa otetaan kuitenkin huomioon se, onko nautojen pitäjällä ollut mahdollisuus ennen tarkastusta saada tietoonsa puute tai virhe. Asia tarkistetaan kunkin naudan osalta erikseen. Jos nautojen pitäjä ei ole voinut ennen valvontatilannetta tarkistaa eläintensä rekisteritietoja eli ei ole saanut ostotapahtuman jälkeen edellä mainittua tapahtumaotekirjettä, ei häneen kohdisteta sanktiota. Jos nautojen pitäjällä on kuitenkin ollut mahdollisuus tarkistaa tiedot, vaikuttaa virheen löytyminen kunkin palkkiojärjestelmän myöntämisehtojen mukaisesti palkkioihin.
Nautarekisteriin on rakennettu useita erilaisia ilmoituskanavia tietojen vastaanottamista varten. Samoin on luotu kattava kunkin nautojen pitäjän eläinten rekisteritietojen raportointijärjestelmä, jotta nautojen pitäjän olisi mahdollista tarkistaa ja reagoida omistamiensa tai hallitsemiensa eläinten tietojen asianmukaisuuteen ja oikeellisuuteen. Edelleen erilaisia virhetilanteita varten on olemassa väyliä, joita käyttäen nautojen pitäjän on mahdollista korjata eläinten tiedot asianmukaisiksi. Maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että nautarekisterin nykyinen ilmoitusväylä- ja raportointijärjestelmä, mihin tukeutuen nautojen pitäjä saa tiedokseen eläimistään rekisteriin merkityt tiedot sekä voi niitä tarpeen niin vaatiessa korjata, on nautojen pitäjän oikeusturvan kannalta riittävä eikä nautojen tietojen korjausmenettelyn muuttaminen ole tarpeellista.
Helsingissä 13 päivänä lokakuuta 2004
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra
puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi
kansanedustaja Satu Taiveahon /sd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 476/2004
vp:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä taatakseen eläinsuojelun valtakunnallisen
valvonnan toteutumisen, riittävyyden alueellisen tasapainoisuuden ja riittävät
resurssit eläinsuojeluvalvontaan?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Eläinsuojeluviranomaisista on säädetty eläinsuojelulain (247/1996) 3 luvussa.
Eläinsuojelun ylin johto, ohjaus ja yleinen valvonta kuuluvat maa- ja
metsätalousministeriölle. Lääninhallitus ohjaa ja valvoo eläinsuojelulain
säännösten ja määräysten toteuttamista läänin alueella. Paikallisina viranomaisina
toimivat kunnaneläinlääkäri, kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitava viranhaltija
sekä poliisi, jotka valvovat eläinsuojelulain sekä sen nojalla annettujen säännösten
ja määräysten noudattamista kunnan alueella. Teurastamoissa ja teurastuspaikoilla lain
noudattamisen valvonta kuuluu tarkastuseläinlääkäreille ja rajanylityspaikoilla,
maastapoistumispaikoilla sekä eläinlääkinnällisillä rajatarkastusasemilla
rajaeläinlääkäreille. Lisäksi lääninhallitus voi myöntää maa- ja
metsätalousministeriön hyväksymän koulutuksen saaneelle henkilölle oikeuden
eläinsuojeluvalvojana suorittaa eläinsuojelutarkastuksia. Viranomaistoimiin nämä
valvojat eivät voi kuitenkaan ryhtyä, vaan heidän tulee ottaa yhteyttä viranomaisiin
silloin, kun tarkastuksessa havaitaan eläinsuojeluvaatimuksia rikotun.
Lääninhallitukset ovat myöntäneet edellä mainitun tarkastusoikeuden tällä hetkellä
yli 30 eläinsuojeluvalvojalle. Koska kyseinen toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, ei
valvojien alueelliseen jakautumiseen näin ollen voida viranomaistoimenpitein vaikuttaa.
Eläinsuojeluviranomaiset tarkastavat lääninhallituksilta kerättyjen tietojen mukaan
yli 5 000 eläintenpitoyksikköä vuosittain. Kunnaneläinlääkärit suorittavat
näistä tarkastuksista karkeasti arvioiden noin 3 500-4 000. Hallituksen
käsityksen mukaan voimassa oleva eläinsuojeluvalvontaorganisaatio, johon
paikallistasolla kuuluvat kunnaneläinlääkärin lisäksi terveystarkastaja ja poliisi,
mahdollistaa asianmukaisen eläinsuojeluvalvonnan toteutumisen. Nykyinen järjestelmä on
katsottu tarkoituksenmukaiseksi myös siitä syystä, että sillä turvataan
eläinsuojeluvalvonnan riittävä ulottuvuus. Kunnaneläinlääkäri pystyy
paikallistuntemuksensa ja ammattitaitonsa vuoksi seuraamaan eläinsuojelulain vaatimusten
toteutumista kattavasti ja yhteiskunnan kannalta edullisin kokonaiskustannuksin.
Kunnaneläinlääkäri, kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitava viranhaltija ja poliisi,
joka on kansalaisten tavoitettavissa vuorokauden kaikkina aikoina, muodostavat yhdessä
hyväksyttävät toimintaedellytykset paikallistason eläinsuojeluvalvonnalle.
Hallituksen esityksessä eläinsuojelulaiksi (HE 36/1995 vp) eläinsuojelun valvontaorganisaatiota koskevissa yleisperusteluissa on käsitelty kunnaneläinlääkärin asemaa valvontaviranomaisena suhteessa hänen velvollisuuteensa myös eläinlääkäriavun antamiseen. Hallituksen esityksen mukaan paikallisella tasolla suoritettavalla valvonnalla on tehokkaan eläinsuojeluvalvonnan toteuttamisessa keskeinen merkitys. Kunnaneläinlääkäreiden katsottiin edustavan koulutuksensa vuoksi eläinsuojelun alalla parasta mahdollista paikallistasolla saatavaa asiantuntemusta. Valvonnan toteuttamisen ei kuitenkaan katsottu olevan kaikilta osin ongelmatonta. Kunnaneläinlääkärin asemaa valvontaviranomaisena todettiin vaikeuttavan muun muassa se, että hän joutuu vaatimaan eläinsuojelusäännösten noudattamista omilta asiakkailtaan. Eräs vaihtoehto epäkohdan poistamiseksi olisi perustelujen mukaan ollut riittävän määrän, noin 70 eläinsuojelueläinlääkärin viran perustaminen eläinlääkintöorganisaatioon. Näiltä eläinlääkäreiltä voitaisiin evätä oikeus eläinlääkärinavun antamiseen toimialueellaan, jolloin he eivät joutuisi valvottaviinsa nähden riippuvuussuhteeseen. Heidän palkkauksessaan jouduttaisiin tällöin kuitenkin ottamaan huomioon se, että he eivät saisi tuloja eläinlääkärinavun antamisesta. Perusteluissa todettiinkin, että valvontaorganisaation muuttaminen edellä esitetyn mukaisesti tulisi kustannuksiltaan rasittamaan julkista taloutta siinä määrin, ettei siihen perustuvaa ehdotusta voitu esittää. Kysymyksessä tarkoitettu tilanne on näin ollen ollut tiedossa jo eläinsuojelulakia säädettäessä.
Eläinsuojeluvalvontaan liittyvät tehtävät on säädetty erityislainsäädännössä kunnaneläinlääkärin tehtäviksi. Tästä syystä esteellisyys ei hallituksen käsityksen mukaan lähtökohtaisesti voi aiheutua kunnaneläinlääkärin asemasta tai siihen kuuluvista muista velvollisuuksista, esimerkiksi velvollisuudesta antaa eläinlääkärinapua. Kunnaneläinlääkärit hoitavat mainitut tehtävät eläinsuojelulain nojalla valtion viranomaistehtävänä ja siihen kuuluvalla virkavastuulla. Virkavelvollisuuden rikkomisesta voi seurata muun muassa rikosoikeudellinen virkavastuu. Mahdollinen kunnaneläinlääkärin esteellisyys ratkaistaan yksittäistapauksissa hallintolain (434/2003) esteellisyyssäännösten mukaan.
Paikallistasolla toimivat viranomaiset ovat lähellä kansalaisia, ja heihin on helppo ottaa yhteyttä eläinten pitoon, hoitoon ja käsittelyyn liittyvissä asioissa. Lääninhallituksissa toimivat läänineläinlääkärit edistävät myös osaltaan eläinten hyvinvointia. Maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosasto on hoitanut lainsäädännön poikkihallinnollista seurantaa eläinsuojelun osalta; samoin eläinsuojelulainsäädäntöön liittyviä asioita on esillä ministeriön verkkosivuilla. Maa- ja metsätalousministeriö on myös aktiivisesti osallistunut eri tahojen sekä eläinsuojeluviranomaiselle että eläinsuojeluvalvojille järjestämään koulutukseen. Ministeriö on lisäksi tukenut eläinsuojeluvalvojille järjestettävää koulutusta huolehtimalla osasta koulutuksesta aiheutuneista kustannuksista.
Eläinsuojeluviranomaisten sekä kansalaisten ohjaus, neuvonta ja opastus eläinsuojelulainsäädäntöä koskevissa asioissa tehostuvat entisestään, kun Viikkiin muodostetaan uusi virasto, johon yhdistetään Elintarvikevirasto, Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos ja Kasvintuotannon tarkastuskeskus sekä maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosastolta operatiiviset ja toimeenpanotehtävät, jolloin myös eläinsuojelun osalta syntyy uusi viranomaistaso lääninhallitusten ja ministeriön väliin. Viraston tehtävä eläinsuojelun osalta tulee olemaan muun muassa eläinsuojeluvalvonnan suunnittelu, ohjaus ja valvonta Suomessa, yhteenvetojen laatiminen näistä valvonnoista sekä eläinsuojelulainsäädäntöön liittyvä ohjaus ja opastus.
Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 2004
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies,
olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja
Pekka Nousiaisen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 477/2004vp:
Onko hallituksella aikomusta saattaa lemmikkien, erityisesti koirien ja kissojen,
tunnistemerkintä pakolliseksi lemmikkien tunnistamisen ja niiden omistajien
tavoitettavuuden parantamiseksi?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Koirien ja kissojen tunnistusmerkintä on tällä hetkellä Suomessa säädetty pakolliseksi vain kaupallisen maahantuonnin yhteydessä (maa- ja metsätalousministeriön asetus 655/2003 eräiden eläinten ja tavaroiden eläintautivaatimuksista Euroopan yhteisön sisämarkkinoilla sekä maa- ja metsätalousministeriön päätös 231/1997 eräiden kolmansista maista tuotavien eläinten sekä niiden alkioiden ja sukusolujen eläintautivaatimuksista). Euroopan yhteisön alueella ryhdytään soveltamaan 3.7.2004 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 998/2003, jonka mukaan kaikki maahantuotavat koirat, kissat, hillerit ja fretit on oltava tunnistusmerkitty mikrosirulla tai selkeästi luettavalla tatuoinnilla. Kahdeksan vuoden siirtymäkauden jälkeen ainoastaan mikrosirumerkintä hyväksytään tunnistusmerkinnäksi.
Koirien ja kissojen tunnistusmerkintä Suomessa muun kuin edellä selostetun
maahantuonnin osalta perustuu vapaaehtoisuuteen, ja sen käyttö varsinkin koirien
jalostustoiminnassa on varsin kattavaa. Kaikkien Suomen Kennelliiton virallisiin
näyttelyihin, kokeisiin tai kilpailuihin osallistuvien koirien on oltava
tunnistusmerkittyjä. Samoin Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien
vastustamisohjelman mukaiset eläinlääkärin todistukset ja asiantuntijalausunnot,
esimerkiksi lonkkakuvaus- tai silmätutkimuslausunnot, hyväksytään vain koirista, jotka
ovat tutkimus- tai näytteenottohetkellä olleet tunnistusmerkittyjä. Suomen Kennelliiton
ylläpitämään tunnistusmerkintärekisteriin voidaan ilmoittaa myös
rekisteröimättömät, mukaan lukien sekarotuiset, koirat. Vastaavasti Suomen Kissaliitto
ry ylläpitää kissojen vapaaehtoista mikrosirurekisteriä. Sekä rekisteröidyt että
rekisteröimättömät kissat voidaan merkitä ja ilmoittaa Kissaliiton rekisteriin.
Lisäksi eläinsuojeluyhdistykset merkitsevät löytöeläimiä mikrosirulla tai
tatuoinnilla ja pitävät kirjaa merkitsemistään eläimistä.
Koirien ja kissojen tunnistusmerkintä helpottaa huomattavasti kadonneiden ja löytyneiden
lemmikkien jäljittämistä ja niiden palauttamista oikeille omistajilleen. Erityisesti
elektronisten tunnistusmerkintöjen, lähinnä mikrosirumerkinnän, käyttö ja
kehittäminen on suositeltavaa merkinnän luotettavuuden takia. Maa- ja
metsätalousministeriö katsoo kuitenkin, että nykyiset vapaaehtoisuuteen perustuvat
merkintäjärjestelmät ovat tällä hetkellä riittäviä ja ettei koirien ja kissojen
tunnistusmerkinnän saattaminen pakolliseksi ole toistaiseksi tarpeellista.
Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 2004
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Uudet myyntiluvat
(R = reseptilääke, K= käsikauppalääke)
R Aivlocin 42,5 mg/g esisekoite lääkerehua varten sialle
(asetyyli-isovaleryylitylosiini) QJ01FA92
Kohde-eläinlaji: Sika
Varoaika: Teurastus 2 vuorokautta.
R Previcox 57 mg purutabletti (firocoxib) QM01AH90
R Previcox 227 mg purutabletti (firocoxib) QM01AH90
Kohde-eläinlaji: koira
K Twinhip vet 439 mg/g oraalipasta (pyranteeliembonaatti) QP52AF02
Kohde-eläinlaji: hevonen, poni ja yli 8 viikon ikäiset varsat
Varoaika: 0 vuorokautta.
Uusi kohde-eläinlaji
R Genestran vet 75 mikrog/ml injektioneste
Kohde-eläinlajit: Nauta, sika ja hevonen
Nimenmuutos
Entinen nimi: Orimycin depot vet 200 mg/ml injektioneste
Uusi nimi: Alamycin vet 200 mg/ml injektioneste
Varoaikamuutokset
Carepen vet 600 mg intramammaarisuspensio
Varoaika maidolle 31.10.2004 alkaen 6 vuorokautta.
Eprinex pour-on vet. 5 mg/ml liuos
Varoaika teurastukselle 30.9.2004 alkaen 15 vuorokautta.
Uusi valmiste
Bricanyl 0.3 mg/ml oraaliliuos (terbutaliinisulfaatti) ATC: QR03CC03
eläinlaji: kissa,koira
Uusi vahvuus
Distamine 250 mg tabletti (penicillamin.)
eläinlaji: koira
Uusi eläinlaji
Oftan Atropin 0.5% silmätipat
eläinlaji: kissa, hevonen. Varoaika hevosen teurastukselle 0 vrk.
Nimenmuutos
Eurifel RC
Uusi nimi: Corifelin RC
Kielteinen päätös
ECP 2 mg/ml injektioneste
eläinlaji: koira
indikaatio: prostatahypertrofia, anaaliadenooma
Eläinlääkintötiedote on maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosaston julkaisema, eläinlääkäreille kohdistettu tiedotuslehti.
> MMM elintarvikkeita- ja
eläimiä koskevat tiedotteet
> MMM elintarvikesektorin
uutispalvelin