3. Lampaiden ja vuohien taudit

Taulukko 7. OIE:n B-luettelon lampaiden ja vuohien tautien esiintyminen Suomessa. Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

OIE-koodi	Taudin nimi	Toteamisvuosi
B151	Lampaiden epididymiitti (Brucella ovis)	Ei koskaan
B152	Brucella melitensis	Ei koskaan
B153	Vuohien artriitti/enkefaliitti (CAEV)	Ei koskaan
B154	Tarttuva agalaktia	Ei koskaan
B155	Vuohien tarttuva pleuropneumonia	Ei koskaan
B156	Uuhien tarttuva luomistauti	Ei koskaan
B157	Lampaiden keuhkoadenomatoosi	Ei koskaan
B158	Nairobi sheep disease	Ei koskaan
B159	Salmonella Abortus Ovis	Ei koskaan
B160	Scrapie	Ei koskaan
B161	Maedi-Visna	1996

Brucella melitensis

rucella melitensis -tartuntaa ei ole koskaan todettu Suomessa. Vuonna 1997 jatkettiin vuonna 1994 aloitettua serologista kartoitusta. Kertomusvuoden aikana tutkittiin 3521 lammasta ja 341 vuohta kielteisin tuloksin. Valtaosa näytteistä otettiin Maedi-Visna -näytteenoton yhteydessä. Lampaat olivat peräisin 345 ja vuohet 62 eri tilalta. (Lukuihin sisältyy 37 tilaa, joilla oli sekä lampaita että vuohia.) Näytteitä otettiin yli vuoden ikäisistä eläimistä.

Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty virallisesti bruselloosivapaan maan asema EU:n komission päätöksellä nro 94/965/EY 28.12.1994. Tautivapaan statuksen ylläpito edellyttää kaikkien bruselloosiepäilyjen tutkimista sekä vuosittaista serologista kartoitusta.

Maedi-Visna

Maedi-Visna -tartunta todettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1981 karanteenissa olleissa tuontilampaissa. Tuolloin tartunta hävitettiin teurastamalla karanteenissa olleet eläimet. Tila, jossa karanteeni sijaitsi, oli vuoden ajan rajoittavien määräysten alainen. Vuonna 1985 tutkittiin tilan kaikki eläimet (112 kpl) kielteisin tuloksin.

Vuonna 1994 tehtiin ensimmäisen kerran laaja serologinen kartoitus Maedi-Visna -tartunnan varalta. Kartoituksessa tutkittiin katraita, jotka kuuluivat lampaiden vapaaehtoiseen tuotantotarkkailuun. Yksilöverinäytteitä kerättiin yli vuoden ikäisistä eläimistä. Maedi-Visna -vasta-aineita todettiin kahdella tilalla. Toinen positiivisista tiloista oli ostanut eläimensä yllä mainitulta tilalta, jonka karanteenissa todettiin tartunta vuonna 1981. Tämäkin tila todettiin uudelleen positiiviseksi epidemiologisten selvitysten yhteydessä vuonna 1994. Kontaktitiloja selvitettäessä todettiin kaikkiaan kuusi muuta katrasta positiivisiksi vuonna 1994.

Katraista, joissa yli 10 % eläimistä on positiivisia, teurastetaan kaikki eläimet. Jos positiivisia eläimiä on alle 10 %, teurastetaan positiiviset eläimet ja niiden jälkeläiset ja tilalle annetaan rajoittavat määräykset, jolloin eläimiä saa toimittaa vain teuraaksi. Rajoittavat määräykset ovat voimassa, kunnes kaikki katraan eläimet on tutkittu kaksi kertaa kielteisin tuloksin (5-7 kk:n ja 17-23 kk:n kuluttua positiivisten eläinten teurastuksesta).

Vuoden 1994 kartoitustutkimusten yhteydessä käynnistettiin myös vapaaehtoisuuteen perustuva Maedi-Visnan vastustusohjelma, jonka puitteissa serologisia kartoituksia jatkettiin vuosina 1995-1997. Suomessa on kaiken kaikkiaan todettu positiivisia näytteitä neljällätoista eri tilalla, joista viimeinen tapaus todettiin vuonna 1996. Vuoden 1997 aikana tutkittiin yhteensä 14436 näytettä, joista 14095 oli lampaiden ja 341 vuohien näytteitä. Näytteet olivat peräisin 393 lammastilalta, 25 vuohitilalta sekä 37 sekatilalta, joilla oli sekä lampaita että vuohia. Vuoden 1997 aikana positiivisia tiloja ei todettu. Vuohien CAEV-tartuntaa ei ole Suomessa koskaan todettu.

Scrapie

Scrapieta ei ole koskaan todettu Suomessa. Vuonna 1997 jatkettiin edelleen jo vuonna 1995 alkanutta lampaiden scrapie-kartoitusta teurastamomateriaalista. Kartoituksen tavoitteena on osoittaa, että Suomi on vapaa scrapie-taudista. Vuoden 1997 aikana tutkittiin EELA:n keskuslaboratoriossa näytteet 406 eläimestä kielteisin tuloksin.

Vuosi	Näytteiden lkm.
1995	345
1996	740
1997	406

Lokakuussa 1997 tuli voimaan MMMEEO:n päätös scrapien vastustamisesta, joka velvoittaa kaikki yli 40 uuhen ja/tai kutun katraat liittymään tilakohtaiseen scrapie-valvontaohjelmaan. Kunnaneläinkääkäri tarkastaa kerran vuodessa ohjelmaan kuuluvat tilat ja lisäksi tiloilta on lähetettävä säännöllisin väliajoin yli kaksivuotiaiden lampaiden tai vuohien päitä tutkittavaksi scrapien varalta. Päätöksessä edellytetään myös, että kaikkien tilojen Suomessa on ilmoitettava sellaisista yli kaksivuotiaista lampaista tai vuohista, joilla todetaan keskushermosto-oireita. Myös tällaisten eläinten päät on lähetettävä tutkittavaksi scrapien varalta, elleivät ne parane sairaudesta. Syksyllä 1997 Suomi lähetti EU:lle hakemuksen maan tunnustamiseksi scrapie-vapaaksi. Hakemus perustui erityisesti seuraaviin asioihin: (1) Suomessa ei ole koskaan todettu scrapieta, (2) tiukkaan tuontipolitiikkaan, joka on mahdollistanut lampaiden ja vuohien tuonnin vain sellaisista maista, joissa scrapieta ei esiinny ja (3) valtakunnalliseen scrapie kartoitustutkimukseen sekä vastustusohjelmaan, joiden yhteydessä lampureille on laajalti tiedotettu scrapien oireista.

Muut taudit lampailla Suomessa vuonna 1997

Lampaiden määrä Suomessa on edelleen vähentynyt myös vuoden 1997 aikana, mikä on heijastunut myös hoidettujen ja patologisiin tutkimuksiin lähetettyjen tautitapausten määrään.

Muista lampaiden taudeista orf-virustulehdukseen viittaavia muutoksia todettiin yhdessä Lapin läänistä peräisin olleessa lampaassa. Tilalta tehdyt vasta-ainemääritykset olivat positiivisia orfin varalta. Orfille on tyypillistä huuliin ja sierainten ympärille syntyvät rupimuodostumat, joihin syntyy helposti sekundaarinen bakteeritulehdus.

Listerioosia on todettu sekä karitsoilla että täysikasvuisilla lampailla. Vanhemmilla eläimillä kyse on yleensä keskushermoston tulehduksesta tai luomisesta, karitsoilla listerioosi voi esiintyä myös yleisinfektiona. Tärkeimpänä syynä listerioosiin pidetään säilörehua, jonka pH ei ole laskenut riittävästi, jotta listeriabakteerien lisääntyminen rehussa estyisi.

Keuhkotulehdukset ja suolistotulehdukset ovat karitsojen tavallisimpia kuolinsyitä. Keuhkotulehduksista on useimmin eristetty Pasteurella haemolytica- tai Actinomyces pyogenes-bakteereita. Juoksutusmahaloiset ovat yleisiä ripulin aiheuttajia varsinkin laidunaikaan ja seurauksena voi olla eläimen kuihtuminen, anemia ja kudosten kuivuminen.

Lampaiden kuolleena syntyneistä karitsoista on eristetty kampylobakteeritartunta ja luomistapauksesta serologisesti vahvistettu toksoplasmoosi. Toksoplasman aiheuttamalle luomiselle on tyypillistä muumioituneiden sikiöiden syntyminen. Karitsat voivat myös syntyä täysiaikaisina, mutta kuolevat pian syntymän jälkeen.

4. Hevosten taudit

Taulukko 9. OIE:N B-luettelon hevosten tautien esiintyminen Suomessa. Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

OIE-koodi	Taudin nimi	Toteamisvuosi
B201	Contagious equine metritis (CEM)	1993 (tuontihevonen)
B202	Astumatauti (dourine)	Ei koskaan
B203	Epizoottinen lymfangiitti	Ei koskaan
B204	Equine encephalomyelitis	Ei koskaan
B205	Näivetystauti	1943
B206	Hevosinfluenssa (tyyppi A)	1997
B207	Piroplasmoosi	1985 (tuontihevonen)
B208	Rinopneumoniitti/virusabortti	1997
B209	Räkätauti	1943
B210	Hevosrokko	Ei koskaan
B211	Virusarteriitti	1997
B212	Japanilainen enkefaliitti	Ei koskaan
B213	Hevossyyhy	1945
B215	Surra (Trypanosoma evansi)	Ei koskaan
B216	Venezuelan equine encephalomyelitis	Ei koskaan

Contagious equine metritis (CEM)

Vuoden 1997 aikana EELA:ssa tutkittiin 216 siitokseen käytettävää oria. Kaikki näytteet olivat kielteisiä, eli hevosen tarttuvan kohtutulehduksen (CEM - Contagious equine metritis) aiheuttajaa Taylorella equigenitalis -bakteeria ei todettu. Viimeksi tartuntaa on todettu vuonna 1993 yhdessä maahantuodussa tammassa.

ETA-sopimuksen astuessa voimaan 1994 poistui vaatimus CEM-tutkimuksesta maahantuonnin yhteydessä.

Hevosinfluenssa (tyyppi A)

Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksessa ei eristetty hevosinfluenssavirusta vuonna 1997. Rokotuksien ja tartunnan aiheuttamia vasta-aineita todettiin 13 tapauksessa. Kansallisissa ja kansainvälisissä ratsastuskilpailuissa hevosten on oltava rokotettuja. Ravihevosilla ei ole rokotuspakkoa.

Piroplasmoosi

Kliinistä piroplasmoosia ei Suomessa ole todettu. Aiemmin todettiin vasta-aineita yksittäisissä tuontihevosissa. Vuonna 1997 tutkittiin 5 tuontihevosista otettua näytettä kielteisin tuloksin.

Rinopneumoniitti/virusabortti

Tartunta on yleinen Suomessa. Yksittäisissä kliinisissä tapauksissa on esiintynyt abortteja, hengitystieoireita ja hermostollisia oireita. EELA:een vuonna 1997 tutkittavaksi lähetetyistä 7 abortoiduista hevosen sikiöistä ei em. herpesviruksia eristetty. Vasta-aineita sen sijaan todettiin 20 %:ssa saman vuoden diagnostisista seeruminäytteistä.

Virusarteriitti

EELA:ssa 1990-luvulla suoritetuissa hevosten taudinsyyn selvittämiseksi tehdyissä vasta-ainetutkimuksissa on todettu virusarteriittivasta-aineita n. 20 %:lla tutkituista hevosista, joten virusta on kohtalaisesti hevospopulaatiossa. Kirjallisuudessa kuvattuja joukko-luomisia ei ole meillä onneksi todettu.

Vuonna 1997 Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos tutki serologisesti virusarteriitin varalta 116 näytettä, joista 30 oli positiivisia. Virologisesti tutkittiin seitsemän näytettä, joista yksi oli positiivinen.

Muut sairaudet hevosilla Suomessa vuonna 1997

Eläinlääkäreiden kuukausi-ilmoitusten mukaan yleisimpiä hevosilla esiintyviä terveysongelmia ovat erilaiset jalkaviat ja ähkyt. Vuoden 1997 kuukausi-ilmoitusten mukaan ähkyjä on hoidettu noin 1700 hevosella ja erilaisia jalkavikoja noin 4000 hevosella. Suuren hoitoryhmän muodostavat myös erilaiset steriliteetti ongelmat, joita ilmoitettiin hoidetun noin 1300 hevosella.

Hevosten tarttuvista taudeista Suomessa tärkeän osan muodostavat eri virusten aiheuttamat infektiot, joissa todetaan hengitystieoireita ja mahdollisesti luomisia, kuten edellä on kuvattu.

Bakteeritaudeista pääntautia on raportoitu esiintyneen 91 tapausta vuoden 1997 aikana.

5. Sikojen taudit

Taulukko 10. OIE:n B-luettelon sikatautien esiintyminen Suomessa. Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

OIE-koodi	Taudin nimi	Toteamisvuosi
B251	Aivastustauti	1997
B252	Systiserkoosi (Cysticercus cellulosae)	Ei koskaan
B253	Luomistauti (Brucella suis)	Ei koskaan
B254	TGE (transmissible gastroenteritis)	1981
B255	Trikinoosi	1997
B256	Teschenin tauti	Ei koskaan
B257	PRRS (porcine reproductive and respiratory syndrome)	Ei koskaan

Aivastustauti

Aivastustauti on lakisääteisesti vastustettava eläintauti terveysvalvontasikaloissa. Vuoden 1997 aikana todettiin yksi patologisanatomisesti ja bakteriologisesti vahvistettu aivastustautitapaus. Tila ei kuulunut sikaloiden vapaaehtoiseen terveysvalvontaohjelmaan.

TGE (transmissible gastroenteritis)

Vuonna 1981 todettujen kahden ulkomaista alkuperää olleiden TGE-tapauksen jälkeen ei tautia ole todettu Suomessa. Vuonna 1992 aloitettiin vuosittainen kartoitustutkimus, jossa kerätään teurastamoilta verinäytteitä jalostusemakoista, jalostuskarjuista ja lihasioista. Kartoitusta jatkettiin vuonna 1997 tutkimalla 10534 näytettä virusneutralisaatiomenetelmällä TGE:n varalta kielteisin tuloksin. Näytteet olivat peräisin 5521 eri tilalta.

Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty ETA-sopimukseen liittyen lisävakuudet TGE:n varalle EFTA:n valvontaviranomaisen päätöksellä nro 68/94/COL 27.6.1994. Lisävakuuksia on anottu myös EU:lta, mutta anomusta ei toistaiseksi ole vielä käsitelty.

TGE:n varalta tutkitut näytteet ovat olleet kielteisiä myös PRCV:n (porcine respiratory corona virus) suhteen. PRCV-tartuntaa ei ole koskaan todettu Suomessa.

Trikinoosi

Sikojen, hevosten ja lihaa syövien riistaeläinten (karhu, villisika, yms.) lihantarkastukseen kuuluu aina myös laboratoriotutkimus trikiinien varalta. Jos trikiinejä löydetään, koko tutkittava ruho hävitetään. Vuonna 1997 ei todettu trikinoosia kotisioissa eikä hevosissa. Sen sijaan trikiinitartunta todettiin kolmella karhulla ja kuudella tarhatulla villisialla.

Taulukko 11. Lihantarkastuksen yhteydessä todetut sikojen trikiinitapaukset vuosina 1986-1997.

Vuosi	Tapauksia	Tilojen lkm.
1986	4	2
1987	28	14
1988	72	15
1989	31	10
1990	50	16
1991	44	19
1992	8	5
1993	10	7
1994	18	10
1995	43	2
1996	217	4
1997	0	0

PRRS (porcine reproductive and respiratory syndrome)

Vuonna 1997 kartoitettiin PRRS:n esiintymistä Suomessa yhteistyössä Eläintautien torjuntayhdistyksen (ETT ry) kanssa. AD:n ja TGE:n varalta tehdyn teurastamokartoituksen yhteydessä emakoista, karjuista ja lihasisioista otetuista verinäytteistä 1306 kpl tutkittiin myös PRRS:n varalta. PRRS-tutkimus kuuluu osaltaan sikaloiden vapaaehtoiseen terveysvalvontaohjelmaan. Myös KS-karjut tutkitaan PRRS:n varalta. KS-karjuista ja vientien yhteydessä tutkittiin yhteensä 470 verinäytettä. Kaikki tutkitut näytteet olivat kielteisiä.

Sikojen salmonellatartunnat

Vuonna 1997 todettiin salmonellatartunta kahdessa sikalassa. Tartunnan aiheuttivat serotyypit S. Typhimurium, faagityyppi 1 ja S. Enteritidis, faagityyppi 8.

Muita sioilla esiintyneitä tauteja Suomessa vuonna 1997

Sioilla esiintyvistä tartunnoista valvottaviin eläintauteihin kuuluvat salmonellatartunta, trikinoosi sekä lisäksi sikaloiden vapaaehtoiseen terveysvalvontaohjelmaan kuuluvilla tiloilla seuraavat tartunnat: porsasyskä, aivastustauti, dysenteria, Actinobacillus pleuroneumoniae-tartunta, Clostridium perfringens tyyppi C-tartunta ja kapi. Kesäkuussa 1997 valvottaviin eläintauteihin lisättiin sikaloiden vapaaehtoiseen terveysvalvontaohjelmaan kuuluvia sikaloita koskien myös PRRS-tauti (porcine reproductive and respiratory syndrome), sikainfluenssa ja PRCV (porcine respiratory corona virus)-infektio. Sikaloiden vapaaehtoinen terveysvalvontaohjelma on tarkoitettu erityisesti sianjalostustyöhön osallistuville ja siitossikoja myyville tiloille. Terveysvalvontaohjelmassa oli mukana vuonna 1997 noin 200 sikalaa.

Valvottavista eläintaudeista sioissa todettiin vuonna 1997 edellä mainittujen salmonellatartuntojen lisäksi porsasyskätartunta yhdessä sikaloiden vapaaehtoiseen terveysvalvontaohjelmaan kuuluvassa sikalassa.

Eläinlääkäreiden MMMEEO:lle lähettämien kuukausi-ilmoitusten mukaan tavallisimmat sioilla esiintyneet sairaudet eivät juurikaan poikenneet edellisestä vuodesta. Kuukausi-ilmoitusten mukaan agalactiasyndroomaa esiintyi noin 11 900 kappaletta eli määrällisesti vuonna 1997 suurinpiirtein yhtä paljon kuin edellisenä vuonna. Kuukausi-ilmoitusten mukaan myös sikaruusua (4 765 kappaletta) ja kuljetustautia (1 212 kappaletta) esiintyi vuonna 1997 kuten edellisenäkin vuonna.

Sioilla esiintyvistä keuhkotulehduksista merkittävin oli porsasyskätartunta myös eläinlääkäreiden MMMEEO:lle tekemien kuukausi-ilmoitusten mukaan. Porsasyskään sairastuminen heikentää sian kasvua, ja samalla sika altistuu sairastumaan helpommin muihin keuhkotulehduksiin.

EELA:een lähetettyjen näytteiden perusteella hemolyyttiset E. coli-bakteerit olivat yleisiä pikkuporsaiden suolistotulehdusten aiheuttajia. Myöhemmässä kasvatusvaiheessa lihasioilla esiintyneet suolistotulehdukset olivat EELA:een lähetettyjen näytteiden perusteella usein Serpulina-bakteerien aiheuttamia.

6. Siipikarjan taudit

Taulukko 12. OIE:n B-luettelon siipikarjatautien esiintyminen Suomessa. Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

OIE-koodi	Taudin nimi	Toteamisvuosi
B301	Tarttuva keuhkoputken tulehdus (IB)	1970-luvulla
B302	Tarttuva henkitorven tulehdus (ILT)	1978
B303	Lintutuberkuloosi	1995 (strutsi)
B304	Ankkojen tarttuva maksatulehdus	Ei koskaan
B305	Ankkojen virusenteriitti	Ei koskaan
B306	Kanakolera	1970-luvulla
B307	Kanarokko	Ei koskaan
B308	Kanatyfus (S. Gallinarum)	Ei koskaan
B309	Gumboro-tauti (IBD)	1993
B310	Marekin tauti	1997
B311	Mykoplasmoosi (M. gallisepticum)	1988
B312	Psittakoosi ja ornitoosi	Ei koskaan
B313	Valkovatsuri (S. Pullorum)	1961

Tarttuva keuhkoputken tulehdus (IB)

Vuonna 1997 ei todettu IB-tautitapauksia. Ruotsissa vuonna 1995 esiintyneen epidemian takia myös osa suomalaisista kanaloista on aloittanut rokotukset inaktivoidulla rokotteella. Elävän IB-rokotteen käyttö on kielletty Suomessa.

Lintutuberkuloosi

Lintutuberkuloosia ei maassamme todettu kertomusvuoden aikana. Loppuvuodesta 1995 M. avium intracellularen aiheuttama lintutuberkuloosi todettiin kolmessa maahantuodussa strutsissa, jotka kaikki olivat samaa tuontierää. Edellisen kerran lintutuberkuloosia on todettu maassamme vuonna 1983.

Kanakolera

Vuonna 1997 ei todettu kanakoleraa. Myöskään lievempiä Pasteurella multocida -tartuntoja ei todettu.

Gumboro-tauti

Vuoden 1997 aikana todettiin muutamia oireettomia Gumboro-tapauksia, mutta kliinistä Gumboro-tautia ei ole todettu Suomessa vuoden 1993 jälkeen. Suurin osa isovanhempais- ja vanhempaispolven kanoista ja broilereista ja osa tuotantopolvesta rokotetaan Gumboro-tautia vastaan. Käytössä on sekä inaktivoitua että elävää rokotetta. Rokotukset tulivat laajaan käyttöön vuoden 1993 epidemian jälkeen.

Marekin tauti

Marekin tautia esiintyi suhteellisen yleisesti. Se on tällä hetkellä tärkein munivien kanojen tarttuva tauti Suomessa. Kaikki tuotantopolven kanat ja suurin osa vanhempaispolven kanoista rokotetaan joko THV- (turkey herpes virus) tai Rispens-rokotteella. Broilervanhempaispolven kanat rokotetaan THV-rokotteella.

TRT/SHS (Turkey rhinotracheitis / swollen head syndrome)

Suomessa ei ole koskaan diagnostisoitu TRT/SHS-tautia eikä vuosien 1993 - 1997 aikana suoritettujen serologisten kartoitusten yhteydessäkään ole löytynyt yhtään positiivista näytettä. Vuonna 1997 tutkittiin 4916 näytettä kielteisin tuloksin.

Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty ETA-sopimukseen liittyen lisävakuudet TRT/SHS:n varalle EFTA:n valvontaviranomaisen päätöksellä nro 195/94/COL 30.11.1994. Lisävakuuksia on anottu myös EU:lta, mutta anomusta ei toistaiseksi ole vielä käsitelty.

Siipikarjan salmonellatartunnat

Salmonellatartunta todettiin vuonna 1997 kahdessa munintakanalassa. Tartunnanaiheuttaja oli serotyyppi S.Typhimurium, faagityyppi 1. Munintapuolen jalostus- ja siitoskanaloissa salmonellaa ei todettu.

Broilereissa salmonellaa todettiin vuoden 1997 aikana 21 kasvatuserässä. Kaikkiaan teurastettiin 2951 kasvatuserää, joten salmonellapositiivisten kasvatuserien osuus oli 0,7%. Serotyypit jakautuivat allaolevan taulukon mukaisesti.

Kalkkunoissa salmonellaa todettiin vuonna 1997 kolmessa tarhassa. Taudinaiheuttajaksi todettiin kaikissa S. Enteritidis, faagityyppi 4.

Taulukko 13. Salmonellapositiiviset broilerikasvatuserät serotyypin mukaaan vuonna 1997.

S. Anatum	5
S. Infantis	9
S. Livingstone	5
S. spp.	2
Yhteensä	21

Siipikarjan yleinen tautitilanne Suomessa vuonna 1997

Siipikarjan yleinen tautitilanne on Suomessa erittäin hyvä. Vuodesta 1989 lähtien maassamme on toiminut siipikarjan terveystarkkailu, joka on kehitetty pääasiassa poikastuotantoa harjoittaville tiloille. Sen tarkoituksena on seurata rokotusten tehokkuutta sekä tautitilannetta ohjelmaan osallistuvilta tiloilta. Mukana on sekä tutkittavien lintujen kannalta tärkeitä tauteja että niitä, joilla on eniten merkitystä emoista poikasiin siirtyvinä tauteina. Terveysvalvontaohjelmaan liittyen tutkitaan tällä hetkellä Gumboro-taudin, tarttuvan aivo- ja selkäydintulehduksen (AE), Mycoplasma gallisepticum-, ja Mycoplasma synoviae-tartunnan, tarttuvan bronkiitin (IB), tarttuvan kurkunpään ja henkitorven tulehduksen (ILT) sekä sinisiipitaudin (CAV) vasta-aineet. Suomessa ei esiinny mykoplasma-tartuntoja, tarttuvaa bronkiittia (IB) eikä henkitorven tulehdusta (ILT).

Siipikarjalla esiintyvien tautien hoito perustuu ennaltaehkäisyyn. Ennaltaehkäisevien toimenpiteiden käyttöönotto ja suunnittelu tehostuu silloin, kun eri taudinaiheuttajien esiintyminen ja niiden aiheuttamat taloudelliset vaikutukset tunnetaan eri tuotantoyksiköissä. Mahdollisesti lisääntynyttä kuolleisuutta ja tuotannon laskua tutkitaan tilalta lähetetyistä raadoista ja tarvittaessa tilakäynneillä.

Uutena siipikarjan tautina Suomessa on todettu vuoden 1997 aikana useita myeloidi leukoosi-tapauksia broilereiden vanhempaispolven munittamoissa. Nuorikkokasvattamoissa ei myeloidia leukoosia ole diagnosoitu. Todetuissa myeloidi leukoosi-tapauksissa on lauman kuolleisuus lisääntynyt broilermunittamoissa 27-33 viikon iässä. Linnut on tutkittu EELA:ssa myös serologisesti kaikkien tärkeiden virustautien varalta, eikä vasta-aineita virustaudeille ole löytynyt. Myeloidia leukoosia ei ole todettu kananmunatuotantoketjussa.

7. Jänisten ja kaniinien taudit

Taulukko 14. OIE:n B-luettelon jäniksillä ja kaniineilla esiintyvien tautien esiintyminen Suomessa. Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

OIE-koodi	Taudin nimi	Toteamisvuosi
B351	Myksomatoosi	Ei koskaan
B352	Tularemia	1997
B353	Kaniinien VHD-tauti (viral haemorrhagic disease of rabbits)	Ei koskaan

Tularemia

ularemiaa on viime vuosina todettu 10-20 tapausta vuosittain. Vuonna 1997 todettiin tularemiaa yhteensä 9 tapausta metsäjäniksissä. Rusakoissa ei todettu tularemiaa vuonna 1997.

8. Kalojen taudit

Taulukko 15. OIE:n B-luettelon kalatautien esiintyminen Suomessa.

OIE-koodi	Taudin nimi	Toteamisvuosi
B401	Kirjolohen verenvuotoseptikemia (VHS)	Ei koskaan
B404	Spring viraemia of carp (SVC)	Ei koskaan
B405	Infectious haematopoietic necrosis (IHN)	Ei koskaan
B414	Epizootic haematopoietic necrosis (EHN)	Ei koskaan
B415	Oncorhynchus masou virus disease (OMV)	Ei koskaan

Gyrodactylus salaris

yrodactylus salaris-tartuntaa vastustetaan Pohjois-Lapissa Tenojoen, Näätämönjoen, Paatsjoen, Luttojoen ja Uutuanjoen vesistöjen alueella tarkoituksena estää loisen leviäminen Jäämeren lohikantoihin. Tartunta on todettu Paatsjoen vesistöalueella vuosina 1992 ja 1996 samalla kirjolohilaitoksella, joka lopetti toimintansa vuonna 1996. Muissa alueen vesistöissä tartuntaa ei ole todettu. Alueen kalastoja seurataan jatkuvasti kartoitustutkimuksin.

Suomi haki vuonna 1997 EU-komissiolta lisävakuuksia G.salaris-tartunnan varalta edellä tarkoitetulle suojatulle alueelle. Alue liitettiin komission suojapäätökseen joulukuussa 1997.

Loinen on kohtalaisen yleinen kirjolohi- ja lohilaitoksilla muualla Suomessa. Näiltä alueilta ei saa siirtää elävää kalaa suojatulle alueelle.

Kalojen tarttuva haimakuoliotauti (IPN)

IPN-taudin esiintyvyyttä seurataan jatkuvasti kartoitustutkimuksin. Vuonna 1997 ei todettu yhtään tapausta. Edellisen kerran IPN-tautia todettiin vuonna 1996, jolloin virus eristettiin kahdesta rannikolla sijaitsevasta kirjolohilaitoksesta.

Suomi on esittänyt EU-komissiolle, että sisävesialueelle myönnettäisiin lisävakuudet IPN-taudin suhteen tautivapauden perusteella. IPN-tautia on viimeksi todettu sisävesialueella vuonna 1992. Elävän kalan siirtäminen rannikkoalueelta sisävesialueelle on kielletty ja mätiä saadaan siirtää vain sen jälkeen, kun emokalat on tutkittu IPN-taudin varalta kielteisin tuloksin.

Kalojen bakteeriperäinen munuaistauti (BKD)

BKD-tauti todettiin ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 1989, jolloin se eristettiin ahvenanmaalaisesta ruokakalalaitoksesta. Tämän jälkeen BKD-tautia on esiintynyt Ahvenanmaalla vuosittain 1-2 kalanviljelylaitoksessa.

Vuonna 1994 BKD-tautia todettiin ensimmäisen kerran Ahvenanmaan ulkopuolella, Länsi-Suomen rannikolla. Vuonna 1995 tautia todettiin myös pienessä kalanviljelylaitoksessa sisämaassa Lounais-Suomessa. Molemmat laitokset olivat vuonna 1994 ostaneet poikasensa samalta toimittajalta, jolta tautia ei kuitenkaan löydetty. Poikaslaitos oli tyhjennetty ja desinfioitu vuonna 1994.

Vuonna 1995 aloitettiin kartoitustutkimus BKD-taudin varalta tarkoituksena selvittää tilanne Suomessa ja hakea lisävakuuksia EU-komissiolta. Koska kartoitustutkimuksissa ei löytynyt uusia tapauksia, Suomi haki lisävakuuksia EU-komissiolta vuonna 1996 koko Suomen alueelle lukuunottamatta Ahvenanmaan maakuntaa tautivapauden perusteella. Elävien kalojen ja mädin siirtäminen Ahvenamaalta muualle Suomeen on ollut kiellettyä vuodesta 1989 lähtien.

Toukokuussa 1997 BKD-tautia todettiin Kymijokisuuhun istutetuissa lohipoikasissa, jotka olivat peräisin eräältä sisämaalaitoksesta Länsi-Suomesta. Osa poikasista oli jo ehditty istuttaa, kun tauti todettiin. Tämän jälkeen istutukset keskeytettiin ja laitokselle tehtiin saneeraussuunnitelma. Tartuntalähdettä ei löydetty.

Heinäkuun alussa BKD-tautia todettiin erään onkilammikon kirjolohista Pohjois-Suomesta. Kontaktilaitosten selvittämisen yhteydessä BKD-tautia todettiin myös neljässä kirjolohilaitoksessa Pohjois-Suomen alueella, joista kaksi oli poikaslaitoksia. Näille on laadittu saneeraussuunnitelmat. Myöhäissyksyllä kartoitustutkimusten yhteydessä tautia todettiin viidennessä kirjolohilaitoksessa, joka myös oli Pohjois-Suomen alueella sijaitseva poikaslaitos. Tartuntateiden selvitysten perusteella näyttää alustavasti siltä, että näillä tartunnoilla on yhteinen lähde.

Lohikalojen paisetauti

Paisetautia ei todettu vuonna 1997 paisetaudista suojatulla alueella. Sen sijaan paisetautia todettiin muualla 26 laitoksella, kun sitä edellisenä vuonna oli 22 laitoksella EELA:n aineistossa.

Piscirickettsia salmonis-tartunta

Suomessa ei ole koskaan todettu piscirickettsia-tartuntaa.

Tarttuva lohen anemia (ISA)

Suomessa ei ole koskaan todettu tarttuvaa lohen anemiaa.

Muut taudit viljelykaloilla Suomessa vuonna 1997

EELA:ssa vibrioosia todettiin yhdellätoista laitoksella, kun edellisenä kesänä sitä esiintyi neljällätoista. Merkittävä muutos vuoteen 1996 verrattuna oli siinä, että tauteja ei todettu useita kertoja samoissa kalapopulaatioissa, vaikka vedet olivat lämpimiä useiden viikkojen ajan. Toistuvat taudinpurkaukset ovat olleet tavallisia aikaisempina vuosina.

Kylmän veden tautia eli Flavobacterium psychrophilumia todettiin hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna.

9. Turkiseläinten taudit

Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksessa tutkittiin vuonna 1997 noin 300 turkiseläintä ja niiden elinnäytettä. Valtaosa näytteistä oli sinikettuja ja minkkejä. Lisäksi tutkittin joitakin supikoiria ja hopeakettuja. Penikkatautia, kettujen aivotulehdusta, minkkien virusripulia, veristä keuhkotulehdusta ja kettukapia ei todettu yhtään tapausta turkiseläimillä.

Tarttuvien tautien tilanne turkistarhoilla on ollut hyvä. Penikkatautia todettiin viimeksi turkiseläimillä maassamme vuosina 1992-1993. Kyseisenä aikana esiintyi penikkatautia myös koirilla kohtalaisen runsaasti. Kliinistä minkkien virusripulia todettiin viimeksi 1988. Lähes kaikki minkin pennut rokotetaan virusripulia vastaan. Kohonneita parvovasta-ainetasoja todetaan edelleen, joskin harvoin, mikä osoittaa virusta vielä olevan tarhoilla. Kettujen aivotulehdusta (HCC) todettiin viimeksi 1987. N. 20 % siitoskettunaaraista rokotetaan aivotulehdusta vastaan.

Supikoirien parvovirustartunta on yleinen supikoiratarhoilla. Tauti esiintyy pentujen veriripulina useilla tarhoilla vuosittain, ja se voi aiheuttaa huomattavia pentutappioita. Yleensä tappiot kuitenkin pysyvät kohtuullisina, sillä sairastetun taudin jälkeen naarailla on muutaman vuoden ajan korkeat parvovasta-ainetasot, jotka suojaavat pentuja tartunnalta. Taudin vastustuksen ongelmana on viruksen hyvä säilyminen tarhoilla ja supikoiran parvovirusrokotteen puuttuminen.

Tällä hetkellä tarttuvista virustaudeista merkittävin on plasmasytoosi, joka aiheuttaa kroonisen sairauden minkeillä. Tartunta on yleinen tarhoilla, ja sitä pyritään vastustamaan saneerausohjelmalla. Noin 30 % minkkitarhoista on vapaita plasmasytoositartunnasta. Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton (STKL) ylläpitämä Turkislaboratorio Vaasassa testaa tarhoja plasmasytoosin varalta. Ongelmana plasmasytoosin vastustamisessa on taudin krooninen kulku, viruksen hyvä säilyminen maaperässä sekä minkkitarhojen alueellinen keskittyminen.

Minkin veristä keuhkotulehdusta aiheuttava bakteeri, Pseudomonas aeruginosa, on paikoitellen tavallinen luonnossa. Riskialueilla sijaitsevat tarhat rokottavat minkit veristä keuhkotulehdusta vastaan, joten tauti on harvinainen maassamme. Sen sijaan siniketuilla on ongelmaksi muodostunut Pseudomonas aeruginosa-bakteerin aiheuttama kohtutulehdus siitosaikana. Bakteeri leviää tarhalla tavallisesti kiimamittarin ja keinosiemennyksen välityksellä. Laajalle levitessään tartunta johtaa useiden naaraiden kuolemaan. Myös pentutulos jää heikoksi.

Ketuilla ja ketunpennuilla todetaan usein streptokokkien aiheuttamia yleisinfektioita. Tartuntaporttina on tavallisesti raajojen puremahaavat ja hampaiden vaihdon yhteydessä syntyvät ienvauriot. Myös rehun terävät osat voivat vahingoittaa suun ja nielun limakalvoja.

Kettukapi on tavallinen luonnon ketuissa. Aitaamattomilla tarhoilla kapitartunta on tavallisesti peräisin tarhalla liikkuvista villiketuista. Vaikka kapia ei joka vuosi todeta EELA:n näytteissä, on oletettavaa, että tartuntaa esiintyy osalla tarhoista yksittäisinä tapauksina. Korvapunkit sitä vastoin ovat yleisiä ketuilla, mutta ne aiheuttavat harvoin kliinisiä oireita.

Encephalitozoon cuniculi-loisen aiheuttamaa nosematoosia todetaan muutama tapaus vuodessa. Vuonna 1997 ei kuitenkaan todettu yhtään nosematoositapausta, kuten ei suolistoloisiakaan.

Rehun laadulla ja koostumuksella on keskeinen asema turkiseläinten hyvinvoinnissa. Monet tuotantohäiriöt johtuvat suorasti tai epäsuorasti virheellisestä ruokinnasta. Ruokintavirheen syy jää kuitenkin usein selvittämättä. Turkislaboratorio seuraa osaltaan säännöllisesti suurimpien tuorerehuvalmistajien rehun koostumusta ja hygienistä laatua, sekä antaa rehusuosituksia.

Lähes kaikki minkin pennut rokotetaan botuliinirehumyrkytystä vastaan. Rokotusten johdosta minkkien ja hillerien botuliinimyrkytykset ovat harvinaisia ja esiintyvät tarhoilla lähinnä yksittäisinä kuolemantapauksina. Epäspesifisiä suolistotulehduksia esiintyy etenkin minkeillä kesällä ja syyskesällä. Syynä on yleensä huonolaatuinen rehu tai rehun virheellinen säilytys, spesifisiä taudinaiheuttajia ei yleensä todeta. Rehun laatu on kuitenkin parantunut viime vuosina raaka-aineiden säilöntämenetelmien kehittymisen myötä.

Aineenvaihdunta- ja puutostaudeista esiintyy siniketuilla maksan rasvoittumista, minkkinaarailla imetysanemiaa ja nuorilla minkeillä lihasrappeutumaa syksyllä. Myös minkeillä esiintyy rasvamaksaa ja siihen liittyvää mahahaavaa.

Perinnöllisistä sairauksista tavataan jonkin verran hopeakettujen ienhyperplasiaa. Lisäksi nuorilla hopeaketuilla todetaan dilatoivaa cardiomyopatiaa muutama tapaus vuodessa. Sairauden periytyvyys ei kuitenkaan ole varmaa. Suurikokoisilla ja nopeakasvuisilla siniketuilla esiintyy jonkin verran eturaajojen kasvuhäiriöitä.

10. Mehiläisten taudit

Taulukko 16. OIE:n B- luettelon mehiläistautien varalta suoritetut tutkimukset Suomessa vuonna 1997. * Tutkimukset sisuspunkin varalta tehtiin Maatalouden tutkimuskeskuksessa (MTT).

OIE-koodi	Taudin nimi	Tutkittujen näytteiden lkm	Pos. näytteiden lkm
B451	Sisuspunkki*	623	88
B452	Esikotelomätä	1069	197
B453	Toukkamätä	159	11
B454	Nosematoosi	110	33
B455	Varroatoosi	172	16

Esikotelomätä

Mehiläissikiöitä tappava esikotelomätä on merkittävin mehiläistaudeistamme ja kuuluu vastustettaviin eläintauteihimme. Tauti on varsin yleinen, ja on mahdollista, että tarhoista noin 10 %:lla on tartunta. Taudin tekee hankalaksi torjuttavaksi se, että taudin aiheuttaja, Paenibacillus larvae subsp. larvae -bakteeri voi itiöityä. Itiöt voivat säilyä vuosikymmeniä tartuntakykyisinä.

Rajoitusalueita perustettiin vuoden 1997 aikana esikotelomädän vuoksi yhdeksän kappaletta. Edelliseltä vuodelta rajoitusalueita oli voimassa kahdeksan kappaletta, joten 31.12.1997 rajoitusalueita oli Suomessa kaikkiaan 17 kappaletta. Näistä 11 sijaitsee Länsi-Suomen läänissä, viisi Etelä-Suomen läänissä, ja yksi Itä-Suomen läänissä.

Sisuspunkki

Acarapista todettiin vuonna 1997 66 mehiläishoitajan tarhalla. Näistä 33 tarhaa eivät aiemmin olleet lähettäneet näytteitä, 15 tarhalta Acarapis oli löytynyt aiempina vuosina ja 18 tarhan näytteet olivat aiemmin olleet negatiivisia. Acarapis-näytteitä tutkittiin yhteensä 623 kappaletta, joista 14,1 % oli positiivisia.

Muut mehiläisten taudit Suomessa vuonna 1997

Vuonna 1997 tutkittiin yhteensä 1246 mehiläisiin liittyvää näytettä EELA:n Kuopion aluelaboratoriossa, minne EELA:n mehiläistautitutkimus on keskitetty. Valtaosa näytteistä, lähes tuhat näytettä, oli lähetetty esikotelomätätutkimuksiin.

Muista meillä melko yleisesti esiintyvistä sikiötaudeista mainittakoon helpommin torjuttava Melissococcus pluton-bakteerin aiheuttama toukkamätä ja Ascosphaera apis -homesienen aiheuttama kalkkisikiötauti. Edellinen tauti diagnostisoitiin vuonna 1997 EELA:ssa 11 näytteessä ja jälkimmäinen 10 näytteessä. Varroa jacobsoni -punkin aiheuttama varroatoosi-tauti rasittaa melko yleisesti tarhausta. Se vaivaa sekä mehiläissikiöitä että muodonvaihdoksen läpikäyneitä aikuisia. Varroapunkkeja todettiin 16 tapausta vuonna 1997.

Aikuisten mehiläisten taudeista loistaudit ovat merkittävämpiä kuin bakteeritaudit. Acarapis-tutkimusta kartoituksineen tehdään Maatalouden tutkimuskeskuksessa Jokioisissa.

Mehiläisiä vaivaavat myös Suomessa jossain määrin virustaudit, resursseja niiden tutkimiseen ei toistaiseksi ole ollut. Ulkomaille lähetetyistä yksittäisistä näytteistä on todettu muun muassa pussisikiötauti.

Eläintaudit

Aujeszkyn tauti

Aujeszkyn tauti eli pseudorabies on pääasiallisesti sikojen tauti. Pseudorabiesvirus kuuluu herpesviruksiin. Luonnollisessa isännässään siassa virus voi aiheuttaa oireita tai esiintyä täysin oireettomana. Pseudorabiesvirus voi sairastuttaa myös muihin eläinlajeihin kuuluvia eläimiä kuten nautoja, lampaita, kissoja ja koiria. Näillä eläinlajeilla tartunta johtaa eläimen kuolemaan. Muissa eläinlajeissa kuin siassa Aujeszkyn taudin tunnusomaisena oireena on voimakas kutina.

Sioilla todettavat oireet ovat riippuvaisia viruskannasta, tartunta-annoksen suuruudesta ja erityisesti tartunnan saaneiden sikojen iästä. Tiineyden loppuvaiheessa tartunnan saaneet porsaat kuolevat ensimmäisten elinpäiviensä aikana. Alle parin viikon ikäisillä porsailla esiintyy taudinpurkauksen yhteydessä aluksi ruokahaluttomuutta ja kuumeilua, minkä jälkeen porsaille alkaa kehittyä keskushermosto- ja halvausoireita. Kuolleisuus pikkuporsailla on yleensä lähes sata prosenttia. 3-4 viikon ikäisillä porsailla kuolleisuus voi vakavien taudinpurkausten yhteydessä nousta 50 prosenttiin.

Vanhemmilla sioilla keskushermosto-oireiden osuus vähenee, ja oireet muuttuvat kuumeiluksi ja hengitystieoireiksi. Taudinpurkauksen yhteydessä myös lihasikalassa sairastuvat lähes kaikki siat, mutta kuolleisuus voi jäädä 1-2 prosenttiin. Kliiniset oireet kestävät yleensä 6-10 päivää.

Aikuisilla sioilla esiintyy lähinnä hengitystieoireita ja lisääntymishäiriöitä kuten abortteja, uusimisia, kuolleena syntyviä porsaita ja heikkona syntyviä porsaita. Kuolleisuus on aikuisilla samaa luokkaa kuin lihasioilla.

Bruselloosi

Bruselloosi on Brucella-suvun bakteerien aiheuttama tauti, jonka tyypillinen muoto on sukupuolielinten infektio ja sikiökuolemat tiineyden loppuvaiheessa. Bakteereita voi esiintyä myös verenkierrossa ja muissa elimissä. Pastöroimaton maito ja kuollut sikiö ovat tärkeimmät tartuntalähteet. Bakteeri on herkästi tarttuva. Brucella suvun bakteerit tarttuvat myös ihmiseen aiheuttaen vakavan kuumetaudin. Brucella-sukuun kuuluu useita eläimille tautia aiheuttavia lajeja, joilla on yksi tai kaksi pääasiallista isäntäeläinlajia. B. abortus aiheuttaa luomistaudin nimellä tunnetun taudin naudoille. Lampaiden bruselloosin aiheuttavat B. melitensis, joka on myös vuohien taudin aiheuttaja sekä B. ovis. Sian bruselloosin aiheuttaa Brucella suis ja koiran B. canis. Naudan, sian ja lampaan bruselloosit ovat lakisääteisesti vastustettavia vaarallisia eläintauteja. Bruselloosia ei tällä hetkellä ole Suomessa, mutta se saattaa tulla maahan tuontieläinten välityksellä. Tartunnan saaneiden eläinten hävittäminen on ensisijainen vastustuskeino.

BSE

Hullun lehmän tauti eli BSE on uusi naudan prionitauti. Taudin aiheuttaja on nykykäsityksen mukaan prionivalkuaisaine. BSE diagnosoitiin ensimmäisen kerran lokakuussa 1986 Englannissa. Naudan aivojen tutkimuksessa osoitettiin samankaltaisia muutoksia kuin lampaan scrapiessa. Epidemiologiset tutkimukset osoittivat, että taudin lähteenä oli todennäköisesti scrapie-lampaiden teurasjätteestä valmistettu liha- ja luujauho, jota syötettiin karjalle. Tartuttavuutta on hiiritestillä osoitettu vain kliinisesti sairaiden nautojen aivoista, selkäytimestä ja silmästä. Kokeellisessa infektiossa on osoitettu tartuttavuutta myös vasikan ohutsuolesta ja osasta hermokudosta. BSE:llä on pitkä itämisaika; 2 vuodesta todennäköisesti koko eläimen elinajan loppuun.

Englannissa on todettu jo yli 170 000 BSE-tapausta. Monenlaisiin kontrollitoimiin on ryhdytty vuodesta 1988 alkaen: märehtijäperäisen valkuaisen käyttö märehtijöille on kielletty, kliiniset tautiepäilyt on teurastettu jne. Kontrollitoimet ovat johtaneet BSE-tapausten määrän vähenemiseen. Yli kuuden kuukauden ikäisten nautojen aivojen, selkäytimen, pernan, kateenkorvan, nielurisojen ja suolien käyttö ihmisravinnoksi kiellettiin 1989 (ns. SBO-kielto).

BSE-tapauksia on todettu Englannin lisäksi monissa Euroopan maissa kuten Sveitsissä ja Irlannin tasavallassa sekä hajatapauksia Ranskassa, Portugalissa, Hollannissa, Luxemburgissa ja Belgiassa. Saksassa, Italiassa ja Tanskassa tautia on todettu vain Englannista maahantuoduissa eläimissä. Muissakin maissa suurin osa tapauksista on ollut yhteydessä mahdolliseen saastuneen liha-luujauhon käyttöön rehussa tai eläinten tuontiin Englannista. Koko EU:n alueella on ryhdytty aktiiviseen BSE:n vastustamiseen. Suomessa BSE-tartuntoja ei ole todettu.

BSE:n mahdollisella tarttumisella ihmiseen on spekuloitu alusta asti. Creutzfeld Jacobin taudin (CJD) esiintymistiheys on n. 1 tapaus miljoonaa ihmistä kohden vuodessa. Maaliskuussa 1996 ilmoitettiin Englannissa 10 uudentyyppisestä CJD-tapauksesta (v.CJD) alle 42-vuotiailla ihmisillä. Näiden tapausten patologinen ja kliininen kuva oli uusi ja keskenään samankaltainen. Tapauksia tutkinut tiedemiehistä koostunut komitea totesi: "vaikka ei ole tieteellistä todistetta BSE:n siirtymisestä ihmiseen naudanlihan kautta, todennäköisin selitys näille tapauksille on altistuminen BSE:lle ennen SBO-kieltoa 1989". Viimeisen vuoden aikana on saatu lisätodisteita BSE:n yhteydestä uudentyyppiseen CJD:hin. Vuoden 1997 loppuun mennessä oli todettu 22 varmistettua ja 1 todennäköinen uudentyyppinen CJD-tautitapaus Englannissa ja 1 tapaus Ranskassa.

BSE:n tarttumista muihin eläimiin koskevissa tutkimuksissa on osoitettu aivojen, selkäytimen, verkkokalvon,osan suolistosta ja osan hermokudoksesta toimivan tartunnan levittäjinä. Muissa kudoksissa tai naudasta peräisin olevissa tuotteissa, erityisesti lihassa ja maidossa, ei ole osoitettu tartuttavuutta hiiritestillä.

BSE-taudin ehkäisemiseksi märehtijäperäisen liha- ja luujauhon käyttö märehtijöille on kielletty koko EU:n alueella. BSE-taudin esiintymistä seurataan jatkuvasti kaikissa maissa EU:n alueella.

CAE (Vuohen nivel- ja aivokalvontulehdus)

CAE:n aiheuttajaviruksella ja maedi-visna-viruksella on hyvin samanlainen taudinaiheuttamismekanismi ja niillä on samanlaisia rakenteita, virukset ovat kuitenkin selvästi erotettavissa toisistaan. Yksi CAE-virus voi aiheuttaa kolme erilaista tautia vuohien eri ikäryhmissä: (1) Nopeasti etenevän aivokalvontulehduksen ja keuhkotulehduksen vastasyntyneille ja nuorille vuohille, (2) kroonisen niveltulehduksen ja utaretulehduksen aikuisille vuohille ja (3) yksittäisesti esiintyvän hitaasti etenevän keuhkotulehdus-aivokalvontulehduksen aikuisille vuohille. CAE-tartunta on yleinen useimmissa maissa. Tartuntaa ei ole tavattu Suomessa. Myös CAE:lle on samankaltainen vastustusohjelma kuin maedi-visnalle.

Ekinokokkoosi

Echinococcus granulosus ja Echinococcus multilocularis ovat heisimatoihin kuuluvia lihansyöjien loisia. Niillä on elinkierto, johon kuuluu madon aikuisvaihe pääisännässä ja toukkavaiheet väli-isännässä. Pääisäntinä toimivat koira, susi ja kettu. Väli-isäntinä voivat toimia useat kasvinsyöjänisäkkäät, sika ja ihminen. Aikuiset loiset elävät lihansyöjien ohutsuolessa. Ne ovat kooltaan pieniä, 3-6 mm pituisia jaokkeisia matoja. Tartunta ei tavallisesti aiheuta isäntäeläimelle mitään oireita. Yksi heismato voi tuottaa n. 5000 munaa, jotka leviävät ulosteen välityksellä luontoon ja sitä kautta väli-isäntään tai ihmiseen. Väli-isännässä loisen toukkavaiheet muodostavat sisäelimiin nesteen täyttämiä rakkulamaisia muodostumia, hydatidikystoja. Echinococcus granulosuksen kystat ovat eläimillä halkaisijaltaan n. 5-10 cm, yksilokeroisia ja paksuseinäisiä. Tavallisimmin kystoja todetaan lihantarkastuksen yhteydessä maksassa tai keuhkoissa. Väli-isäntänä voivat toimia lampaat, naudat, siat, hirvieläimet, poro ja hevonen. Echinococcus multiloculariksen kystat ovat monilokeroisia ja ohutseinäisiä. E. granulosus on näistä kahdesta yleisempi, sitä esiintyy Keski- ja Etelä-Euroopassa, Lähi-Idässä, Australiassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa endeemisenä eli pysyvästi paikallisessa eläinkunnassa esiintyvänä liittyen erityisesti lampaankasvatukseen. E. multilocularis on harvinaisempi, mutta ihmiselle vaarallisempi, myös se esiintyy Keski-Euroopassa endeemisenä.

Ekinokokkoosi on vaarallinen eläimistä ihmisiin tarttuva tauti eli zoonoosi. Se tarttuu ihmiseen lihansyöjäisännän ulosteiden, esimerkiksi koiran tahriintuneen turkin välityksellä. Ihmisellä kystat muodostuvat tavallisesti maksaan tai keuhkoihin, mutta myös munuaisiin tai aivoihin. Ne saattavat kasvaa kooltaan huomattavan suuriksi, erityisesti monilokeroisia kystoja muodostava E. multilocularis on usein kuolemaanjohtava.

Taudin ehkäisemiseksi on erittäin tärkeää, että kaikki kystamuodostumat lihantarkastuksen yhteydessä ehdottomasti tutkitaan ja hävitetään siten, etteivät ne voi joutua lihansyöjien ravinnoksi. Koirien säännöllisestä heisimatoloislääkityksestä on niin ikään syytä huolehtia.

Herpesvirusinfektiot hevosella

Meillä, kuten muuallakin maailmassa, tärkeimpiä hevosten hengitystiesairauksien ja luomisten aiheuttajia ovat alfaherpesviruksiin kuuluvat virukset EHV4 ja EHV1.

Tartunta tapahtuu hengitysteitse pisaratartuntana. Herpesvirusinfektion seurauksena abortoituneet sikiöt sekä sikiökalvot ja -nesteet ovat runsaasti virusta sisältävinä hevosille tartuntavaarallista materiaalia.

EHV4-tartunta aiheuttaa rinopneumoniittina tunnetun taudin, jonka pääoireina ovat kuumeilu, huono ruokahalu ja runsas kirkas sierainvuoto, joka muuttuu myöhemmin märkäiseksi limavuodoksi. Oireet saattavat olla melko lieviä ja myös oireettomia infektioita esiintyy. Yleensä virustulehdus rajoittuu ylempiin hengitysteihin ja henkitorveen. Virusinfektio voi kuitenkin edetä keuhkoihin etenkin nuorilla yksilöillä. Tila pahenee usein bakteeritulehduksen seurauksena.

EHV1-virustartunnasta saattaa aiheutua luomisia tammoilla 14-120 päivän kuluttua infektiosta. Abortti tapahtuu yleensä 6-11 tiineyskuukauden aikana. Tartunnasta ei tavallisesti aiheudu tammalle muita näkyviä oireita. Varsan infektoituminen kohdussa voi johtaa myös vastasyntyneen vakavaan keuhkotulehdukseen, jonka seurauksena varsa helposti menehtyy.

EHV1 aiheuttaa joskus hermosto-oireita, joita todetaan yksittäisillä hevosilla. Oireet vaihtelevat lievästä horjumisesta raajojen halvaantumiseen. Usein tallin muissa hevosissa todetaan samalla luomisia ja/tai hengitystieoireita.

Herpesvirusinfektioita vastaan on olemassa rokotteita, jotka sisältävät tapettuja taudin-aiheuttajia. Koska sekä rokotuksen että luonnollisen infektion aikaansaama immuniteetti on heikko ja lyhytaikainen, niin hevonen saa infektion todennäköisesti monta kertaa elämänsä aikana. Ohjeiden mukainen rokottaminen kuitenkin vähentää luomisriskiä merkittävästi, joskaan se ei anna täyttä suojaa.

Hevosinfluenssa

Hevosinfluenssa on helposti leviävä virustauti. Sen aiheuttaa ortomyksoviruksiin kuuluva influenssa A virus, jolla on kaksi alatyyppiä, A1 ja A2.

Sairastuneet hevoset ovat kuumeisia ja yskivät. Kuume voi kestää jopa 4-5 päivää, mutta on yleensä lyhytkestoisempi rokotetuilla eläimillä. Yskiminen voi jatkua jopa 3 viikon ajan. Limavuoto sieraimista on yskän lisäksi taudille tyyppillinen oire.

Taudille tyyppilliset oireet ja sen nopea eteneminen hevospopulaatiossa ovat tärkeitä kliinisiä havaintoja hevosinfluenssan erottamiseksi oireiden perusteella muista hengitystievirooseista. Tauti paranee yleensä parin viikon kuluessa, jos jälkitauteja (bakteeritulehdus) ei kehity.

Rokotteiden antama suoja hevosinfluenssaa vastaan on lyhytaikainen. On usein tarpeen rokottaa hevoset lyhyin väliajoin (4-6 kk) suojan ylläpitämiseksi. Rokotetussa hevospopulaatiossa osa hevosista ei silti muodosta tehokasta immuunivastetta. Nämä hevoset saattavat toimia infektiolähteinä muille alttiille hevosille.

Hevosten säännöllisellä rokottamisella sekä seurannalla ja sairaiden yksilöiden eristämi-sellä terveistä voidaan tehokkaasti rajoittaa taudin leviämistä

IBR

IBR eli naudan tarttuva rinotrakeiitti, jonka aiheuttaa BHV-1 virus (naudan herpesvirus-1) rajoittaa nautaeläinten kansainvälistä kauppaa ja on uhka eläinten terveydelle. Useat maat kuten Suomi, Ruotsi,Tanska ja Sveitsi ovat hävittäneet IBR:n menestyksekkään vastustuksen seurauksena. Eräissä Euroopan maissa taudin vastustus perustuu rokotuksiin.

Tauti leviää suoraan pisaratartuntana tai hyvin läheisessä kontaktissa sairaasta eläimestä terveeseen. Epäsuora tarttuminen on mahdollista rehun, veden, keinosiemennyksen tai lypsykoneen kautta. Kerran saatu tartunta aikaansaa elinikäisen immuniteetin. Tartunnan saanut eläin säilyy kuitenkin viruksen kantajana ja erittäjänä koko loppu elämänsä.

Taudinkuva vaihtelee melkein oireettomasta vakavaan hengitystieinfektioon ja/tai luomiseen. Taudin alkuvaiheessa lämpö voi nousta yli 41 C ja eläimellä voi ilmetä ruokahaluttomuutta ja maidontuotannon laskua. Hengitystieinfektio voi ilmetä turvan punoituksena ja pieninä rakkuloina sekä kirkkaana sierain- ja/tai silmävuotona. Vaikeimmissa tapauksissa esiintyy yskää. Bakteerit voivat lisääntyä viruksen aiheuttamissa kudosvaurioissa, jolloin eritteet muuttuvat kellertäviksi ja taudin paraminen edellyttää antibioottihoitoa.

Leptospiroosi

Leptospiroosi on Leptospira-suvun bakteerien aiheuttama kuumetauti, jolle on ominaista bakteerien esiintyminen veressä ja sisäelimissä, erityisesti maksassa tai munuaisissa, mistä bakteereita erittyy virtsaan. Tautia aiheuttavaan Leptospira interrogans-lajiin kuuluu suuri joukko erilaisia serotyyppejä. Bakteeri on hyvin tarttuva, ja tunkeutuu elimistöön usein limakalvojen kautta. Tartuntaa voi esiintyä kaikilla nisäkäslajeilla, joskin tietyt serotyypit ovat ominaisia tietyille eläinlajeille. Useimmat serotyypit aiheuttavat myös ihmiselle vakavan, oireiltaan influenssaa muistuttavan kuumetaudin. Mm. L. pomona, L. hardjo ja L. grippotyphosa ovat sikojen ja naudan leptospiroosin aiheuttajia. Koiralla esiintyy yleisimmin L. canicola tai L. icterohaemorrhagiae-serotyyppejä. Leptospiroosin vakavuus tautina vaihtelee oireettomasta kuolemaan johtavaan yleisinfektioon. Rajuna alkanut taudinpurkaus sikalassa tai nautakarjassa lievenee usein ajan kuluessa itsestään. Sikiökuolemat ja lisääntymishäiriöt aiheuttavat myöskin tuotantotappioita. Koska isäntäeläinten kirjo on laaja, monenlaiset luonnonvaraiset eläimet voivat ylläpitää tartuntaa, mikä vaikeuttaa vastustustoimenpiteitä. Tartunta voi levitä hyvin monilla eri tavoilla, kuten suorassa kosketuksessa tartunnankantajaan tai virtsan saastuttaman veden välityksellä.

Leukoosi

Leukoosi on viruksen aiheuttama veri- ja kasvaintauti. Nautojen leukoosi esiintyy useissa eri muodoissa, mutta näistä vain tarttuva leukoosi on lakisääteisesti vastustettava. Virus on sukua muiden eläinlajien leukoosiviruksille, mutta ei tartu muihin eläimiin tai ihmiseen. Tartunta on hitaasti etenevä, krooninen, eikä eläin vapaudu tartunnasta koko elinaikanaan. Tässä tautimuodossa ei yleensä esiinny kasvaimia, eikä usein muitakaan sairauden oireita. Tartunnan aiheuttamat haitat johtuvat tuotannon alenemisesta. Virus siirtyy elävien eläinten välityksellä, mutta tauti ei ole kovinkaan herkästi tarttuva. Virus aikaansaa vasta-aineiden muodostumisen vereen, minkä perusteella laboratoriodiagnoosi voidaan tehdä verinäytteestä. Taudin vastustus perustuu kieltoon myydä eläviä eläimiä leukoosikarjasta sekä pitkällä tähtäyksellä leukoosikarjojen hävittämiseen.

Maedi-Visna

Maedi, asteittain etenevä keuhkotulehdus ja visna, asteittain etenevä aivokalvon tulehdus, ovat saman viruksen aiheuttaman tartunnan erilaisia ilmenemismuotoja. Sairauden oireet ilmenevät maedissä ja visnassa vain aikuisissa lampaissa. Taudin itämisaika on yleensä 2-3 vuotta. Maedissä ensimmäisinä oireina ovat lisääntynyt rauhattomuus, yleiskunnon huononeminen ja vaikeutunut hengitys. Joskus tavataan myös kuivaa yskää. Kun lammas on saanut maedin, se ei koskaan toivu taudista. Ensimmäisten selvien sairauden oireiden ilmaannuttua lammas yleensä menehtyy muutamassa kuukaudessa. Maedi-keuhkoilla on tyypillinen harmahtava ulkonäkö ja paino on lisääntynyt 2-3 kertaiseksi.

Visnalle on tyypillistä asteittain etenevä jalkojen halvaantuminen ja alkuvaiheessa toisinaan huulten ja kasvolihasten värinä. Sairauden kulku saattaa kestää useista kuukausista vuoteen ennen koko eläimen halvaantumista. Visnaa on tavattu yhdessä maedin kanssa samassa lampolassa tai jopa samassa lampaassa. Visna on kuitenkin selvästi maedia harvinaisempi sairauden muoto, myös alueilla joissa esiintyy maedia runsaasti.

Maedi-visnaviruksen tartuttamissa lampaissa on joskus tavattu myös utaretulehdusta ja niveltulehdusta CAEV-tartunnan saaneiden vuohien tapaan. Pelkkien sairauden oireiden perusteella maedi-visna diagnoosia ei voi tehdä. Virusta vastaan syntyy lampaissa kuitenkin vasta-aineita, jotka voidaan osoittaa lampaan verinäytteestä. Maedi-visna diagnoosiin tarvitaan vasta-ainetutkimus ja/tai viruseristys lampaasta sekä kuolemanjälkeinen kudostutkimus.

Maedi-visnaa tavataan useimmissa lampaita kasvattavissa maissa. Vapaaehtoinen maedi-visna- kontrolliohjelma on käytössä joissakin maissa mm. Suomessa. Ohjelmat ovat erilaisia, mutta pääperiaatteena kaikissa on ohjelmaan kuuluvien lampoloiden lampaiden tutkiminen vasta-aineiden varalta säännöllisesti. Eläimet, joilla on vasta-aineita veressään, lopetetaan. Myös tällaisten uuhien jälkeläiset lopetetaan. Lampola julistetaan vapaaksi vasta useiden vasta-ainenegatiivisten tulosten jälkeen (yli 3 vuotta). Ohjelmaan kuuluvat tilat voivat ostaa lampaita vain muilta ohjelmaan kuuluvilta tiloilta. Tällä ohjelmalla on tiloja saatu vapaaksi tartunnasta. Lampoloita on seurattava säännöllisesti maedi-visna-taudin hitaan luonteen vuoksi.

Newcastlen tauti

Newcastlen taudin esiintyminen eri maissa

Newcastlen tautia esiintyi vuoden 1997 aikana useassa EU-maassa: Belgiassa, Hollannissa, Irlannissa, Italiassa, Itävallassa, Luxemburgissa, Portugalissa, Ranskassa ja Ruotsissa. Tautia tavataan myös yleisesti luonnonvaraisissa linnuissa, ja ne muodostavatkin riskin taudin siirtymiselle siipikarjaan. Useat EU-maat pyrkivät estämään taudin leviämisen rokottamalla siipikarjaa Newcastlen tautia vastaan. Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa rokottaminen on kuitenkin kielletty. Newcastlen tautia on viiden viime vuoden aikana todettu useissa maissa eri maanosissa: Aasiassa, Afrikassa, Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa Newcastlen tautia ei ole tavattu.

Taudinkuva ja leviäminen

Newcastlen taudin aiheuttaa paramykso 1-virus. Newcastlen taudista erotetaan useita eri muotoja, joita aiheuttavat taudinaiheuttamiskyvyltään erilaiset viruskannat.

Kaikki lintulajit voivat saada Newcastlen tauti -tartunnan, mutta eri lajien herkkyys Newcastlen taudille vaihtelee. Lajin ohella Newcastlen taudin oireisiin vaikuttavia tekijöitä ovat viruskannan patogeenisuus (kyky aiheuttaa tautia), lintujen ikä ja vastustuskyky, muut infektiot ja ympäristötekijät. Oireina voi olla apatiaa, ripulia, pään ja heltan turvotusta, keskushermosto- ja hengitystieoireita. Vakavimmissa tapauksissa erityisesta nuorilla linnuilla kuolleisuus voi äkillisesti nousta 80 - 90 % ilman edeltäviä oireita. Aikuisilla munivilla kanoilla ainoa oire saattaa olla muninnan lasku. Newcastlen taudin inkubaatioaika (aika tartunnan saamisesta taudin pukeamiseen) on muutamia vuorokausia. Kyyhkysillä esiintyy oma paramyksoviruskantansa, joka saattaa aiheuttaa tautia myös kanoilla. Ihmiselle Newcastlen tauti -virus voi aiheuttaa silmän sidekalvon tulehdusta.

Newcastlen tauti -virus säilyy varsin hyvin ympäristössä ja leviää helposti kanalasta toiseen esim. lintujen, rehun, ihmisten ja kuljetusajoneuvojen mukana. Leviäminen on mahdollista myös tuulen mukana. Munan sisällön mukana virus ei leviä, mutta hautomotartunnat ovat mahdollisia, koska tartunta voi levitä munan kuoren mukana.

Paratuberkuloosi

Paratuberkuloosi on Mycobacterium paratuberculosis-bakteerin aiheuttama märehtijöiden ripulitauti. Sille on ominaista hidas eteneminen ja oireettomien tartunnankantajien yleisyys suhteessa sairastuneisiin. Ripuliksi kehittynyt tauti johtaa hitaasti eläimen kuihtumiseen ja kuolemaan. Tartunta voi oireettoman vaiheen aikana levitä salakavalasti uusiin karjoihin eläinten myyntien välityksellä. Tuontieläimet ovat suuri tartuntariski taudin levittämisen kannalta. Tuotantotappiot tulevat esiin vasta siinä vaiheessa, kun tartunta on levinnyt suureen määrään karjoja, ja tartunta on kehittynyt pitkälle. Tauti aiheuttaa eniten haittaa lypsykarjoissa maidontuotannon laskuna, kun taas lihakarjoissa tuotannon lasku on vaikeammin havaittavissa. Sairastuneiden eläinten kuolemat voivat aiheuttaa suuria tappioita yksittäisissä karjoissa. Paratuberkuloosin tarttuminen ihmiseen on toistaiseksi epäselvää. Aikaisemmin uskottiin, että tautia esiintyy vain märehtijöillä, mutta viime aikoina on esitetty epäilyjä sen osuudesta ihmisten Crohnin taudissa, joka myös on krooninen suolistosairaus.

Pernarutto eli Anthrax

Pernarutto on itiöllisen Bacillus anthracis-bakteerin aiheuttama yleisinfektio. Se on lakisääteisesti vastustettava vaarallinen eläintauti. Etenkin märehtijöiden ja hevosen pernaruttotartunta on erittäin äkillinen, nopeasti kuolemaan johtava tauti, jolle on ominaista verenvuoto kaikista ruumiin aukoista ja pernan voimakas laajeneminen ja kudoksen muuttuminen tervamaiseksi. Tauti on vaarallinen myös ihmiselle. Tauti on hyvin herkästi tarttuva, tartunta tapahtuu hengitysteitse, suoliston tai vaurioituneen ihon kautta. Bakteerit muodostavat itiöitä, jotka säilyvät luonnossa vuosikymmeniä ja voivat siten aiheuttaa epidemioita samoilla alueilla pitkien aikojen kuluttua aikaisemmista tautitapauksista. On tärkeää hävittää kuolleet eläimet, niiden eritteet ja saastunut ympäristö mahdollisimman tehokkaasti, jotta itiöitä ei jää maaperään ja eläinsuojiin. Vaikka tautia ei ole todettu Suomessa vuoden 1988 jälkeen, on edelleen syytä tutkia äkillisesti kuolleet eläimet, mikäli on aihetta epäillä pernaruttoa.

Psittakoosi

Psittakoosi (ornitoosi) on Chlamydia psittaci-bakteerin aiheuttama tartuntatauti, jota esiintyy lukuisissa sekä villeissä että kesyissä lintulajeissa, yleisimmin papukaijalinnuissa. Tauti on zoonoosi, eli se tarttuu myös ihmiseen. Chlamydia psittaci-kannat eri eläinlajeilla ja samallakin eläinlajilla poikkeavat suuresti toisistaan taudinaiheutuskyvyltään ja muilta ominaisuuksiltaan. Ihmisen terveyden kannalta merkittävimmät mahdolliset taudinkantajat ovat lemmikkilinnut, varsinkin papukaijalinnut ja kyyhkyset. Linnuilla taudinkuva vaihtelee täysin oireettomasta kantajuudesta kuolemaan johtavaan yleisinfektioon. Sairastuneen linnun oireet ovat epäspesifisiä, väsymystä, ruokahaluttomuutta, silmä- tai sierainvuotoa ja ripulia. Stressi on tärkeä taudin laukaisija. Ihminen saa tartunnan hengitysteitse, oireet ovat tavallisimmin flunssaa muistuttavat, joskus tauti voi edetä vakavaksi keuhkokuumeeksi. Raskaana olevalle naiselle klamydiatartunta voi aiheuttaa abortin. Oireettomien taudinkantajaeläinten osoittaminen on vaikeaa. Sairaat häkkilinnut tulisi eristää ja käsittelyssä noudattaa varovaisuutta. Chlamydia psittaci aiheuttaa tautia myös muilla eläinlajeilla, kuten kissalla, lampailla, vuohilla ja naudalla. Useissa maissa tartunta on yleinen lampaan ja vuohen abortin aiheuttaja, jolloin sitä kutsutaan enzoottiseksi abortiksi. Klamydioosi voidaan hoitaa antibiooteilla.

Rabies

Rabiesta eli raivotautia aiheuttavat Rhabdoviridae heimon Lyssavirus sukuun kuuluvat vaipalliset luodinmuotoiset virukset. Tämä keskushermostotauti voi ilmeisesti tarttua kaikkiin nisäkäslajeihin, joskin sen esiintyminen luonnossa rajoittuu pääasiassa eräisiin petoeläinlajeihin ja lepakoihin. Raivotautia esiintyy Suomen lähialueilla Virossa ja Venäjällä etupäässä supikoirien, kettujen ja susien sairautena, mutta myös kulkukoirissa ja kissoissa, ja se on levinnyt kaakosta Suomen alueelle ainakin kolmesti: 1890-luvulla, 1950-luvulla ja 1987-1988. Koirien ja kissojen maahantuonti muista kuin raivotautivapaista maista Suomeen edellyttää niiden olevan rokotettuja raivotautia vastaan.

Ihmisessä esiintyvää raivotautia kutsutaan yleisesti vesikauhuksi. Raivotauti tarttuu pääasiassa pureman välityksellä, kun sairaan eläimen sylkeä päätyy purema-alueen kudoksiin. Taudin itämisaika vaihtelee viikoista muutamiin kuukausiin. Viruksen monistumisesta lihassoluissa ei ole varmaa näyttöä, vaan kokeelliset infektiot viittaavat suoraan siirtymiseen ääreishermoihin. Virus etenee hermoratoja pitkin keskushermostoon ja aivoihin ja lisääntyy siellä nopeasti. Keskushermostosta virus leviää kaikkialle elimistöön, myös sylkirauhasiin, joissa edelleen tapahtuu voimakasta lisääntymistä. Viruksen monistumisesta johtuvat hermokudosvauriot aiheuttavat vaihtelevia keskushermosto-oireita ja raivotauti tyypillisesti muuttaa eläimen luontaista käyttäytymistä. Taudinkuva on tavattu jakaa hiljaiseen ja raivoisaan muotoon, mutta sama eläin voi oireilla tilanteen mukaan eri tavoin. Kliinisen sairauden asteelle edennyt rabies johtaa sekä eläimillä että ihmisillä aina kuolemaan muutaman päivän kuluessa.

Scrapie

Scrapie on lampailla ja harvemmin vuohilla tavattava prionitauti. Taudin aiheuttaja on nykykäsityksen mukaan prionivalkuaisaine. Scrapie-taudin itämisaika on vähintään 2 vuotta. Tyypillisinä oireina on liikehäiriöitä, vapinaa, kutinaa ja imemisrefleksejä. Scrapieta voidaan epäillä taudin oireiden perusteella, mutta diagnoosi pitää aina vahvistaa tutkimalla kuolleen tai lopetetun eläimen aivot. Scrapie-tartunta leviää tilalta toiselle tartunnan saaneiden, mutta vielä oireettomien eläinten kautta. Scrapie-tartuttavuutta on osoitettu mm. aivoissa, selkäytimessä, silmässä, suolen eri osissa, pernassa, istukassa, nenän limakalvoilla, luuytimessä, maksassa, haimassa ja keuhkoissa. Emolta jälkeläiselle siirtyvä tartunta (ruuansulatuskanavan kautta) lienee tavallisin tartuntatie. Scrapieta esiintyy useimmissa maissa, mutta Suomessa scrapieta ei ole todettu. Scrapie on tunnettu lampaalla jo yli 250 vuoden ajan, mutta epidemiologisissa tutkimuksissa ei ole voitu osoittaa yhteyttä scrapien ja ihmisen prionitautien (CJD) tapausten määrän välillä.

Sian vesikulääritauti
(SVD, swine vesicular disease)

Svd:n esiintyminen eri maissa

Sian vesikulääritautia (SVD) on vuosina 1996 ja 1997 esiintynyt vain Italiassa. Vuosina 1992 - 1995 SVD:tä todettiin Italian lisäksi Belgiassa, Espanjassa, Hollannissa ja Portugalissa. Tauti ei yleensä ole aiheuttanut oireita, vaan tartunta on löytynyt verikokeiden perusteella. Maailman eläintautijärjestön (OIE) tilastojen mukaan SVD:tä ei ole esiintynyt Euroopan ulkopuolella mainittuna ajanjaksona (1992 -1997).

Taudinkuva ja tartunnan leviäminen

SVD-tauti on picorna-virusten enterovirus-alaryhmään kuuluvan viruksen aiheuttama sioilla esiintyvä erittäin tarttuva tauti. Oireiden perusteella SVD-tautia ei voi erottaa suu- ja sorkkataudista, vesicular stomatitis -taudista eikä vesicular exanthema -taudista.

SVD-taudin kliinisiä oireita ovat kuume, ruokahaluttomuus, ontuminen sekä sorkan kyntysen ja ihon raja-alueelle, sorkkaväleihin, kärsään, huuliin ja kieleen ilmestyvät rakkulat, jotka puhkeavat 2-3 päivän kuluttua. Taudin vakavuusaste vaihtelee suuresti ja osa infektoituneista sioista saattaa olla täysin oireettomia. Kuolleisuus on erittäin vähäistä.

Taudin inkubaatioaika (aika tartunnan saamisesta oireiden puhkeamiseen) on yleensä vain joitakin vuorokausia. Virusta voi erittyä jo muutamaa päivää ennen kliinisten oireiden ilmaantumista, ja erittyminen voi jatkua jopa 3 viikkoa ulosteissa.

Tautia aiheuttavaa virusta löytyy yleensä sairastuneen eläimen kaikista kudoksista. Virus on erittäin kestävä ja voi säilyä pitkiäkin aikoja myös elimistön ulkopuolella. Virus on lisäksi vastustuskykyinen useille desinfektioaineille ja kestää laajoja pH:n vaihteluita (pH 2,5-12).

Tartunta leviää infektoituneesta eläimestä terveisiin kosketustartuntana tai eritteiden, erityisesti ulosteiden, välityksellä. SVD-tauti voi levitä myös epäsuorasti lihatuotteiden, teurastuksen sivutuotteiden, kuumentamattoman ravintola- ym. jätteen sekä kuljetusvälineiden välityksellä.

Sikarutto

Sikaruton esiintyminen eri maissa

Vuosi 1996 oli sikaruton osalta EU:n alueella toiveikas, tautia tavattiin vain muutama tapaus Itävallassa ja Saksassa Sardinian lisäksi, jossa sikaruttoa esiintyy endeemisenä. Tavoitteena olikin päästä taudista kokonaan eroon, mutta tilanne muuttui alkukeväästä 1997.

Vuoden 1997 epidemia EU:n alueella sai mitä ilmeisemmin alkunsa Saksasta, jossa armeijan keittiöstä saatua ruokajätettä syötettiin kuumentamattomana erään tilan sioille. Saksan länsiosista sikarutto levisi edelleen Hollantiin alueelle, jossa sikatiloja on hyvin tiheässä. Saksasta ja Hollannista tauti levisi edelleen Belgiaan, Italiaan ja Espanjaan. Kaiken kaikkiaan sikaruttoa todettiin vuoden 1997 aikana Belgiassa 8 tilalla, Espanjassa 73 tilalla, Hollannissa 424 tilalla, Italiassa 54 tilalla ja Saksassa 46 tilalla.

Maailman eläintautijärjestön (OIE) tilastojen mukaan sikaruttoa on viimeisten viiden vuoden aikana esiintynyt myös eri puolilla Aasiaa sekä Etelä- ja Väli-Amerikassa. Myös useissa entisen Itä-Euroopan maissa esiintyy sikaruttoa sekä kotisioissa että villisioissa. Yhdysvallat, Kanada, Japani, Australia ja Uusi-Seelanti ovat vapaita sikarutosta. Myös Afrikka on säästynyt taudilta, Madagaskarin saarta lukuun ottamatta.

Rokottaminen sikaruttoa vastaan on kielletty EU:n alueella, sen sijaan muualla maapallolla rokotteet ovat käytössä.

Taudinkuva ja tartunnan leviäminen

Sikarutto on togaviruksiin kuuluvan viruksen aiheuttama, ainoastaan sioissa esiintyvä erittäin tarttuva tauti.

Sikarutto voi esiintyä akuutissa, kroonisessa tai epätyypillisessä muodossa. Ainoana oireena voidaan todeta myös äkkikuolema ilman edeltäviä oireita. Epätyypillistä muotoa tavataan alueilla, joissa tartunta on endeemistä tai joissa käytetään eläviä rokotteita. Kuolleisuus on tällöin 1-60 %.

Akuutissa muodossa, joka on tavallinen tartunnan tullessa ensi kertaa alueelle, alkavat oireet 2-8 vuorokauden kuluessa tartunnasta. Lähes kaikki siat sairastuvat, niissä ilmenee kuumetta, ruokahaluttomuutta, hermostunei-suutta, osalla horjumista ja kouristuksia. Jalkojen, vatsan ja korvien iholla voi esiintyä punerrusta. Lisäksi todetaan usein silmän sidekalvojen tulehdusta, silmäluomien turvotusta, lisääntynyttä kyynel- ja sierainvuotoa sekä oksentelua ja ripulia, joka on usein veristä. Parhaiten oireet tulevat esille porsailla ja lihasioilla. Kuolleisuus lihasikojen keskuudessa on yli 90 % ja eläimet menehtyvät 5-19 vuorokauden kuluttua ensi oireista.

Emakot voivat toisinaan olla miltei oireettomia tai niillä esiintyy abortteja ja ne voivat synnyttää kuolleita, muumioituneita ja/tai eläviä, mutta kroonisesti sairaita porsaita. Kroonista muotoa esiintyy yleensä porsailla, joilla on puutteellinen vastustuskyky ja toisaalta viruskannan taudinaiheuttamiskyky on heikko. Näillä esiintyy hidastunutta kasvua, karvattomuutta ja ajoittaista kuumeilua.

Tartunta leviää tartunnan saaneen yksilön eritteiden, virtsan ja ulosteen välityksellä, joissa voi olla virusta jo ennen kuin eläimellä on oireita. Myös tartunnan saaneet villisiat voivat levittää taudin kotisikoihin, ellei niiden pääsyä sikalan ympäristöön estetä. Tartunnan leviäminen sikarutosta vapaisiin maihin on viime aikoina tapahtunut lähes aina epäsuorasti sianlihan, siitä valmistettujen raakatuotteiden tai sikateurastuksen sivutuotteiden välityksellä. Suolaus ja savustus eivät tuhoa virusta.

Sikalaan tartunta tulee elävien tartuntaa kantavien sikojen mukana tai edellä mainittuja tuotteita sisältävien ravintola-ym. jätteiden, tai näiden tuotteiden saastuttaman rehun, kuivikkeiden, kuljetusvälineiden tai muiden esineiden välityksellä. Kansainvälisen liikenteen ravintolajätteet muodostavat erään huomattavan vaaratekijän.

Suu- ja sorkkatauti

Suu- ja sorkkataudin esiintyminen eri maissa

Suu- ja sorkkatauti on maailmanlaajuisesti merkittävin sorkkaeläinten tarttuva tauti. Vuoden 1997 aikana suu- ja sorkkatautia ei esiintynyt EU:n alueella lainkaan. Lähimmät tapaukset todettiin Turkissa, jossa suu- ja sorkkatauti esiintyy endeemisenä (pysyvästi paikallisessa eläinkannassa), kuten muuallakin Lähi-idässä. Paimentolaiskulttuurista johtuen tautia on miltei mahdoton kontrolloida alueella. Lähi-idässä myös rokotetaan suu- ja sorkkatautia vastaan, mikä taas EU:n alueella on ehdottomasti kielletty. EU:n alueella tautia on esiintynyt viimeksi v. 1996, jolloin Kreikassa, Evroksen maakunnassa lähellä Turkin rajaa todettiin kolme epidemiaa. Turkin läheisyys muodostaakin selvästi suurimman riskin suu- ja sorkkataudin leviämiselle EU:n alueelle. Vuonna 1996 suu- ja sorkkatautia esiintyi myös entisen Jugoslavian alueella ja Albaniassa, joissa ryhdyttiin ennaltaehkäiseviin rokotuksiin sekä Bulgariassa, jossa tauti onnistuttiin hävittämään ilman rokotuksia.

Myös muualla Aasiassa sekä Afrikassa tautia todetaan yleisesti joko kotieläimissä tai villeissä sorkkaeläimissä (mm. puhveleissa). Yhdysvallat, Kanada, Japani, Australia ja Uusi-Seelanti ovat vapaita suu- ja sorkkataudista. Etelä-Amerikan tilanne on parantunut viime vuosina. Chilessa, Guyanassa, Surinamissa, Ranskan Guyanassa ja Uruguayssa ei ole todettu suu- ja sorkkatautia vuoden 1990 jälkeen lainkaan eikä Argentiinassa ja Paraguayssa vuoden 1994 jälkeen. Myös eräät Brasilian maakunnat ovat olleet vapaita taudista parin viime vuoden ajan. Joissakin Etelä-Amerikan maissa kuitenkin edelleen rokotetaan suu- ja sorkkatautia vastaan, joten aivan tarkkaa tietoa todellisesta tilanteesta ei ole. Myös Aasiassa ja Afrikassa käytetään rokotteita suu- ja sorkkatautia vastaan.

Taudinkuva ja tartunnan leviäminen

Suu- ja sorkkatautivirus kuuluu picornaviruksiin ja se aiheuttaa suu- ja sorkkatautia sekä kotieläiminä pidettäville että luonnonvaraisille sorkkaeläimille.

Taudin inkubaatioaika (aika tartunnan saamisesta oireiden puhkeamiseen) on 2 - 8 vuorokautta. Tyypillisiä oireita ovat syömättömyys, kuume, apatia ja rakkulamuodostus. Rakkuloita esiintyy suun limakalvoilla, sorkkaväleissä, ruununrajalla, kyntysten ympärillä ja mahdollisesti utareissa ja vetimissä. Naudoilla esiintyy voimakasta maiskuttelua ja ne jauhavat leukojaan. Sioilla ja lampailla näkyvin oire on ontuminen.Tartunnan saanut eläin erittää virusta kaikissa eritteissään, ja viruseritys alkaa 1-5 vuorokautta ennen rakkuloiden ilmaantumista.Tauti leviää yleensä parissa vuorokaudessa lähes kaikkiin samoissa tiloissa oleviin sorkkaeläimiin. Kuolleisuus jää yleensä vähäiseksi; suurimmat tappiot tulevat alentuneesta tuotannosta. Osa toipuneista eläimistä voi jäädä tartunnan oireettomiksi kantajiksi ja toimia tartunnan levittäjinä.

Taudinaiheuttajavirus kestää ulkoisia olosuhteita hyvin, erityisesti alhaisia lämpötiloja, ja säilyy hyvin ympäristössä. Eläinyksiköstä toiseen tartunta leviää paitsi elävien eläinten, myös esimerkiksi lihan, maidon tai rehun välityksellä. Ihmisten ja kulkuneuvojen välityksellä tapahtuu mekaanista leviämistä. Useissa taudinpurkauksissa viruksen on raportoitu levinneen sioille syötetyn eläinperäisen ruokajätteen välityksellä. Myös tuulen mukana tartunta voi levitä kymmenien kilometrien päähän.

TGE (Transmissible gastroenteritis)

TGE on coronaviruksiin kuuluvan viruksen aiheuttama sikojen suolistosairaus. Aiheuttajavirus säilyy erittäin hyvin pakastettuna, mistä johtuen virus voi levitä sopivissa olosuhteissa helposti esimerkiksi eläinten, rehun ja kulkuneuvojen välityksellä. Taudin itämisaika on lyhyt, jolloin taudinpurkauksen yhteydessä 2-3 vuorokauden sisällä kaikki tilan siat ovat saaneet tartunnan. Alle kahden viikon ikäisillä porsailla esiintyy oksentelua ja vetistä ripulia, mikä johtaa painonmenetykseen ja elimistön kuivumiseen. Alle kahden viikon ikäisillä porsailla kuolleisuus voi olla lähes 100 prosenttia. Yli kolmen viikon ikäisistä porsaista suurin osa voi selvitä, mutta niiden kasvu yleensä hidastuu joksikin aikaa. Lihasioilla ja aikuisilla taudinkuva on yleensä selvästi lievempi. Niillä esiintyy päivän tai muutaman aikana ruokahaluttomuutta ja ripulia, ja yksittäiset eläimet voivat oksennella.

Trikiinit

Trikiinit (Trichinella spiralis ja muut Trichinella -lajit) on sukkulamatoihin kuuluvia loisia, joita esiintyy lihansyöjänisäkkäillä eri puolilla maailmaa. Nisäkkäät, ihminen yhtä hyvin kuin esimerkiksi sikakin, saa tartunnan syömällä raakaa lihaa, joka sisältää trikiinin toukkia. Eläin, joka on kerran saanut trikiinitartunnan, kantaa tartuntakykyisiä toukkia lihaksissaan vuosia tartunnan jälkeen. Luonnossa trikiinit leviävät, kun lihaa syövät eläimet pyydystävät toisiaan tai syövät raatoja.

Kun eläin (tai ihminen) on syönyt tartuntakykyisiä, lihaskudokseen kapseloituneita toukkia, ne vapautuvat sen mahalaukussa ja kulkeutuvat ohutsuoleen, missä ne saavuttavat sukukypsyyden. Loiset parittelevat, minkä jälkeen naaraat alkavat tuottaa poikasia. Nämä loistoukat vaeltavat isäntäeläimen elimistöön suolen seinämän läpi, ja kulkeutuvat verenkierron avulla lihaskudoksiin. Toukat tunkeutuvat lihassoluihin, kiertyvät rullalle ja niiden ympärille muodostuu niitä suojaava kapseli. Toukat voivat säilyä tartuntakykyisinä lihaskudoksissa vuosia, jopa vuosikymmeniä. Jos seuraava isäntäeläin syö tätä raakaa lihaa, siirtyy tartunta edelleen.

Suomessa on todettu trikiinejä mm. ketuissa (n. 30%), supikoirissa (n. 35%), karhuissa, rotissa (n. 25%), ilveksissä (n. 40%), sioissa sekä maaseudun kissoissa. Trikiinitartunnat sioissa ovat hiljalleen yleistyneet 1980-luvun alusta lähtien. Teurastamoilla todetaan vuosittain muutamasta kymmenestä jopa pariin sataan trikiinipositiivista sikaa.

Ihmiset saavat herkästi oireita trikiinitartunnasta. Useimmat eläimet, kuten sika, sen sijaan ovat täysin oireettomia eikä tartunta vaikuta havaittavasti eläimen kasvuun. Trikiiniloinen voi aiheuttaa ihmiselle pitkäaikaisen sairauden, johon kuuluu ensin ripulia ja mahakipua, mahdollisesti kasvojen turvotusta, myöhemmin särkyä eri lihaksissa. Kaikkein vakavimmissa tapauksissa esiintyy lihashalvauksia ja potilas voi jopa menehtyä.

Sikojen, hevosten ja lihaa syövien riistaeläinten (karhu, villisika, yms.) lihantarkastukseen kuuluu aina myös laboratoriotutkimus trikiinien varalta. Jos trikiinejä löydetään, koko tutkittava ruho hylätään eli se hävitetään.

Trikiinit tuhoutuvat kuumennuksessa. Sairaus ei siis voi tarttua, jos syödään kunnolla kypsennettyä lihaa, olipa siinä trikiinejä tai ei. Sianliha tulee tästäkin syystä aina nauttia kunnolla kypsänä kauttaaltaan. Lämpötila
+80 °C riittää trikiinien tuhoamiseen.

Aikaisemmin suositeltiin käytettäväksi pakastusta trikiinien tuhoamiseen lihasta. Suomessa tiedetään esiintyvän pakkasta kestävää trikiinilajia, joten pakastusta ei enää voida suositella keinoksi suojautua tartunnalta.

Tuberkuloosi

Tuberkuloosin aiheuttavat Mycobacterium -sukuun kuuluvat bakteerit. Suvussa on suuri määrä lajeja, joista eläintautien aiheuttajina merkittävimmät lajit ovat M. bovis ja M. avium. Ensin mainittu aiheuttaa nautatuberkuloosia, mutta tarttuu myös joihinkin muihin kotieläimiin ja ihmiseen. Nautatuberkuloosi kuuluu lainsäädännössä vaarallisiin eläintauteihin. Se on krooninen tauti, jonka oireet ja kesto riippuvat mm. siitä, mihin osaan elismistöä tuberkuloottisia muutoksia kehittyy. Tartunta tapahtuu hengitysteitse tai ruoansulatuskanavan kautta. Pastöroimaton maito voi olla tartunnan lähteenä. Nautojen lisäksi peurat ovat erittäin herkkiä tartunnalle.

M. avium on lintutuberkuloosin aiheuttaja. Lintutberkuloosikin on hitaasti kehittyvä tauti, eikä oireita tai elinmuutoksia yleensä näy alle vuoden vanhoissa linnuissa. Tauti johtaa laihtumiseen ja kuolemaan. Tarhatut luonnonvaraiset eläimet, kuten peurat ja linnut ovat erityisen herkkiä tuberkuloositartunnalle. Tartunnan lähteenä ovat usein elävät eläimet ja niiden eritteet, mutta mykobakteerit säilyvät myös pitkään ympäristössä. Tartunnan toteamiseen käytetään elävillä naudoilla ihotestiä, joka perustuu ns. soluvälitteisen immuniteetin kehittymiseen tartunnan aikana. Ruumiinavauskuva on tuberkuloosia sairastavilla myös varsin tyypillinen, sen sijaan kliinisten oireiden perusteella tautia on vaikea diagnostisoida.

Virusarteriitti

Virusarteriitin aiheuttaa arteriviruksiin kuuluva RNA-virus. Virustartunta voi tapahtua hengitysteitse, astumisen yhteydessä tai emästä sikiöön. Oireet vaihtelevat suuresti yksilöstä toiseen. Tartunta on yleensä oireeton, mutta saattaa harvoin johtaa yleistyneeseen suoniston kuolioitumiseen, jonka seurauksena on eläimen menehtyminen.

Akuutissa taudissa korkea kuume (jopa 41 °C) nousee itämisajan (3-14 päivää) jälkeen ja voi kestää 1-9 päivää. Lisäksi todetaan syömättömyyttä, turvotusta jaloissa ja jäykkyyttä liikkeissä, silmä- ja sierainvuotoa sekä vatsanalaisturvotusta. Tammoilla turvotusta voi esiintyä myös utareissa ja oreilla kivespussissa. Harvinaisempia oireita ovat hengitysvaikeudet, nielun ja/tai kurkunpään tulehduksesta aiheutunut yskä ja vaihtelevat mahasuolikanavan oireet.

Tartunnan saanut ori jää usein tartunnan kantajaksi ja erittää virusta spermassaan. Kantajuus saattaa olla elinikäinen tila, joten jalostuskäytössä oleva viruksen kantajaksi jäänyt ori on tärkeä tartunnan levittäjä. Virus säilyy infektiivisenä myös pakastetussa siemennesteessä.

Virusarteriittivirus on herpesvirusten jälkeen tavallisin luomisia aiheuttava hevosten virustartunta. Tässä ominaisuudessa on todettu arteriittiviruskantojen välistä vaihtelua, ts. jotkut kannat aiheuttavat enemmän abortteja kuin toiset. Abortteja todetaan yleensä 10-33 päivää infektiosta. Luominen tapahtuu tutkimusten mukaan yleensä 3. tiineyskuukauden jälkeen.

Tätä ja muita esitteitämme voi tilata veloituksetta maa- ja metsätalousministeriöstä, jukka.tirinen@mmm.fi, p. 09-160 3383

[MMM pääsivut] [EEO pääsivu] [julkaisut]