Eläintaudit ja eläinten hyvinvointi
Suomessa vuonna 1998

Maa- ja metsätalousministeriö
Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos
[in english]

 

Osa I: Eläintaudit Suomessa 1998

1. Eläintautien vastustaminen

Eläintautien vastustamisen ylin johto ja valvonta kuuluu maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosastolle. Lain täytäntöönpanoon liittyvistä tehtävistä huolehtivat läänineläinlääkärit läänien alueella sekä kunnaneläinlääkärit ja tarkastuseläinlääkärit paikallistasolla. Eläintautien vastustamisesta eläinlääkinnällisen rajatarkastuksen yhteydessä vastaavat rajaeläinlääkärit. Lain täytäntöönpanoon kuuluvien tutkimustehtävien suorittamisesta vastaa Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos (EELA).

Jos eläimen omistaja, haltija tai muu eläinlääkäri kuin kunnaneläinlääkäri epäilee, että eläintautilainsäädännössä säädettyä vastustettavaa eläintautia saattaa esiintyä tilalla, hänen on ilmoitettava asiasta kunnaneläinlääkärille tai jollei hän tavoita kunnaneläinlääkäriä, läänineläinlääkärille. Läänineläinlääkäri ilmoittaa tautiepäilystä eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston eläinlääkärille.

Kuva. Eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston alainen hallinto

 

2. Maailman eläintautijärjestön (OIE) A-listan taudit

Vuonna 1998 Suomessa ei esiintynyt A-listan mukaisia tauteja. Viimeksi A-listaan kuuluvaa tautia on esiintynyt Suomessa vuonna 1996. Tällöin oli kyseessä Newcastlen tauti, jota todettiin tarhatuissa luonnonvaraisissa linnuissa. Newcastlen tautia ei todettu siipikarjassa eikä tapauksilla ollut vaikutusta Suomen rokotusvapaaseen asemaan ko. taudin suhteen, joka myönnettiin Suomelle EU-jäsenyysneuvottelujen yhteydessä (Komission päätös 94/963/EY 28.12.94). Rokotusvapaan statuksen ylläpito edellyttää, että kaikki siipikarjan jalostus- ja siitoslaitokset tutkitaan vuosittain serologisesti Newcastlen taudin vasta-aineiden varalta. Näitä seurantatutkimuksia on tehty Suomessa vuodesta 1993. Vuonna 1998 tutkittiin 5 386 yksilöverinäytettä 82 laitoksesta. Kaikki näytteet ovat olleet kielteisiä.

Tätä ennen A-listaan kuuluvaa tautia esiintyi Suomessa vuonna 1971 ja tällöinkin oli kyseessä Newcastlen tauti. OIE:n A-listaan tautien esiintyminen Suomessa on koottu taulukkoon 1.

Taulukko 1. OIE:n A-listan tautien esiintyminen Suomessa.

OIE-koodi	A-luettelon tauti	Toteamisvuosi
A010	Suu- ja sorkkatauti	1959
A020	Vesicular stomatitis	Ei koskaan
A030	Swine vesicular disease	Ei koskaan
A040	Karjarutto	1877
A050	Pienten märehtijäin rutto	Ei koskaan
A060	Naudan keuhkorutto	1920
A070	Lumpy skin -tauti	Ei koskaan
A080	Rift Valley –kuume	Ei koskaan
A090	Bluetongue-tauti	Ei koskaan
A100	Lammas- ja vuohirokko	Ei koskaan
A110	Afrikkalainen hevosrutto	Ei koskaan
A120	Arfikkalainen sikarutto	Ei koskaan
A130	Sikarutto	1917
A150	Lintuinfluenssa	Ei koskaan
A160	Newcastlen tauti	1996

Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

3. OIE:n B-listan taudit ja muut Suomessa vastustettavaksi määrätyt taudit

Useimpia B-listan taudeista ei Suomessa esiinny ja ne B-listan taudit, joita meillä tavataan, ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta harvinaisia.

3.1. Eri eläinlajeille yhteiset taudit

Taulukko 2. OIE:n B-listan eri eläinlajeille yhteisten tautien esiintyminen Suomessa.

OIE-koodi	Taudin nimi	Toteamisvuosi
B051	Pernarutto (anthrax)	1988
B052	Aujeszkyn tauti	Ei koskaan
B053	Ekinokokkoosi	1998
B055	Heartwater	Ei koskaan
B056	Leptospiroosi	1998
B057	Q-kuume	Ei koskaan
B058	Raivotauti (rabies)	1989
B059	Paratuberkuloosi	1998
B060	Screwworm (Cochliomyia hominivorax)	Ei koskaan

Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

Pernarutto

Yksi nautakarja vuonna 1988.

Aujeszkyn tauti

Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty Euroopan komission päätöksellä 94/961/EY 28.12.94 lisävakuudet Aujeszkyn taudin varalle. Vuonna 1998 tutkittiin 9 838 sian verinäytettä 4 905 tilalta. Kaikki näytteet olivat kielteisiä.

Ekinokokkoosi

Echinococcus granulosus -tartunta todettiin 10 porossa vuonna 1998.

Leptospiroosi

Kliinistä leptospiroosia ei ole todettu. Joitakin vasta-ainepositiivisia eläimiä todettiin vuonna 1998 (1 nauta ja 47 sikaa).

Raivotauti

Vuoden 1998 aikana ei todettu yhtään raivotautitapausta. Vuoden aikana tutkittiin yhteensä 512 eläimen aivot raivotaudin varalta.

Viimeinen raivotautitapaus Suomessa todettiin 16.2.1989. Suomi julistettiin raivotautivapaaksi helmikuun lopussa 1991, kun kaksi vuotta oli kulunut viimeisestä todetusta tautitapauksesta.

Raivotaudin uudelleen leviämisen estämiseksi syksyllä 1998 jatkettiin vuosittaisia villieläinrokotuksia. Ilmasta käsin levitettiin 80 000 rokotesyöttiä 20-30 kilometriä leveälle ja 250 kilometriä pitkälle vyöhykkeelle pitkin Suomen kaakkoisrajaa. Rokotusohjelmaa on toteutettu vuodesta 1988. Metsästyskoirien rokotus on yhä pakollista ja myös muiden koirien ja kissojen rokotusta suositellaan. Maahantuotavilta yli kolmen kuukauden ikäisiltä koirilta ja kissoilta vaaditaan todistus voimassa olevasta raivotautirokotuksesta lukuun ottamatta eläimiä, jotka tuodaan raivotautivapaista maista.

Paratuberkuloosi

Vuonna 1993 todettiin Suomessa paratuberkuloosia ensimmäisen kerran vuoden 1920 jälkeen tuontinaudassa. Tapaus johti vuosittain tehtäviin seurantatutkimuksiin, joissa on todettu yksittäisiä vasta-ainepositiivisia näytteitä. Seuranta on kohdistunut erityisesti lihakarjoihin. Kliinistä paratuberkuloosia on todettu viimeksi vuonna 1997 yhden lihakarjan kahdessa eri eläimessä. Suomessa ei ole koskaan todettu paratuberkuloosia muilla märehtijöillä.

Syksyllä 1998 aloitettiin paratuberkuloosin seurantaprojekti myös lypsykarjoissa. Vapaaehtoisia osanottajia on pyritty saamaan karjoista, joista myydään eläimiä keinosiemennyssonnien kasvatusasemille.

3.2. Nautojen taudit

OIE:n B-listan taudit

Taulukko 3. OIE:n B-listan nautojen tautien esiintyminen Suomessa.

OIE-koodi	Taudin nimi	Toteamisvuosi
B101	Anaplasmosis	Ei koskaan
B102	Punatauti (babesiosis)	1998
B103	Luomistauti (Brucella abortus)	1960
B104	Bovine genital campylobacteriosis (vibrioosi)	Ei koskaan
B105	Nautatuberkuloosi	1982
B106	Systiserkoosi	1996
B107	Dermatophilosis	Ei koskaan
B108	Nautaeläinten tarttuvaleukoosi	1996
B109	Hemorraaginen septikemia	Ei koskaan
B110	IBR/IPV	1994
B111	Theileriosis	Ei koskaan
B112	Trichomonas-tartunta	1952
B113	Trypanosomiasis	Ei koskaan
B114	Kinokuume	1997
B115	BSE (bovine spongiform encephalopathy	Ei koskaan

Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

Punatauti

Vuonna 1998 todettiin 66 punatautitapausta.

Luomistauti (Brucella abortus)

Luomistaudin vastustaminen alkoi Suomessa jo 1920-luvulla. Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty virallinen vapaus nautakarjan bruselloosin suhteen (Komission päätös 94/960/EY 28.12.1994). Tautivapaan statuksen ylläpito edellyttää kaikkien bruselloosiepäilyjen tutkimista sekä jatkuvaa seurantaa.

Lypsykarjoja on tutkittu seurantatutkimuksilla vuodesta 1990 lähtien (taulukko 4) ja lihakarjoja otantana vuodesta 1994 lähtien (taulukko 5). Lisäksi tutkitaan keinosiemennyssonnit ja niiden lähtökarjat ja nautakarjoissa esiintyviä luomistapauksia. Näihin liittyen vuonna 1998 nautakarjoista tutkittiin yhteensä 2 095 näytettä. Kaikki näytteet olivat kielteisiä.

Nautatuberkuloosi

Nautatuberkuloosia todettiin Suomessa viimeksi vuonna 1982 yhdessä karjassa. Tuberkuloosin vastustaminen Suomessa aloitettiin vuosisadan alussa. Lihantarkastuksen yhteydessä tehtävä tarkastus on nykyisin tärkein tekijä tuberkuloosin vastustamisessa.

Maan tautivapauteen perustuen Suomelle myönnettiin virallinen vapaus nautakarjan tuberkuloosin suhteen (Komission päätös nro 94/959/EY 28.12.1994) vuonna 1994.

Vuonna 1997 käynnistettiin terveysvalvontaohjelma peurojen tuberkuloosin vastustamiseksi.

Systiserkoosi

Vuonna 1998 ei todettu yhtään systiserkoosi-tapausta.

Taulukko 4. Tankkimaitoseuranta maidontuotantotiloilta vuosina 1990 - 1998.

 

Vuosi	Karjojen	Positiiviset karjat
	lkm	Leukoosi	IBR/IPV	Bruselloosi	BVD
1990	9 879	4	5	0	-
1991	36 899	8	1 (1	0	-
1992	37 923	11	1 (1	0	0,80% (2
1993	34 115	4	1 (1	-	0,96%
1994	34 169	3	1 (1	0	0,99%
1995	32 588	1	0	0 (3	0,66%
1996	30 569	1 (4	0	0 (5	0,37%
1997	28 577	0	0	0 (6	0,42%
1998	26 934	0	0	0 (7	0,37% (8

¹⁾ Sama rajoittavien määräysten alaisena ollut karja, joka teurastettiin kesällä 1994
²⁾ 5 024 näytettä
³⁾ 4 546 näytettä
⁴⁾ Sama karja kuin vuonna 1995
⁵⁾ 3 773 näytettä
⁶⁾ 2 944 näytettä
⁷⁾ 2 760 näytettä
⁸⁾ 99 tilaa, joista oli uusia positiivisia 8

Vuosina 1990 - 1998 kerättiin meijereiden kautta yhteismaitonäytteitä maidontuotantotiloilta. Jokaiselta tilalta otettiin yksi näyte vuodessa. Vuosina 1991 - 1998 tutkimus kattoi käytännössä kaikki suomalaiset maidontuotantotilat. Viiva tarkoittaa, että kyseistä tautia ei ole tutkittu.

 

Taulukko 5. Verinäytteet lihanautakarjoista vuosina 1993 - 1998.

Vuosi	Näytteiden lkm	Positiivisten näytteiden lkm
		Leukoosi	IBR/IPV	Bruselloosi	BVD
1993	3 248	0	0	-	54 (1
1994	12 764	0	0	0	64 (1
1995	3 640	0	0	0	40
1996	2 839	0	0	0 (2	24
1997	2 845	0	0	0 (3	18
1998	2 758	0	0	0 (4	21

1) Useimmissa karjoissa 1-2 positiivista näytettä
²) 276 näytettä
³⁾ 644 näytettä
⁴) 368 näytettä

Vuodesta 1995 alkaen näytteet on otettu suurimmaksi osaksi otantana teurastamoista.

Viiva tarkoittaa, että kyseistä tautia ei ole tutkittu.

Nautaeläinten tarttuva leukoosi

Nautaleukoosia on vastustettu 1960-luvulta lähtien. Vuoden 1996 lopussa Suomi ilmoitti Euroopan komissiolle maan olevan leukoosivapaa neuvoston direktiivin 64/432/ETY mukaisesti Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Ahvenanmaa aloitti vuonna 1997 leukoositilanteen selvittämisen tavoitteenaan leukoosivapaus. Leukoosia ei ole todettu Ahvenanmaalla vuosien 1997 - 1998 aikana.

Vuonna 1990 käynnistynyttä valtakunnallista leukoosiseurantaa jatkettiin edelleen vuonna 1998. Vuodesta 1991 lähtien on vuosittain tutkittu kaikki suomalaiset maitokarjatilat yhteismaitonäytteistä (taulukko 4). Lihakarjoista on vuodesta 1993 alkaen tutkittu otantana yksilöverinäytteitä (taulukko 5).

Tautiepäilyihin ja keinosiemennystoimintaan liittyen tutkittiin em. seurannan lisäksi vuonna 1998 nautakarjoista yhteensä 4 616 veri- ja maitonäytettä. Leukoosipositiivisia näytteitä ei todettu.

IBR/IPV (naudan tarttuva rinotrakeiitti / pustulaarinen vulvovaginiitti)

Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty lisävakuudet IBR/IPV:n varalle (Komission päätös 94/962/EY 28.12.94).

Tauti todettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1990 maidontuotantotilojen otantatutkimuksessa. Tartunta todettiin kaiken kaikkiaan kuudessa karjassa. Viimeinen positiivinen karja teurastettiin kesällä 1994.

Lypsykarjoja on tutkittu vuosittaisilla seurantatutkimuksilla vuodesta 1990 alkaen (taulukko 4). Lihakarjoja on tutkittu otantana yksilöverinäytteistä vuodesta 1993 alkaen (taulukko 5). Em. seurannan lisäksi vuonna 1998 tutkittiin keinosiemennyssonnien terveysvalvontaohjelmaan liittyen yhteensä 2 125 maito- ja verinäytettä; tulokset olivat kielteisiä.

Kinokuume

Herpesviruksen aiheuttamaa kinokuumetta (malignant catarrhal fever) on esiintynyt Suomessa yksittäistapauksina. Vuonna 1998 todettiin kaksi tapausta.

BSE (bovine spongiform encephalopathy)

BSE-tautia ei ole koskaan todettu Suomessa. Suomi toimitti vuoden 1997 lopulla anomuksen Euroopan komissiolle BSE-vapauden myöntämiseksi. Suomi toimitti hakemuksensa täydennettynä uudelleen komissiolle 8. kesäkuuta 1998.

Elävien nautojen tuonti Isosta-Britanniasta Suomeen kiellettiin syksyllä 1988. Ennen tuontikiellon antamista 1980-luvulla oli Isosta-Britanniasta tuotu 84 lihakarjaeläintä. Eläimet jäljitettiin vuonna 1990 ja eläinlääkäreitä kehotettiin valppauteen BSE:n varalta. Vuonna 1998 Britanniasta tuotuja nautoja oli elossa kaksi kappaletta. Ainoa naudan alkioiden tuonti Isosta-Britanniasta vuoden 1980 jälkeen tapahtui vuonna 1985. Isosta-Britanniasta naudan spermaa ei ole vuoden 1980 jälkeisenä aikana tuotu kertaakaan.

Osasto päätti vuonna 1996 jäljellä olevien Isosta-Britanniasta tuotujen nautaeläinten osalta, että omistajan halutessa luopua eläimestään, eläin lopetetaan valtion kustannuksella ja aivot tutkitaan BSE-taudin varalta. Sen jälkeen ruho hävitetään siten, ettei se joudu ihmisten tai eläinten ravinnoksi. Vuonna 1997 osastolle kerättiin tiedot Isosta-Britanniasta ennen vuoden 1988 loppua tuotujen eläinten jälkeläisten määrästä ja olinpaikasta.

Maahantuodun lihaluujauhon käyttö märehtijöille kiellettiin vuonna 1990. Lihaa sisältävän ruokajätteen käyttö märehtijöiden ruokinnassa kiellettiin vuonna 1994. Kotimaista alkuperää olevan nisäkäsperäisen lihaluujauhon käyttö märehtijöiden ruokinnassa kiellettiin vuonna 1995.

Suomessa tuli 1998 voimaan uusi päätös BSE:n vastustamisesta. Päätöksessä annetaan yksityiskohtaiset säännökset niistä toimenpiteistä, jotka on tehtävä, jos BSE:tä epäillään tai BSE todetaan tilalla. Lisäksi päätöksessä säädetään BSE:n seurantatutkimuksista tiloilla ja teurastamoissa. Eläinlääkintä- ja elintarvikevirastossa tutkittiin vuonna 1998 BSE:n varalta 78 eläintä kielteisin tuloksin. Valtio korvaa sellaisen eläimen arvon, joka on määrätty lopetettavaksi ja tutkittavaksi BSE-epäilyn vuoksi.

Muut nautojen taudit

Nautakarjan salmonellatartunnat

Yhteensä 82 nautakarjaa oli rajoittavien määräysten alaisena salmonellatartunnan vuoksi vuonna 1998. Salmonellapositiivisilla nautatiloilla esiintyvät kannat olivat 14 eri serotyyppiä, joista yleisimmät olivat S. Infantis ja S. Typhimurium. Vuoden lopussa salmonellatartunnan vuoksi annettujen rajoittavien määräysten alaisia nautakarjoja oli 69 kpl.

Nautojen virusripuli (BVD)

Suomessa vuonna 1994 aloitettu vapaaehtoinen nautojen virusripulin (BVD) vastustamisohjelma jatkui edelleen vuonna 1998. Valtakunnallisen tankkimaitoseurannan perusteella vuonna 1998 todettiin BVD-vasta-ainepositiivisia karjoja 99, joista kahdeksan karjaa oli uusia positiivisia. Vuoden 1998 aikana todettiin viruserittäjiä kuudessa karjassa; näistä neljässä ei ollut aiemmin todettu BVD:tä. Lihakarjojen BVD-tutkimuksissa todettiin 21 positiivista näytettä 2 758 eläimen verinäytteestä.

Neospora caninum

Vuoden 1998 aikana tehtiin neosporatutkimuksia noin 40 karjasta, joissa luomistapauksia oli esiintynyt. Yhdessä karjassa todettiin Neospora caninum -vasta-aineita useilla vuoden mittaan luoneilla eläimillä.

3.3. Lampaiden ja vuohien taudit

OIE:n B-listan taudit

Taulukko 6. OIE:n B-luettelon lampaiden ja vuohien tautien esiintyminen Suomessa.

OIE- koodi	Taudin nimi	Toteamis vuosi
B151	Lampaiden epididymiitti (Brucella ovis)	Ei koskaan
B152	Brucella melitensis	Ei koskaan
B153	Vuohien artriitti/ enkefaliitti (CAEV)	Ei koskaan
B154	Tarttuva agalaktia	Ei koskaan
B155	Vuohien tarttuva pleuropneumonia	Ei koskaan
B156	Uuhien tarttuva luomistauti	Ei koskaan
B157	Lampaiden keuhkoadenomatoosi	Ei koskaan
B158	Nairobi sheep disease	Ei koskaan
B159	Salmonella Abortus Ovis	Ei koskaan
B160	Scrapie	Ei koskaan
B161	Maedi-Visna	1996

Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

Brucella melitensis

Brucella melitensis -tartuntaa ei ole koskaan todettu Suomessa. Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty virallisesti bruselloosivapaan maan asema (Komission päätös 94/965/EY 28.12.1994) (katso taulukko 7).

Lampaiden Maedi-Visna ja vuohien CAEV

Maedi-Visna -tartunta todettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1981 karanteenissa olleissa tuontilampaissa. Suomessa on kaiken kaikkiaan todettu positiivisia näytteitä neljällätoista eri tilalla. Vuohien CAEV-tartuntaa ei ole Suomessa koskaan todettu.

Vuonna 1994 tehtiin ensimmäinen laaja serologinen seurantatutkimus Maedi-Visnan ja vuohien CAEV:n varalta (taulukko 7). Tutkimuksen yhteydessä käynnistettiin vapaaehtoisuuteen perustuva Maedi-Visnan vastustusohjelma.

Taulukko 7. Verinäytteet lammas- ja vuohikatraista 1994 - 1998.

Vuosi	Lammaskatraiden lkm	Vuohikatraidenlkm	Näytteiden lkm yhteensä	Pos. tilojen lkm/pos. näytteiden lkm
				Maedi-Visna	CAEV	B. melitensis
1994	545	73	13 708	8/46	0/0	0/0
1995	431	42	10 465	4/12	0/0	0/0 1)
1996	507	78	14 932	1/8	0/0	0/0 2)
1997	430	62	14 436	0/0	0/0	0/0 3)
1998	340	64	11 431	0/0	0/0	0/0 4)

Näytteet on tutkittu yli vuoden ikäisistä eläimistä.

1) 5 958 näytettä 317 lammaskatraasta ja 52 näytettä 23 vuohikatraasta
²⁾ 6 000 näytettä 222 lammaskatraasta ja 814 näytettä 78 vuohikatraasta
³) 3 521 näytettä 345 lammaskatraasta ja 341 näytettä 62 vuohikatraasta
⁴⁾ 10 757 näytettä 340 lammaskatraasta ja 619 näytettä 63 vuohikatraasta

Scrapie

Scrapieta ei ole koskaan todettu Suomessa. Vuodesta 1995 alkaen lampaiden scrapie-seurantatutkimusta on tehty teurastamomateriaalista. Vuonna 1997 tuli voimaan maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätös scrapien vastustamisesta, joka velvoittaa kaikki yli 40 uuhen ja/tai kutun katraat liittymään tilakohtaiseen scrapie-valvontaohjelmaan. Kunnaneläinlääkäri tarkastaa kerran vuodessa ohjelmaan kuuluvat tilat. Lisäksi tiloilta on lähetettävä säännöllisin väliajoin yli kaksivuotiaiden lampaiden tai vuohien päitä tutkittavaksi scrapien varalta. Päätöksessä edellytetään myös, että kaikkien tilojen Suomessa on ilmoitettava sellaisista yli kaksivuotiaista lampaista tai vuohista, joilla todetaan keskushermosto-oireita. Myös tällaisten eläinten päät on lähetettävä tutkittavaksi scrapien varalta, elleivät ne parane sairaudesta.

Syksyllä 1997 Suomi lähetti EU:lle hakemuksen maan tunnustamiseksi scrapie-vapaaksi. Hakemus perustui erityisesti seuraaviin asioihin:

• Suomessa ei ole koskaan todettu scrapieta,

• tiukkaan tuontipolitiikkaan, joka on mahdollistanut lampaiden ja vuohien tuonnin vain sellaisista maista, joissa scrapieta ei esiinny ja

• valtakunnalliseen scrapie-seurantatutkimukseen ja tilakohtaiseen valvontaohjelmaan, joiden yhteydessä lampureille on myös laajalti tiedotettu scrapien oireista.

Suomi toimitti hakemuksensa täydennettynä uudelleen komissiolle 8. kesäkuuta 1998.

Taulukko 8. Scrapien varalta tutkittujen näytteiden lukumäärä vuosina 1995 - 1998.

Vuosi	Näytteiden lukumäärä
1995	345
1996	740
1997	406
1998	558 1)

Kaikki näytteet ovat olleet kielteisiä.

1) Lukuun sisältyy tilakohtaiseen scrapie-vastustusohjelmaan liittyen tutkitut 68 päätä 30 eri tilalta ja kaksi vuohta.

Muut taudit lampailla

Salmonellat lampailla vuonna 1998

Vuoden 1998 aikana todettiin salmonellatartunta vain kahdella lammastilalla.

3.4. Hevosten taudit

OIE:n B-listan taudit

Taulukko 9. OIE:n B-luettelon hevosten tautien esiintyminen Suomessa.

OIE- koodi	Taudin nimi	Toteamisvuosi
B201	Contagious equine metritis (CEM)	1993)
B202	Astumatauti (dourine)	Ei koskaan
B203	Epizoottinen lymfangiitti	Ei koskaan
B204	Equine encephalomyelitis	Ei koskaan
B205	Näivetystauti	1943
B206	Hevosinfluenssa (tyyppi A)	1998
B207	Piroplasmoosi	1998 (tuontihevonen)
B208	Rinopneumoniitti/ virusabortti	1998
B209	Räkätauti	1943
B210	Hevosrokko	Ei koskaan
B211	Virusarteriitti	1998
B212	Japanilainen enkefaliitti	Ei koskaan
B213	Hevossyyhy	1945
B215	Surra (Trypanosoma evansi)	Ei koskaan
B216	Venezuelan equine encephalomyelitis	Ei koskaan

Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

Hevosen tarttuva kohtutulehdus eli Contagious equine metritis (CEM)

Vuonna 1993 tartunta todettiin yhdessä maahantuodussa tammassa. Kaikki siitoskäytössä olevat oriit on tutkittava vuosittain Taylorella equigenitaliksen varalta ennen astutuskauden alkua. Poikkeuksena ovat suomenhevosoriit, joille tutkimus on tehtävä jalostukseen hyväksymisen yhteydessä. Vuoden 1998 aikana tutkittiin 220 siitokseen käytettävää oria kielteisin tuloksin.

Hevosinfluenssa

Syksyn 1998 aikana todettiin runsaasti influenssaan viittaavia oireita. Kahdessa sierainsivelynäytteessä todettiin influenssavirusta. Näytteistä ei kuitenkaan saatu eristettyä virusta, joten viruksen tyypitystä pidemmälle ei ole voitu mennä. Rokotuksen tai tartunnan aiheuttamia vasta-aineita oli noin 50 %:ssa influenssavasta-

aineiden varalta tutkituista seeruminäytteistä. Kansallisissa ja kansainvälisissä ratsastuskilpailuissa hevosten on oltava rokotettuja. Ravihevosilla ei ole rokotuspakkoa.

Rinopneumoniitti/virusabortti

Hevosten herpesvirustartunta on yleinen Suomessa. Vuonna 1998 abortoiduista hevosen sikiöistä herpesvirus eristettiin kolmessa tapauksessa. Vasta-aineita todettiin 39 %:ssa vuoden 1998 diagnostisista seeruminäytteistä. Yksittäisissä kliinisissä tapauksissa on esiintynyt abortteja, hengitystieoireita ja hermostollisia oireita.

Virusarteriitti

1990-luvulla virusarteriittivasta-aineita on todettu noin 20 %:lla tutkituista hevosista. Joukkoluomisia ei Suomessa ole esiintynyt. Vuonna 1998 tutkittiin serologisesti virusarteriitin varalta 322 näytettä, joista 61 oli positiivisia.

Piroplasmoosi

Kliinistä piroplasmoosia ei Suomessa ole diagnosoitu. Vasta-aineita on löytynyt yksittäisten tuontihevosten seeruminäytteistä, vuonna 1998 yhdestä näytteestä.

Muut hevosten sairaudet

Bakteeritaudeista pääntautia on todettu 51 tapausta vuoden 1998 aikana.

3.5. Sikojen taudit

OIE:n B-listan taudit

Taulukko 10. OIE:n B-luettelon sikatautien esiintyminen Suomessa.

OIE- koodi	Taudin nimi	Toteamisvuosi
B251	Aivastustauti	1997
B252	Systiserkoosi (Cysticercus cellulosae)	Ei koskaan
B253	Luomistauti (Brucella suis)	Ei koskaan
B254	TGE (transmissible gastroenteritis)	1981
B255	Trikinoosi	1998
B256	Teschenin tauti	Ei koskaan
B257	PRRS (porcine reproductive and respiratory syndrome)	Ei koskaan

Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

Aivastustauti

Vuonna 1998 ei todettu yhtään patologis-anatomisesti tai bakteriologisesti vahvistettua aivastustautitapausta.

TGE (transmissible gastroenteritis) ja PRCV
(porcine respiratory corona virus)

Vuonna 1981 todettujen kahden ulkomaista alkuperää olleiden TGE-tapauksen jälkeen ei tautia ole todettu Suomessa. Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty ETA-sopimukseen liittyen lisävakuudet TGE:n varalle (EFTA:n valvontaviranomaisen päätös 68/94/COL 27.6.1994). Lisävakuuksia on anottu myös EU:lta.

Vuonna 1992 aloitettiin vuosittainen seurantatutkimus, jossa kerätään teurastamoilta satunnaisotantana verinäytteitä jalostusemakoista, jalostuskarjuista ja lihasioista. Näytemäärät suhteutetaan teurastusten lukumäärään kussakin teurastamossa (taulukko 11). Vuonna 1998 TGE:n varalta tutkitut näytteet todettiin kielteisiksi myös PRCV:n (porcine respiratory corona virus) suhteen. PRCV-tartuntaa ei ole koskaan todettu Suomessa.

Trikinoosi

Sikojen, hevosten ja lihaa syövien riistaeläinten (karhu, villisika, yms.) lihantarkastukseen kuuluu aina laboratoriotutkimus trikiinien varalta. Jos trikiinejä löydetään, koko tutkittava ruho hävitetään. Trikiinejä on todettu 1980 - 1990-luvuilla sioissa lihantarkastusten yhteydessä vuosittain 0 - 20 tilalla. Vuonna 1998 todettiin trikinoosia kotisioissa neljällä eri tilalla. Hevosissa trikiinejä ei todettu. Trikiinitartunta todettiin vuonna 1998 myös neljällä karhulla ja viidellä tarhatulla villisialla.

PRRS (porcine reproductive and respiratory syndrome)

PRRS-tutkimus kuuluu osaltaan sikaloiden vapaaehtoiseen terveysvalvontaohjelmaan. Epäilyn perusteella tutkittiin 94 verinäytettä ja 5 viruseristysnäytettä. Kaikki tutkitut näytteet (yhteensä 2 692 kpl) olivat kielteisiä.

Muut sikojen taudit

Sikojen salmonellatartunnat

Vuonna 1998 ei todettu salmonellatartuntaa yhdessäkään sikalassa.

Sikojen vapaaehtoinen terveysvalvontaohjelma

Ohjelmaa on noudatettava tiloilla, jotka lähettävät koeryhmiä koeasemille. Sikaloiden vapaaehtoiseen terveysvalvontaohjelmaan kuuluvat seuraavat tartunnat: porsasyskä, aivastustauti, dysenteria, Actinobacillus pleuroneumoniae -tartunta, Clostridium perfringens tyyppi C -tartunta, salmonella, luomistauti ja kapi. Lisäksi sikala tutkitaan ennen ohjelmaan liittymistä Aujeszkyn taudin, SVD:n, PRRS:n, HEV:n sikainfluenssan, TGE/PRCV:n (porcine respiratory corona virus -infektio) ja sikaruton varalta.

Terveysvalvontaohjelmiin liittyen vuonna 1998 tutkittiin karjuasemilta, jalostussikaloista ja villisikatarhoilta (68 näytettä) peräisin olevia verinäytteitä Aujeszkyn taudin ja sikaruton varalta 2 913 kpl, TGE:n ja SVD:n varalta 2 661 kpl, PRRS:n ja sikainfluenssan varalta 2 593 kpl ja luomistaudin varalta 4 281 kpl. Luvut sisältyvät taulukkoon 11.

Taulukko 11. Seurantaverinäytteet emakoista, karjuista ja lihasioista vuosina
1991-1998.

Vuosi	AD	TGE	Sikarutto	Leptosp.	Sikainfl.	Brusell.	SVD	PRRS
1991	661	-	-	-	-	-	-	-
1992	4 595	4 595	1 300	1 181	-	-	-	-
1993	12 356	122 556	2 600	4 920	4 648	-	-	-
1994	15 723	15 723	4 102	-	-	15 723	-	-
1995	8 779	8 77	2 684	-	-	-	1 678	-
1996	9 061	8 951	2 643	-	-	5 544 1)	2 163	2 376
1997	10 534	10 534	1 061	-	-	9 370 2)	1 019	1 306
1998	12 499	12 751	2 913	1 036 3)	2 593	4 281 4)	2 661	2 593

Tutkitut näytteet olivat negatiivisia.

Vuosina 1991 - 1997 kaikki näytteet on otettu teurastamoilla. Vuonna 1998 teurastamoverinäytteitä on tutkittu Aujeszkyn taudin ja TGE:n varalta. Loput tuloksista ovat terveysvalvontaohjelmiin liittyvistä näytteistä.

1) Vuoden 1996 aikana otetut näytteet on tutkittu B. suis -tartunnan varalta vuonna 1997
²⁾ 9 051 kpl vuonna 1997 otetuista näytteistä tutkittiin B. suis -tartunnan varalta vuonna 1998
³⁾ 47 positiivista
⁴⁾ Vuoden 1998 seurantanäytteet tutkitaan vuonna 1999

3.6. Siipikarjan taudit

OIE:n B-listan taudit

Taulukko 12. OIE:n B-luettelon siipikarjatautien esiintyminen Suomessa.

OIE- koodi	Taudin nimi	Toteamisvuosi
B301	Tarttuva keuhkoputken tulehdus (IB)	1970-luvulla
B302	Tarttuva henkitorven tulehdus (ILT)	1978
B303	Lintutuberkuloosi	1995 (tuontieläimiä)
B304	Ankkojen tarttuva maksatulehdus	Ei koskaan
B305	Ankkojen virusenteriitti	Ei koskaan
B306	Kanakolera	1970-luvulla
B307	Kanarokko	Ei koskaan
B308	Kanatyfus (S. Gallinarum)	Ei koskaan
B309	Gumboro-tauti (IBD)	1998
B310	Marekin tauti	1998
B311	Mykoplasmoosi (M. gallisepticum)	1988
B312	Psittakoosi ja ornitoosi	Ei koskaan
B313	Valkovatsuri (S. Pullorum)	1961

Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

Lintutuberkuloosi

Vuonna 1995 M. avium intracellularen aiheuttama lintutuberkuloosi todettiin kolmessa maahantuodussa strutsissa, jotka kaikki olivat samaa tuontierää.

Gumboro-tauti

Vuoden 1998 aikana todettiin muutamia oireettomia Gumboro-tapauksia, mutta kliinistä Gumboro-tautia ei ole todettu Suomessa vuoden 1993 jälkeen. Suurin osa isovanhempais-

ja vanhempaispolven kanoista ja broilereista ja osa tuotantopolvesta rokotetaan Gumboro-tautia vastaan.

Marekin tauti

Marekin tautia esiintyi muutamia tapauksia. Se on yhä tärkein munivien kanojen tarttuva tauti Suomessa. Kaikki tuotantopolven kanat ja suurin osa vanhempaispolven kanoista rokotetaan.

Muut siipikarjan taudit

TRT/SHS (Turkey rhinotracheitis / swollen head syndrome)

Suomessa ei ole koskaan diagnostisoitu TRT/SHS-tautia eikä vuosien 1993 - 1998 aikana suoritettujen serologisten seurantatutkimusten yhteydessäkään ole löytynyt yhtään positiivista näytettä. Vuonna 1998 tutkittiin 5 266 näytet-tä kielteisin tuloksin.

Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty ETA-sopimukseen liittyen lisävakuudet ART:n (=TRT/SHS) varalle (EFTA:n valvontaviranomaisen päätös 195/94/COL 30.11.1994). Lisävakuuksia on anottu myös EU:lta.

Siipikarjan salmonellatartunnat

Salmonellatartuntaa ei todettu vuonna 1998 munintapuolen jalostus- ja siitoskanaloissa. Tartunta todettiin yhdessä tuotantopolven munintakanalassa. Tartunnanaiheuttaja oli S. Typhimurium, faagityyppi 1.

Broilereissa salmonellaa todettiin vuoden 1998 aikana 20 kasvatuserässä. Serotyypit jakautuivat alla olevan taulukon mukaisesti.

Kalkkunoissa salmonellaa ei todettu vuonna 1998 yhdessäkään tarhassa.

Taulukko 13. Salmonellapositiiviset broilerikasvatuserät serotyypin mukaan vuonna 1998.

S. Anatum	2
S. Infantis	15
S. Isangi	1
S. Montevideo	1
S. Thompson	1
Yhteensä	20

Siipikarjan yleinen tautitilanne Suomessa vuonna 1998

Siipikarjan yleinen tautitilanne on Suomessa erittäin hyvä. Vuodesta 1989 lähtien maassamme on toiminut siipikarjan terveystarkkailu, joka on kehitetty pääasiassa poikastuotantoa harjoittaville tiloille. Siinä seurataan rokotusten tehokkuutta ja tautitilannetta ohjelmaan osallistuvilla tiloilla. Terveysvalvontaohjelmaan liittyen nykyisin tutkitaan Gumboro-taudin, tarttuvan aivo- ja selkäydintulehduksen (AE), Mycoplasma gallisepticum- ja Mycoplasma synoviae -tartunnan, tarttuvan bronkiitin (IB), tarttuvan kurkunpään ja henkitorven tulehduksen (ILT) sekä sinisiipitaudin (CAV) vasta-aineet. Suomessa ei esiinny mykoplasma-tartuntoja, tarttuvaa bronkiittia (IB) eikä henkitorven tulehdusta (ILT).

Kalkkunoiden terveystarkkailuohjelmassa tutkitaan Mycoplasma gallisepticum-, Mycoplasma synoviae- ja Mycoplasma meleagridis- vasta-aineita sekä ART:n (=TRT) vasta-aineita.

3.7. Jänisten ja kaniinien taudit

Taulukko 14. OIE:n B-luettelon jäniksillä ja kaniineilla esiintyvien tautien esiintyminen Suomessa.

OIE- koodi	Taudin nimi	Toteamis-vuosi
B351	Myksomatoosi	Ei koskaan
B352	Tularemia	1998
B353	Kaniinien VHD-tauti (viral haemorrhagic disease of rabbits)	Ei koskaan

Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

Tularemia

Tularemiaa on viime vuosina todettu 10 - 20 tapausta vuosittain. Vuonna 1998 todettiin tularemiaa yhteensä 9 tapausta luonnonvaraisissa jäniseläimissä. Suomessa esiintyvän tularemia-kannan ei ole todettu sairastuttaneen jäniseläinten lisäksi muita eläimiä.

3.8. Kalojen taudit

OIE:n B-listan taudit

Taulukko 15. OIE:n B-luettelon kalatautien esiintyminen Suomessa.

OIE- koodi	Taudin nimi	Toteamis vuosi
B401	Kirjolohen verenvuoto- septikemia (VHS)	Ei koskaan
B404	Spring viraemia of carp (SVC)	Ei koskaan
B405	Infectious haematopoietic necrosis (IHN)	Ei koskaan
B414	Epizootic haematopoietic necrosis (EHN)	Ei koskaan
B415	Oncorhynchus masou virus disease (OMV)	Ei koskaan

Infectious haematopoietic necrosis (IHN) ja kirjolohen verenvuotoseptikemia (VHS)

IHN- ja VHS-seuranta jatkui vuoden 1998 alusta seuraavasti: kaikki laitokset, joissa on IHN- tai VHS-taudille herkkiä lajeja (lohikalat, hauki) tarkastetaan edelleen kahdesti vuodessa, näytteeksi otetaan joka toinen vuosi 30 kalaa/laitos. Luonnonravintolammikot tutkitaan erillisellä, pistokoeluontoisella ohjelmalla. Vuoden 1998 tutkimusmäärät ilmenevät taulukosta 16.

Taulukko 16. Kalojen IPN/IHN/VHS-seurantatutkimukset vuonna 1998.

1998	Laitosten lkm
Hautomot ja poikaslaitokset	88
Ruokakalalaitokset	66
Luonnonravintoviljelyyn toimittaviahautomoita	20
Luonnonravintolammikot	11

Kaikki tulokset olivat kielteisiä.

Spring viraemia of carp (SVC)

Suomi haki EU:lta lisävakuuksia koko maahan SVC:n varalta 28. syyskuuta 1998. Vuonna 1998 tutkittiin SVC:n varalta neljä särkikalalaitosta. Kaikkien tulokset olivat kielteisiä.

Muut kalojen taudit

Lohiloinen

Gyrodactylus salaris -tartuntaa vastustetaan Pohjois-Lapissa Tenojoen, Näätämönjoen, Paatsjoen, Luttojoen ja Uutuanjoen vesistöjen alueella tarkoituksena estää loisen leviäminen Jäämeren lohikantoihin. Edellä mainittu Pohjois-Suomen suoja-alue liitettiin komission suojapäätökseen vuonna 1997 (Komission päätös 96/490/EY, muutos 98/24/EY).

Loinen on kohtalaisen yleinen kirjolohi- ja lohilaitoksilla muualla Suomessa. Näiltä alueilta ei saa siirtää elävää kalaa suojatulle alueelle. Vuonna 1998 kahdeksalla Pohjois-Suomen kalanviljelylaitoksella todettiin loista.

Jäämereen virtaavien vesistöjen luonnonkaloja tutkittiin lohiloisen eli Gyrodactylus salaris -loisen varalta (kaikki näytteet olivat kielteisiä lohiloisen varalta) vuonna 1998 seuraavasti:

Tenojoen vesistö:	91 lohenpoikasta
Näätämönjoen vesistö:	159 lohenpoikasta (tutkimukset tehtiin Norjassa)
Uutuanjoen vesistö:	ei tutkimuksia
Paatsjoen vesistö:	66 ns. hyvää indikaattoria luonnosta (järvilohi, kirjolohi, nieriä, harjus), 84 muuta kalaa luonnosta, 221 hyvää indikaattoria viljelylaitoksista (järvilohi, nieriä, harjus)
Luttojoen vesistö:	34 harjusta

Kalojen tarttuva haimakuoliotauti (IPN)

Suomi haki 16. joulukuuta 1998 lisävakuuksia IPN varalta. IPN-lisävakuushakemus koskee elävän kalan, mädin ja maidin tuonnin lisäksi myös elävien rapujen tuontia, koska rapujen on todettu voivan kantaa ja erittää IPN-virusta. IPN-tautia on viimeksi todettu sisävesialueella vuonna 1992. Elävän kalan siirtäminen rannikkoalueelta sisävesialueelle on kielletty ja mätiä saadaan siirtää vain sen jälkeen, kun emokalat on tutkittu IPN-taudin varalta kielteisin tuloksin.

Seuranta IPN-taudin varalta tehdään samoista näytteistä kuin IHN/VHS-tutkimukset. Vuonna 1998 todettiin kaksi tapausta; rannikolla toinen oli ruokakalalaitos ja toinen poikaslaitos Pohjanmaalla.

Kalojen bakteeriperäinen munuaistauti (BKD)

Suomi haki lisävakuuksia BKD-taudin varalta osalle maata 6. lokakuuta 1998. BKD-tauti todettiin ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 1989, jolloin se eristettiin ahvenanmaalaisesta ruokakalalaitoksesta. Tämän jälkeen BKD-tautia on esiintynyt Ahvenanmaalla vuosittain 1 - 2 kalanviljelylaitoksessa. Elävien kalojen ja mädin siirtäminen Ahvenanmaalta muualle Suomeen on ollut kiellettyä vuodesta 1989 lähtien. Vuonna 1994 BKD-tautia todettiin ensimmäisen kerran Ahvenanmaan ulkopuolella. Vuonna 1995 aloitettiin seuranta BKD-taudin varalta lohikalalaitoksilla. Uusia tapauksia ei tällöin löytynyt. Vuonna 1997 BKD-tautia todettiin ensimmäisen kerran sisämaassa.

BKD-taudin varalta tutkitaan vuosittain näytteitä tietyn ohjelman mukaisesti emokalalaitoksilta bakteriologisesti ja muissa laitoksissa tarkastetaan munuaiset silmämääräisesti. Laitoksissa, joissa pidetään vain 0 - 1-vuotiaita kaloja tehdään ainoastaan kliininen tarkastus. Seurantaohjelma koskee vuoden 1999 alusta myös Ahvenanmaan maakuntaa.

Vuonna 1998 tutkittiin 82 kalanviljelylaitokselta yhteensä 6 645 kalaa bakteriologisesti. Vuonna 1998 BKD-tauti todettiin yhdessä etelärannikon ruokakalalaitoksessa sekä yhdessä Pohjois-Suomen laitoksessa.

Lohikalojen paisetauti

Suomi haki 16. joulukuuta 1998 lisävakuuksia osalle maata paisetaudin varalta. Paisetautia todettiin vuonna 1998 kahdessa kalanviljelylaitoksessa paisetaudista suojatulla alueella. Muualla Suomessa tautia esiintyi kolmellatoista kalanviljelylaitoksella.

Piscirickettsia salmonis -tartunta

Suomessa ei ole koskaan todettu piscirickettsia-tartuntaa.

Tarttuva lohen anemia (ISA)

Suomessa ei ole koskaan todettu tarttuvaa lohen anemiaa.

Muut taudit viljelykaloilla Suomessa 1998

Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos totesi vibroosia 10 laitoksella. Kalojen rokottaminen tehokkaalla yhdistelmärokotteella paisetautia ja vibrioosia vastaan on yleistynyt.

3.9. Turkiseläinten taudit

Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksessa tutkittiin vuonna 1998 hieman alle 200 turkiseläintä ja niiden elinnäytettä. Valtaosa näytteistä oli sinikettuja ja minkkejä. Lisäksi tutkittiin joitakin supikoiria ja hopeakettuja sekä soopeleita. Penikkatautia, kettujen aivotulehdusta, minkkien virusripulia, veristä keuhkotulehdusta ja kettukapia ei todettu yhtään tapausta turkiseläimillä.

Tarttuvien tautien tilanne turkistarhoilla on ollut hyvä. Penikkatautia todettiin viimeksi turkiseläimillä maassamme vuosina 1992 - 1993. Kyseisenä aikana esiintyi penikkatautia myös koirilla kohtalaisen runsaasti. Kliinistä minkkien virusripulia todettiin viimeksi 1988. Lähes kaikki minkin pennut rokotetaan virusripulia vastaan. Kohonneita parvovasta-ainetasoja todetaan edelleen, joskin harvoin, mikä osoittaa virusta vielä olevan tarhoilla. Kettujen aivotulehdusta (HCC) todettiin viimeksi vuonna 1987. Noin 20 % siitoskettunaaraista rokotetaan aivotulehdusta vastaan.

Tarttuvista virustaudeista tällä hetkellä merkittävin on plasmasytoosi, joka aiheuttaa kroonisen sairauden minkeillä. Tartunta on yleinen tarhoilla, ja sitä pyritään vastustamaan saneerausohjelmalla. Noin 30 % siitoseläimistä on plasmasytoosivapailla tarhoilla. Ongelmana plasmasytoosin vastustamisessa on taudin krooninen kulku, viruksen hyvä säilyminen maaperässä sekä minkkitarhojen alueellinen keskittyminen.

Supikoirien parvovirustartunta on yleinen supikoiratarhoilla. Tauti esiintyy pentujen veriripulina useilla tarhoilla vuosittain, ja se voi aiheuttaa huomattavia pentutappioita. Taudin vastustuksessa ongelma on viruksen hyvä säilyminen tarhoilla ja supikoiran parvovirusrokotteen puuttuminen.

Minkin veristä keuhkotulehdusta aiheuttava bakteeri, Pseudomonas aeruginosa, on paikoitellen tavallinen luonnossa. Riskialueilla sijaitsevat tarhat rokottavat minkit veristä keuhkotulehdusta vastaan, joten tauti on harvinainen maassamme. Siniketuilla sen sijaan on ongelmaksi muodostunut Pseudomonas aeruginosa -bakteerin aiheuttama kohtutulehdus siitosaikana.

Lähes kaikki minkin pennut rokotetaan botuliinirehumyrkytystä vastaan. Rokotusten johdosta minkkien ja hillerien botuliinimyrkytykset ovat harvinaisia; myrkytykset esiintyvät tarhoilla lähinnä yksittäisinä kuolemantapauksina.

3.10. Mehiläisten taudit

OIE:n B-listan taudit

Taulukko 17. OIE:n B-luettelon mehiläistautien varalta suoritetut tutkimukset Suomessa vuonna 1998.

OIE- koodi	Taudin nimi	Tutkittujen näytteiden lkm	Positiivisten näytteiden lkm
B452	Esikotelomätä	852	282
B451	Sisuspunkki*	619	35
B453	Toukkamätä	36	13
B454	Nosematoosi	69	17
B455	Varroatoosi	76	22

*Tutkimukset sisuspunkin varalta tehtiin Maatalouden tutkimuskeskuksessa

Esikotelomätä

Paenibacillus larvae -bakteerin aiheuttama esikotelomätä on yleinen Suomessa. Esikotelomätä kuuluu vastustettaviin eläintauteihimme. Rajoitusalueita oli 18 vuoden 1998 lopussa. Näissä oli 22 tartuntatarhaa.

Acariasis eli sisuspunkki

Mehiläisen ilmaputkissa elävän sisäloisen Acarapis woodi -punkin eli sisuspunkin, aiheuttama aikuisilla mehiläisillä esiintyvä loistauti todettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1991. Vuonna 1998 tutkittiin Acarapiksen varalta Etelä- ja Keski-Suomesta lähetettyjä näytteitä 480 kpl, joista oli positiivisia 35 kpl eli 7,3 %. Lisäksi tutkittiin Oulun ympäristön mehiläishoitajien lähettämiä näytteitä 139 kpl; näiden tulokset olivat kielteisiä.

Varroatoosi

Ulkoloinen, Varroa jacobsoni -punkki löydettiin ensimmäisen kerran Suomesta vuonna 1980. Hitaasti, mutta varmasti, se on levinnyt Kaakkois-Suomesta Lounais-Suomeen lännessä ja Lapin läänin eteläosiin pohjoisessa.

Muut mehiläisten taudit

Muita Suomessa melko yleisesti esiintyviä mehiläistauteja ovat Melissococcus pluton -bakteerin aiheuttama toukkamätä, Ascosphaera apis -homesienen aiheuttama kalkkisikiötauti ja Nosema apis -alkueläimen aiheuttama suolistotulehdus aikuisilla mehiläisillä. Virustautien esiintymistä Suomessa on tutkittu vain vähän. Toistaiseksi ei ole havaintoja vakavista virustaudeista.

Osa II: Eläinten hyvinvointi

Eläimen hyvinvointi muodostuu eläimen psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Käsitettä hyvinvointi, tai hyvinvoinnin tila tai aste, on sinänsä vaikea yksiselitteisesti määritellä. Ihminen arvioikin eläimen hyvinvointia tekemällä johtopäätöksiä eläimen käyttäytymisen, terveydentilan, eläimestä mitattavien erilaisten parametrien sekä eläimen tuotantokyvyn ja saatavan tuotteen laadun ja määrän perusteella.

Eläinsuojelun alueella on tapahtunut voimakasta kehitystä kaikkialla Euroopassa. Eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevista tieteellisistä tutkimuksista on saatu paljon uutta tietoa hyvinvoinnin edellytyksistä ja eläimille oleellisen tärkeistä perustarpeista. Myös kansalaisten näkemykset eläimen hyvästä, eläimille kuuluvasta arvosta sekä eläinten oikeasta kohtelusta ja käsittelystä ovat muuttuneet. Elintason nousu ja ihmisten hyvinvoinnin parantuminen ovat saaneet aikaan vaatimuksia myös eläinten elämän laadun parantamisesta. Vaikka ihminen käyttää eläimiä ravinnokseen, vaatetukseensa tai muihin tarpeisiinsa, hänellä on moraalinen velvollisuus kunnioittaa kaikkia eläimiä ja huolehtia hyvin huostaansa ottamien eläinten tärkeiden perustarpeiden tyydyttämisestä.

Taulukko 18. Kotieläinten lukumäärä Suomessa 1.12.1998.

Eläinlaji	Lukumäärä
Nautakarjaa	1 100 600
- näistä lypsylehmiä	380 300
Sikoja	1 540 700
Lampaita	96 000
Vuohia	6 600
Kanoja munantuotantoon	4 767 500
- joista kanoja yli 5 kk	3 569 700
Hevosia	56 100
Poroja	189 736
Turkiseläimiä (siitoseläimet)	933 000

4. Eläinsuojelulainsäädäntö

Lainsäädännöllä varmistetaan eläinten tilojen, kasvatusolosuhteiden, hoidon ja kohtelun eläinsuojelulliset vähimmäisvaatimukset. Laissa on säädetty eläinsuojelulliset yleiset eläinten pitoa koskevat periaatteet ja kaikelle eläinten kanssa tapahtuvalle toiminnalle asetettavat vähimmäisvaatimukset. Nykyaikaisen eläinsuojelulainsäädännön lähtökohtana ei enää ole yksinomaan eläinten suojeleminen tarpeettomalta kärsimykseltä ja julmalta kohtelulta, vaan myös eläinten terveyden, viihtyvyyden ja kaikinpuolisen muun hyvinvoinnin edistäminen.

Eläinten hyvinvointia koskevista vaatimuksista on säädetty eläinsuojelulaissa (247/1996, muutokset 1194/1996 ja 594/1998), eläinsuojeluasetuksessa (396/1996, muut. 402/1998),

asetuksessa eläinten kuljetuksesta (491/1996, muut. 1398/1997 ja 955/1998) ja asetuksessa koe-eläintoiminnasta (1076/1985, muut. 395/1996). Tarkemmat ja yksityiskohtaisemmat säännökset eläinten pidolle, hoidolle, kohtelulle ja käsittelylle asetettavista vaatimuksista on säädetty lukuisissa maa- ja metsätalousministeriön päätöksissä. Päätökset koskevat eri eläinlajien pitoa sekä erilaisia eläimillä tehtäviä toimintoja ja toimenpiteitä.

Suomi on liittynyt Euroopan neuvoston jokaiseen viiteen eläinsuojelusopimukseen. Jo vuodesta 1975 Suomi on ollut sopimuspuolena eurooppalaisessa yleissopimuksessa, joka koskee eläinten suojelua kansainvälisten kuljetusten aikana. Eurooppalaiseen yleissopimukseen, joka koskee kokeellisiin ja muihin tieteellisiin tarkoituksiin käytettävien selkärankaisten eläinten suojelua, on liitytty vuonna 1990. Vuonna 1992 Suomi liittyi eurooppalaisiin yleissopimuksiin, jotka koskevat tuotantoeläinten suojelua, lemmikkieläinten suojelua sekä teuraseläinten suojelua.

Suomen eläinsuojelulain tarkoituksena on parhaalla mahdollisella tavalla suojella eläimiä kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta sekä edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua. Laki koskee kaikkia eläimiä; sekä luonnonvaraisena eläviä että ihmisen huostassa olevia koti-, tarha- ja muita eläimiä. Lailla, asetuksilla ja ministeriön päätöksillä pyritään luomaan hyvät edellytykset sille, että eläimet eivät joutuisi kokemaan kärsimyksiä, joita voidaan ennakolta välttää tai ehkäistä. Kaikessa eläinten pidossa on tärkeänä periaatteena eläimen hyvä kohtelu ja tarpeettoman kärsimyksen aiheuttamisen kielto. Lisäksi eläinten pidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet.

Lainsäädäntöäkin tärkeämpi eläinten hyvinvointiin vaikuttava tekijä on eläinten hoitaja. Hän on eläimen lähin omainen. Hänen osaamisensa, ammattitaitonsa ja työmotivaationsa vaikuttavat suoraan siihen, kuinka hyvin hänen hoidossaan olevat eläimet voivat.

4.1. Eläinten pitopaikka

Eläimen pitopaikka on eläimen koti; tuttu ja turvallinen oma paikka. Pitopaikan on oltava eläimelle riittävän tilava, suojaava, valoisa, puhdas, turvallinen ja muutoinkin tarkoituksenmukainen. Pitopaikka ei saa vahingoittaa eläintä eikä vaarantaa eläimen terveyttä. Pitopaikan on oltava niin tilava, että eläin voi siinä liikkua, seistä ja levätä luonnollisessa asennossa. Lisäksi eläimet on voitava hoitaa ja tarkastaa vaikeuksitta. Eläimen on saatava pitopaikassaan riittävästi suojaa epäsuotuisia sääolosuhteita, liiallista kylmyyttä, lämpöä ja kosteutta vastaan. Olosuhteiden tulee pitopaikassa olla sellaiset, että ne antavat eläimelle hyvät mahdollisuudet pysyä terveenä ja hyvinvoivana. Riittävästä ilmanvaihdosta on huolehdittava, jotta pöly, veto, haitalliset kaasut tai liiallinen kosteus eivät pääse haittaamaan eläimen terveyttä tai muuta hyvinvointia. Eläimen lähiympäristö on lisäksi luotava sellaiseksi, että eläin pystyy riittävässä määrin tyydyttämään tärkeimpiä käyttäytymistarpeitaan ja fysiologisia tarpeitaan.

Eläimille pyritään antamaan uusissa pitojärjestelmissä enemmän mahdollisuuksia tyydyttää liikunnan tarvettaan. Niille voidaan rakentaa esimerkiksi pihattoja ja ulkoilutarhoja. Liikunnan merkitys eläinten terveydelle ja hyvinvoinnille on osoitettu sekä tieteellisillä tutkimuksilla että runsaalla käytännön kokemuksella. Raitis ulkoilma ja liikunta parantavat niin mielen kuin ruumiin hyvinvointia ja vähentävät eläimeen kohdistuvaa infektiopainetta ja sitä kautta vähentävät myös sairastavuutta ja lisäävät eläimen omaa vastustuskykyä.

4.2. Eläinten hoito ja kohtelu

Hoidossa olevia eläimiä ei saa hylätä eikä jättää heitteille. Eläimiä on kohdeltava ja käsiteltävä aina rauhallisesti ja asiallisesti. Kovakouraisia otteita tai väkivaltaa ei saa käyttää. Eläimiä ei saa tarpeettomasti pelotella eikä kiihdyttää. Eläinten käsittelyssä on pyrittävä käyttämään hyväksi eläinten luontaisia käyttäytymismalleja, kuten esimerkiksi laumavaistoa. Eläimen ja eläimen hoitajan välille halutaan syntyvän molemminpuolinen luottamus. Lisäksi on muistettava, että rauha ja riittävä lepo ovat tärkeitä eläimillekin. Eläinten hyvinvointi ja olosuhteet pitopaikassa on tarkastettava riittävän usein. Sairaat, heikkokuntoiset ja poikimista odottavat eläimet vaativat hoitajaltaan erityistä valvontaa ja huolenpitoa. Sairastuneelle tai vahingoittuneelle eläimelle on hankittava viipymättä asianmukaista hoitoa ja tarvittaessa se on otettava erilleen muista eläimistä riittävän levon ja rauhan takaamiseksi.

Riittävän ja eläimelle sopivan ravinnon ja juoman saanti on terveydelle ja hyvinvoinnille ehdottoman tärkeätä. Eläimelle tarjottavan rehun on oltava laadultaan hyvää ja koostumukseltaan sellaista, että eläin voi sitä vaikeuksitta syödä. Rehun tulee sisältää kaikkia eläimen tarvitsemia ravintoaineita sopivissa suhteissa. Ravinnossa ei saa olla eläimelle myrkyllisiä tai vaarallisia aineita tai muita epäpuhtauksia, jotka vaikuttaisivat huonontavasti eläimen hyvinvointiin ja terveyteen. Ruokinnassa on otettava huomioon kunkin eläimen tarpeet ja huolehdittava siitä, että jokainen eläin saa ravintoa riittävästi. Suurehkossa laumassa kasvava heikompi tai arempi eläin voi helposti jäädä vaille omaa rehuannostaan, jollei eläinten hoitaja tarkoin pidä silmällä sitä, että vahvemmat eläimet eivät pääse liiaksi dominoimaan ruokinta-aluetta.

Eläin tarvitsee ruuan ja juoman ohella myös muuta hoitoa kuten puhtaudesta huolehtimista ja kehonhoitoa. Tärkeätä on myös riittävän puuhan, virikkeiden ja muiden vastaavien toimintamahdollisuuksien antaminen eläimelle. Eläimet saavat monasti rehunsa varsin helposti ja tiiviissä muodossa, joten luppoaikaa jää päivään runsaasti. Eläintä kiinnostavan ajankulun kehittämiseen eläimille onkin kiinnitetty viime aikoina runsaasti huomiota.

4.3. Eläinjalostus ja geenitekniikka

Eläinjalostuksessa on eläinsuojelulain mukaan otettava huomioon eläinsuojelulliset näkökohdat ja eläinten terveys. Sellaista eläinjalostusta tai sellaisia jalostusmenetelmiä, joista voi aiheutua eläimelle kärsimystä tai merkittävää haittaa eläimen terveydelle tai hyvinvoinnille, ei eläinsuojelulain mukaan saa käyttää.

Geenitekniikan käyttö eläinten tuotannon määrälliseksi tai laadulliseksi muuttamiseksi on eläinsuojelulailla kielletty, jos se vaikuttaa haitallisesti eläinten terveyteen tai hyvinvointiin. Geeniteknologiasta on kehittynyt keino, jolla eläimen perimää voidaan muuttaa, mutta josta ei vielä ole kovinkaan paljon kokemuksia tai tutkittua tietoa tuotantoeläinten hyvinvoinnin kannalta.

4.4. Suorituskykyyn tai tuotantokykyyn vaikuttaminen

Eläimen suorituskyvyn keinotekoinen nostaminen, laskeminen tai ylläpitäminen lääkkeillä tai muilla vastaavilla aineilla tai valmisteilla eli eläinten doping on kielletty eläinsuojelulaissa. Myös eläimen tuotantokyvyn keinotekoinen kohottaminen lääkkeillä tai muilla vastaavilla aineilla tai valmisteilla on laissa kielletty, ellei voida osoittaa, ettei niistä aiheudu haittaa eläimen terveydelle tai hyvinvoinnille. Eläimille ei saa antaa tuotannon keinotekoiseksi lisäämiseksi aineita, joista ei ole eläinten hyvinvointia koskevilla tieteellisillä tutkimuksilla tai runsaalla kertyneellä kokemuksella osoitettu, että ne eivät ole eläimille haitallisia. Eläintä ei saa myöskään lihottamistarkoituksessa eikä tuotannon lisäämiseksi syöttää pakolla.

Jos on aihetta epäillä, että eläimelle on annettu aineita tai valmisteita suorituskyvyn vaikuttamiseksi, on eläinsuojeluviranomaisella oikeus päästä niihin tiloihin, jossa eläintä pidetään ja ottaa tarvittavia näytteitä asian selvittämiseksi. Tämän lisäksi kilpailuja järjestävät yhdistykset ottavat rutiininomaisesti näytteitä kilpailevista eläimistä sen varmistamiseksi, että eläinten suorituksiin ei yritetä vaikuttaa vilpillisin keinoin. Eniten tällaista satunnaisarvonnalla tapahtuvaa näytteiden ottoa ja dopingvalvontaa on raviurheilussa.

4.5. Talteen otetut eläimet

Eläinsuojelulaissa on kunnille asetettu velvoite järjestää alueellaan irrallaan tavatuille kissoille, koirille ja muille vastaaville pienikokoisille seura- ja harrastuseläimille tilapäistä hoitoa kunnes omistaja tai haltija tulee lunastamaan karkuteille päässeen lemmikkinsä talteenottopaikasta. Jo ennen vuonna 1996 voimaan tullutta uutta eläinsuojelulakia monet kunnat olivat järjestäneet kuntalaisten irti päässeille lemmikeille löytöeläinasemia ilman laissa säädettyä velvoitetta. Nykyisin nämä talteenottopaikat ovat kunnissa pakollisia. Kunta voi järjestää talteenottopaikan yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Kunnallisia löytöeläinpaikkoja on yli 80.

Talteen otettua eläintä säilytetään vähintään 15 vuorokautta, jonka jälkeen kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa noutamatta jäänyt eläin. Suurin osa karanneista eläimistä päätyy takaisin omistajansa luokse, mutta joillekin löytyy myös uusi koti ja uusi omistaja kunnallisen löytöeläinpaikan kautta.

Kunnalla on oikeus periä eläimen omistajalta maksu eläimen talteenotosta, löytöeläinpaikassa antamastaan hoidosta ja eläimen mahdollisesta lopettamisesta aiheutuneista kustannuksista.

4.6. Eläinkilpailut, eläintarhat ja sirkukset

Jos eläin voi kilpailuissa joutua alttiiksi kivulle, tuskalle tai kohtuuttomalle rasitukselle, joutuu kilpailujen järjestäjä kutsumaan kilpailuihin eläinlääkärin valvomaan eläinsuojelusäädösten noudattamista. Eläinlääkärin kutsumisesta aiheutuvat kustannukset maksaa kilpailujen järjestäjä. Valvovan eläinlääkärin on kiellettävä eläimen osallistuminen kilpailuihin, jos hän epäilee sen joutuvan alttiiksi eläinsuojelusäädösten vastaiselle menettelylle. Jos eläimen omistaja ei suostu noudattamaan eläinlääkärin antamaa kieltoa, on kilpailujen järjestäjän estettävä eläimen osallistuminen.

Maa- ja metsätalousministeriö voi kokonaan kieltää sellaiset eläinkilpailut tai muut vastaavat tilaisuudet, joissa eläimille voi aiheutua kipua, tuskaa tai kohtuutonta rasitusta.

Eläintarhat, pysyvät ja kiertävät eläinnäyttelyt sekä sirkukset vaativat luvan lääninhallitukselta ennen kuin ne saavat aloittaa toimintansa. Lääninhallitus voi peruuttaa myöntämänsä luvan, jos annettuja ehtoja tai voimassa olevia eläinsuojelusäädöksiä ei toiminnassa noudateta.

Suomessa on eläintarhoja ja eläinnäyttelyitä yli 60, mutta suurin osa näistä on melko pieniä kotieläintarhoja tai eläinpihoja. Suurimmat eläintarhat sijaitsevat Helsingissä (Korkeasaaren eläintarha), Ranualla (Ranuan eläintarha), Ähtärissä (Ähtärin eläintarha) ja Liedossa (Zoolandia).

Maa- ja metsätalousministeriö on antanut päätöksen siitä, mitä eläimiä saadaan käyttää sirkuksessa ja muussa siihen verrattavassa näytöksessä, jossa eläimet esittävät niille opetettuja taitoja. Suomessa ei sirkuksessa saa käyttää esimerkiksi petoeläimiä, apinoita, norsuja, strutseja tai hylje-eläimiä. Luvallista on sirkuksessa sen sijaan pitää monia kotieläimiä kuten kissoja, koiria ja hevosia, jotka esittävät oppimiaan taitoja sirkusyleisölle.

4.7. Eläinhoitolat ja -kaupat, ravi- ja ratsastustallit ja tuotantoeläintarhat

Eläinsuojelulaissa on lueteltu erilaisia toimintoja, joista toiminnanharjoittajan on tehtävä ilmoitus lääninhallitukseen ennen toiminnan aloittamista. Ammattimaisesta tai muutoin laajassa mitassa tapahtuvasta seura- ja harrastuseläinten pidosta on eläinsuojelulaissa säädetty tehtäväksi ilmoitus, samoin riistanhoidollisista tarhoista sekä riistaeläinten ja muiden luonnonvaraisten eläinten tuotannollisista tarhoista. Ilmoituksen lääninhallitukseen joutuvat siten tekemään eläinkaupat, seura- ja harrastuseläinhoitolat, suuret ravi- ja ratsastustallit ja suuret kennelit. Lääninhallitus voi ilmoituksen saatuaan kieltää toiminnan harjoittamisen, jollei toiminta täytä lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia.

Suuria kenneleitä ja lemmikkieläinmyymälöitä on maassamme yli 400. Ravi- ja ratsastustalleja on lähes 450. Tuotantotarkoituksessa pidettäviä strutsi-, emu-, villisika- ja biisonitarhoja on yli 50 ja riistanhoidollisessa tarkoituksessa pidettäviä riistaeläintarhoja lähes 70 kappaletta.

4.8. Eläinten kuljetus

Kuljetus aiheuttaa eläimille melkoisesti stressiä, jota on kuitenkin mahdotonta välttää, koska tuotantoeläimet on usein siirrettävä synnyintilaltaan kasvatustilalle ja aikanaan teurastamolle. Suuri on myös niiden eläinten joukko, jotka matkailevat erilaisilla kilpailu-, valmennus- ja näyttelymatkoilla ympäri Eurooppaa. Lemmikkieläimet seuraavat usein isäntäväkeään moninaisilla harrastus- ja lomamatkoilla.

Eläinten kuljettaminen tulonhankkimistarkoituksessa on Suomessa luvanvaraista toimintaa. Lupaa haetaan lääninhallitukselta. Eläinten kuljettamiseen on lupia myönnetty yhteensä 390:lle eläinkuljettajalle. Suurin osa eli yli 70 % eläinkuljetustoimintaa harjoittavista on niin sanottuja yhden miehen yrityksiä, joissa toiminta pyörii yhden miehen ja yhden auton voimin. Eläinkuljetuskalusto on Suomessa varsin hyvälaatuista, koska jo maamme ilmasto asettaa suuret vaatimukset kuljetuskalustolle.

Eläinten hyvinvointia kuljetusten aikana ja kuljetuksiin liittyvissä välttämättömissä toimissa suojaa eläinsuojelulain ohella eläinten kuljetusta koskeva asetus. Eläinten kuljetus, kuormaaminen ja kuorman purkaminen on säädösten mukaan järjestettävä siten, että eläimille ei missään vaiheessa aiheuteta tarpeetonta kipua tai tuskaa. Kuljetuksen aikana eläimiä on suojeltava vahingoittumiselta ja sairastumiselta. Eläintä ei saa lainkaan lähteä kuljettamaan, jos se ei ole matkan edellyttämässä kunnossa ja jollei sopivin järjestelyin ole huolehdittu eläimen hoidosta matkan aikana ja määränpäähän saavuttaessa. Sairasta tai vahingoittunutta eläintä saa kuljettaa vain poikkeustapauksissa. Esimerkiksi eläinlääkärin hoitoon kuljettaminen on sallittua tietyin edellytyksin.

Koska suomalainen eläinkuljetuskalusto on laadultaan hyvää ja kuljettajat ovat ammattitaitoisia, eläinten olosuhteista kuljetuksen aikana osataan huolehtia asianmukaisesti. Teuraseläimet matkustavat varusteiltaan ja kunnoltaan hyvissä ajoneuvoissa, joissa niillä on mahdollisuus levätä kuljetuksen kestäessä. Lupaa eläinten kuljettamiseen myöntäessään lääninhallitus tarkistaa, että eläinten kuljettajat ovat koulutettuja ja osaavia ammatti-ihmisiä, jotka kohtelevat eläimiä asianmukaisesti ja säädöksiä hyvin noudattaen.

4.9. Eläinten lopettaminen ja teurastus

Eläin on lopetettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Lopettamisen saa suorittaa vain lopettamisen osaava henkilö. Luvallisista lopetusmenetelmistä eri eläinlajeille on säädetty eläinsuojeluasetuksessa ja yksityiskohtaisemmin ministeriön asiaa koskevassa päätöksessä.

Teurastus on välttämätön osa eläimistä saatavien elintarvikkeiden tuotantoketjua. Teurastuksessa ja siihen liittyvissä toimenpiteissä noudatetaan samanlaisia yleisiä periaatteita kuin eläinten muussakin kohtelussa ja käsittelyssä. Eläimelle ei aiheuteta tarpeetonta kärsimystä, kipua eikä tuskaa käsiteltäessä tai säilytettäessä sitä teurastamon eläintiloissa. Pääsääntönä on, että ennen verenlaskua eläin tainnutetaan nopeasti, tehokkaasti ja riittävän pitkäksi aikaa. Tainnutetun eläimen verenlasku aloitetaan välittömästi tainnutuksen jälkeen. Eläimelle ei suoriteta muita toimenpiteitä ennen kuin se on kuollut. Teurastamon tarkastuseläinlääkäri valvoo lihantarkastukseen liittyvien tehtäviensä lisäksi sitä, että eläinsuojelusäädöksiä teurastamossa noudatetaan.

4.10. Eläinsuojeluviranomaiset ja elinsuojelutarkastus

Maa- ja metsätalousministeriö johtaa, ohjaa ja yleisesti valvoo eläinsuojelusäädösten noudattamista. Lääneissä säädösten noudattamista valvovat lääninhallituksissa toimivat läänineläinlääkärit. Paikallistasolla kunnissa eläinsuojeluviranomaisia ovat kunnaneläinlääkärit, terveystarkastajat ja poliisi. Teurastamoissa ja teurastuspaikoilla lain noudattamisen valvonta kuuluu puolestaan tarkastuseläinlääkäreille ja rajanylityspaikoilla, maastapoistumispaikoilla ja eläinlääkinnällisillä rajatarkastusasemilla rajaeläinlääkäreille. Eläinkuljetusten valvonta maanteillä on pääosin poliisin asia, mutta teurastamoiden alueella valvonnasta vastaa tarkastuseläinlääkäri.

Lisäksi on olemassa joukko ns. eläinsuojeluvalvojia, jotka ovat hakeneet lääninhallitukselta oikeuden tehdä laissa tarkoitettuja eläinsuojelutarkastuksia. Viranomaistoimiin nämä valvojat eivät voi kuitenkaan ryhtyä, vaan he ottavat yhteyttä viranomaisiin silloin, kun on tarvetta ryhtyä toimenpiteisiin eläinten olojen parantamiseksi. Lääninhallitusten oikeuttamia eläinsuojeluvalvojia on tällä hetkellä 30.

Lisäksi vapaaehtoista eläinsuojelutyötä tekevillä eläinsuojeluyhdistyksillä on omia valvojiaan, joilla ei kuitenkaan ole laissa sanottua oikeutta tarkastusten tekemiseen.

Jos on aihetta epäillä, että eläintä hoidetaan, kohdellaan, käytetään tai kuljetetaan eläinsuojelusäädösten vastaisella tavalla, on eläinsuojeluviranomaisella ja lääninhallituksen oikeuttamalla eläinsuojeluvalvojalla oikeus tarkastuksen tekemiseen. Tarkastuksia voidaan tehdä myös ilman epäilyä sellaisiin paikkoihin, joissa toiminta edellyttää eläinsuojelulaissa tarkoitetun luvan hakemista lääninhallitukselta tai ilmoituksen tekemistä lääninhallitukselle. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi eläintarhat ja -näyttelyt, eläinkaupat, pieneläinhoitolat ja suuret kennelit, sirkukset, riistaeläintarhat sekä ravi- ja ratsastustallit. Ilman epäilyä tarkastuksia saadaan tehdä myös eläinkilpailuihin ja muihin vastaaviin tilaisuuksiin. Poliisi voi tarkastaa myös eläinkuljetuksen ilman epäilyä. Tarkastuseläinlääkärillä on oikeus tarkastusten tekemiseen teurastamossa ja teurastamon alueella ilman epäilyä. Vuonna 1998 eläinlääkärit suorittivat yli 2 000 eläinten pitoa koskevaa eläinsuojelutarkastusta.

Tarkastuksen tekijällä on oikeus päästä kaikkiin tiloihin, joissa eläimiä pidetään. Tarvittaessa hän voi ottaa tarpeelliseksi katsomiaan näytteitä tarkastusta varten. Käynnillä tarkastetaan paitsi itse eläimet ja eläinten pitopaikka ja pitopaikan olosuhteet myös eläimiä varten tarkoitettu ruoka ja juoma sekä välineet ja varusteet. Eläimiä kuljetettaessa on viranomaisella luonnollisesti oikeus kuljetuskaluston tarkastamiseen.

4.10. Viranomaistoimenpiteet

Jos eläinsuojelutarkastuksessa havaitaan, että eläinsuojelusäädöksiä on rikottu, eläinsuojeluviranomainen antaa eläimen omistajalle tai haltijalle kiellon jatkaa säädösten vastaista toimintaa tai määräyksen, jolla määrätään laittamaan eläinten tilat, olosuhteet, hoito ja käsittely lain edellyttämälle vähimmäistasolle. Lisäksi viranomainen asettaa määräajan annetun päätöksen noudattamiseen. Määräajan umpeuduttua eläintenpitoyksikköön tehdään uusintatarkastus ja varmistetaan, että viranomaisen antamaa päätöstä on noudatettu. Tarvittaessa voidaan annettua päätöstä tehostaa lääninhallituksen antamalla uhkasakolla tai teettämisuhalla.

Tärkeän osan eläinsuojelutarkastusten hyödystä muodostavat myös viranomaisen antamat ohjeet ja neuvot eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Neuvontaa käytetään silloin, kun eläinsuojelulakia ei ole rikottu, mutta eläinten elinympäristöä, olosuhteita ja hoitoa voidaan parantaa opastamalla eläinten hoitajaa eläinten pidossa havaittujen vähäisten epäkohtien poistamiseen.

Jos eläinsuojelulliset syyt vaativat, viranomainen voi tarkastuskäynnillään ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Eläimelle voidaan hankkia hoitoa muualta tai eläimille hankitaan tilalle hoitaja huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista. Eläimille voidaan myös hankkia rehua tai jotain muuta eläimille ehdottoman välttämätöntä ainetta. Viranomaisen on myös mahdollista myydä eläimet, toimittaa ne teuraaksi tai lopettaa ne. Tuotantoeläinten kyseessä ollessa on yleensä tarkoituksenmukaisinta hankkia eläintenpitoyksikköön sijaishoitaja tai toimittaa eläimet teurastamolle. Pieneläimille hankitaan tavallisimmin hoitopaikka jostain hoitolasta tai kennelistä. Mikäli nämä eläimet ovat erittäin huonokuntoisia, ne lopetetaan.

4.11. Koe-eläintoiminta

Selkärankaisiin eläimiin kohdistuvaa koe-eläintoimintaa saadaan harjoittaa vain lääninhallituksen luvalla. Toiminnanharjoittajia on Suomessa 114 kappaletta. Koe-eläintoiminnasta annetulla asetuksella on säädetty varsin tarkoin niistä edellytyksistä, joilla koetoimintaa saadaan harjoittaa. Asetuksessa on säännökset toiminnan valvonnasta, eläinten käyttämisestä, hankinnasta ja pitämisestä, kokeiden suorittajien ja koe-eläinhoitajien pätevyydestä sekä valvontaviranomaisen oikeudesta keskeyttää koe tai koko koe-eläintoiminta laitoksessa.

Toimintaan tarvittavan luvan lisäksi jokainen eläinkoe tarvitsee koeluvan. Jos kysymyksessä on eläimelle vain vähäistä ja lyhytaikaista kipua tai tuskaa aiheuttava koe, luvan myöntää laitokseen asetettu koe-eläintoimikunta. Jos eläin voi toimenpiteen takia sairastua vakavasti tai tuntea huomattavaa kipua tai tuskaa, luvan myöntäjä on lääninhallitus.

Koe-eläimille tehtäviä toimenpiteitä saa suorittaa lääkäri, eläinlääkäri ja muun soveltuvan korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö, joka on lisäksi käynyt eläinkokeiden tekemistä ja eläinten käyttämistä tieteellisissä eläinkokeissa käsitelleen kurssin.

Toiminnanharjoittajan on pidettävä luetteloa tehdyistä eläinkokeista ja niissä käytetyistä koe-eläimistä eläinlajeittain. Luettelot on vuosittain toimitettava lääninhallitukseen ja sieltä edelleen maa- ja metsätalousministeriöön, joka laatii tilastot Suomessa tehdyistä eläinkokeista ja niihin käytetyistä eläimistä. Tilastot toimitetaan vuosittain sekä Euroopan neuvoston pääsihteerille että Euroopan komissiolle.

Koe-eläintoiminnan valvonta kuuluu lääninhallitukselle. Lääninhallituksella on oikeus olla läsnä suoritettaessa eläinkoetta sekä toimittaa koe-eläinten, niiden säilytyksen ja hoidon sekä kokeita koskevien asiakirjojen tarkastuksia ja tarpeellisia tutkimuksia. Lääninhallitukselle on lainsäädännöllä annettu hyvät mahdollisuudet puuttua toiminnan harjoittamiseen ja jopa yksittäisten eläinkokeiden tekemiseen niissä tapauksissa, joissa säädöksiä ei noudateta.

Kuva. Koe-eläinlaitokset 1998

Kuva. Eläinkokeissa käytetyt eläimet 1998

4.12. EU-tarkastukset

Eläinten hyvinvointia koskevien direktiivien noudattamisen valvomiseksi eläintenpitoyksiköihin tehdään ns. EU-tarkastuksia. Tarkastuksia tehdään myös eläinkuljetuksiin sekä eläinten lastaus- ja purkupaikoilla että suoraan tien päällä. Pyrkimyksenä on tarkastaa 2 % sekä sikaloista että vasikoiden pitoyksiköistä.

Tarkastuksen tekijän tulee olla eläinlääkäri. Tarkastettavat tilat valitaan satunnaisotannalla tilarekisteristä. Tiloille lähetetään kunnaneläinlääkäri tarkastusta tekemään. Läänineläinlääkärit tarkastavat kuljetuksia itse tien päällä ja tarkastuseläinlääkärit teurastamoilla eläinkuljetusautojen saapuessa teurastamon purkamispaikoille. Tarkastuksia varten on laadittu itsejäljentävä lomake, jotta tarkastuksessa muistetaan varmasti käydä läpi kaikki tarpeelliset asiat ja jotta tarkastuksen tekeminen sujuisi mahdollisimman joustavasti. Tarkastuksen kohteelle annetaan oma kappale täytetystä tarkastuslomakkeesta. Lääninhallitus kokoaa tiedot tehdyistä tarkastuksista ja niissä esille tulleista asioista. Tulokset lähetetään ministeriöön, joka raportoi edelleen komissiolle.

Vuonna 1998 tarkastettiin 120 sikalaa ja 600 vasikoiden pitoyksikköä. Eläinkuljetuksia tarkastettiin yhteensä noin 200. Tarkastuksissa ei pääsääntöisesti havaittu eläinsuojelulain vastaista menettelyä. Vasikkatilojen osalta suurimmat puutteet koskivat vasikoiden pitämistä kytkettynä tai yksittäiskarsinoissa. Tarkastetut kuljetusajoneuvot olivat hyväkuntoisia; suuria rakenteellisia vikoja ei todettu. Kaikilla eläinkuljettajilla oli lupa eläinten kuljettamiseen. Muutaman tarkastuksen yhteydessä havaittiin ajoneuvon rakenteiden kulumista tai lievää eläinten kuormaustiheyden ylitystä.

Tätä ja muita esitteitämme voi tilata veloituksetta maa- ja metsätalousministeriöstä, jukka.tirinen@mmm.fi, p. 09-160 3383

[MMM pääsivut] [EEO pääsivu] [julkaisut] [Haku]

Eläinlääkintä ja elintarvikeosasto - Maa- ja metsätalousministeriö Veterinär- och livsmedelsavdelningen - Jord- och skogsbruksministeriet Veterinary and Food Departmet - Ministry of agriculture and Forestry - Finland