Eläintaudit ja eläinten hyvinvointi
Suomessa vuonna 1999

Maa- ja metsätalousministeriö 2000
Eläinlääkintä ja elintarvikelaitos

> eläintaudit 98 [in english]
> eläintaudit 97 [in english]

Sisällysluettelo

OSA I: Eläintaudit Suomessa 1999

Eläintautien vastustaminen

Maailman eläintautijärjestön (OIE) A-listan taudit sivu

OIE:n B-listan taudit ja muut Suomessa vastustettavaksi määrätyt taudit

Eri eläinlajeille yhteiset taudit
Nautojen taudit
Lampaiden ja vuohien taudit
Hevosten taudit
Sikojen taudit
Siipikarjan taudit
Jänisten ja kaniinien taudit
Kalojen taudit
Turkiseläinten taudit
Mehiläisten taudit

OSA II: Eläinten hyvinvointi

Eläinten hyvinvointi

Eläinsuojelulainssäädäntö

Eläinten pitopaikka
Eläinten hoito ja kohtelu
Eläinjalostus ja genetiikka
Suorituskykyyn tai tuotantokykyyn vaikuttaminen
Talteen otetut eläimet
Eläinkilpailut, eläintarhat ja sirkukset
Eläinhoitolat ja -kaupat, ravi- ja ratsastustallit ja tuotantoeläintarhat
Eläinten kuljetus
Eläinten lopettaminen ja teurastus
Eläinsuojeluviranomaiset ja eläinsuojelutarkastus
Viranomaistoimenpiteet
Koe-eläintoiminta
EU-tarkastukset

Osa I: Eläintaudit Suomessa 1999

Eläintautien vastustaminen

Eläintautien vastustamisen ylin johto ja valvonta kuuluu maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosastolle. Lain täytäntöönpanoon liittyvistä tehtävistä huolehtivat läänineläinlääkärit läänien alueella sekä kunnaneläinlääkärit ja tarkastuseläinlääkärit paikallistasolla. Eläintautien vastustamisesta eläinlääkinnällisen rajatarkastuksen yhteydessä vastaavat rajaeläinlääkärit. Lain täytäntöönpanoon kuuluvien tutkimustehtävien suorittamisesta vastaa Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos (EELA).

Jos eläimen omistaja, haltija tai muu eläinlääkäri kuin kunnaneläinlääkäri epäilee, että eläintautilainsäädännössä säädettyä vastustettavaa eläintautia saattaa esiintyä tilalla, hänen on ilmoitettava asiasta kunnaneläinlääkärille tai jollei hän tavoita kunnaneläinlääkäriä, läänineläinlääkärille. Läänineläinlääkäri ilmoittaa tautiepäilystä eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston eläinlääkärille.

 

2. Maailman eläintautijärjestön (OIE) A-listan taudit

Vuonna 1999 Suomessa ei esiintynyt A-listan mukaisia tauteja. Viimeksi A-listaan kuuluvaa tautia on esiintynyt Suomessa vuonna 1996. Tällöin oli kyseessä Newcastlen tauti, jota todettiin tarhatuissa luonnonvaraisissa linnuissa. Newcastlen tautia ei todettu siipikarjassa eikä tapauksilla ollut vaikutusta Suomen rokotusvapaaseen asemaan ko. taudin suhteen, joka myönnettiin Suomelle EU-jäsenyysneuvottelu-jen yhteydessä (Komission päätös 94/963/EY 28.12.94). Rokotusvapaan statuksen ylläpito edellyttää, että kaikki siipikarjan jalostus- ja siitoslaitokset tutkitaan vuosittain serologisesti Newcastlen taudin vasta-aineiden varalta. Näitä seurantatutkimuksia on tehty Suomessa vuodesta 1993. Vuonna 1999 tutkittiin 5747 yksilöverinäytettä. Kaikki näytteet ovat olleet kielteisiä.

Tätä ennen A-listaan kuuluvaa tautia esiintyi Suomessa vuonna 1971 ja tällöinkin oli kyseessä Newcastlen tauti. OIE:n A-listaan tautien esiintyminen Suomessa on koottu taulukkoon 1.

Taulukko 1. OIE:n A-listan tautien esiintyminen Suomessa. Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

 

3. OIE:n B-listan taudit ja muut Suomessa vastustettavaksi määrätyt taudit

Useimpia B-listan taudeista ei Suomessa esiinny ja ne B-listan taudit, joita meillä tavataan, ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta harvinaisia.

 

3.1. Eri eläinlajeille yhteiset taudit

Taulukko 2. OIE:n B-listan eri eläinlajeille yhteisten tautien esiintyminen Suomessa. Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

Pernarutto

Yksi nautakarja vuonna 1988.

Aujeszkyn tauti

Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty Euroopan komission päätöksellä 94/961/EY 28.12.94 lisävakuudet Aujeszkyn taudin varalle. Vuonna 1999 tutkittiin 10 056 sian verinäytettä 5 802 tilalta. Kaikki näytteet olivat kielteisiä.

Ekinokokkoosi

Echinococcus granulosus -tartunta todettiin 11 porossa vuonna 1999.

Leptospiroosi

Vuosien 1998 ja 1999 aikana kerätyistä 2720 sian verinäytteestä seropositiivisiksi todettiin 12,9 % näytteistä. Naudoissa ei ole todettu Leptospira-vasta-aineita vuonna 1999. Kliinistä leptospiroosia ei esiintynyt maassamme vuonna 1999.

Raivotauti

Vuoden 1999 aikana ei todettu yhtään raivotautitapausta. Vuoden aikana tutkittiin yhteensä 507 eläimen aivot raivotaudin varalta.

Viimeinen raivotautitapaus Suomessa todettiin 16.2.1989. Suomi julistettiin raivotautivapaaksi helmikuun lopussa 1991, kun kaksi vuotta oli kulunut viimeisestä todetusta tautitapauksesta.

Raivotaudin uudelleen leviämisen estämiseksi syksyllä 1999 jatkettiin vuosittaisia villieläinrokotuksia. Ilmasta käsin levitettiin 80 000 rokotesyöttiä 20-30 kilometriä leveälle ja 250 kilometriä pitkälle vyöhykkeelle pitkin Suomen kaakkoisrajaa. Rokotusohjelmaa on toteutettu vuodesta 1988. Metsästyskoirien rokotus on yhä pakollista ja myös muiden koirien ja kissojen rokotusta suositellaan. Maahantuotavilta yli kolmen kuukauden ikäisiltä koirilta ja kissoilta vaaditaan todistus voimassa olevasta raivotautirokotuksesta lukuun ottamatta eläimiä, jotka tuodaan raivotautivapaista maista.

Paratuberkuloosi

Vuonna 1993 todettiin Suomessa paratuberkuloosia ensimmäisen kerran vuoden 1920 jälkeen tuontinaudassa. Tapaus johti vuosittain tehtäviin seurantatutkimuksiin, joissa on todettu yksittäisiä vasta-ainepositiivisia näytteitä. Seuranta on kohdistunut erityisesti lihakarjoihin. Kliinistä paratuberkuloosia todettiin vuonna 1999 yhdessä liharotuisessa naudassa. Suomessa ei ole koskaan todettu paratuberkuloosia muilla märehtijöillä.

Syksyllä 1998 aloitettiin paratuberkuloosin seurantaprojekti myös lypsykarjoissa. Vapaaehtoisia osanottajia on pyritty saamaan karjoista, joista myydään eläimiä keinosiemennyssonnien kasvatusasemille. Vuoden 1999 aikana tutkittiin näytteet 67 karjasta, projektin alusta lukien on tutkittu 81 karjaa. Projekti jatkuu vuodelle 2000.

 

3.2. Nautojen taudit

OIE:n B-listan taudit

Taulukko 3. OIE:n B-listan nautojen tautien esiintyminen Suomessa. Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

Punatauti

Kunnaneläinlääkäreiden kuukausiraporttien mukaan vuonna 1999 todettiin 61 punatautitapausta.

Luomistauti (Brucella abortus)

Luomistaudin vastustaminen alkoi Suomessa jo 1920-luvulla. Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty virallinen vapaus nautakarjan bruselloosin suhteen (Komission päätös 94/960/EY 28.12.1994). Tautivapaan aseman ylläpito edellyttää kaikkien bruselloosiepäilyjen tutkimista sekä jatkuvaa seurantaa.

Lypsykarjoja on tutkittu seurantatutkimuksilla vuodesta 1990 lähtien (taulukko 4) ja lihakarjoja otantana vuodesta 1994 lähtien (taulukko 5). Lisäksi tutkitaan keinosiemennyssonnit ja niiden lähtökarjat ja nautakarjoissa esiintyviä luomistapauksia. Näihin liittyen vuonna 1999 nautakarjoista tutkittiin yhteensä 1854 näytettä. Kaikki näytteet olivat kielteisiä.

Nautatuberkuloosi

Nautatuberkuloosia todettiin Suomessa viimeksi vuonna 1982 yhdessä karjassa. Tuberkuloosin vastustaminen Suomessa aloitettiin vuosisadan alussa. Lihantarkastuksen yhteydessä tehtävä tarkastus on nykyisin tärkein tekijä tuberkuloosin vastustamisessa.

Maan tautivapauteen perustuen Suomelle myönnettiin virallinen vapaus nautakarjan tuberkuloosin suhteen (Komission päätös nro 94/959/EY 28.12.1994) vuonna 1994.

Vuonna 1997 käynnistettiin terveysvalvontaohjelma peurojen tuberkuloosin vastustamiseksi.

Systiserkoosi

Vuonna 1999 ei todettu yhtään systiserkoosi-tapausta.

Taulukko 4. Tankkimaitoseuranta maidontuotantotiloilta vuosina 1990 - 1999. Vuosina 1990 - 1999 kerättiin meijereiden kautta yhteismaitonäytteitä maidontuotantotiloilta. Jokaiselta tilalta otettiin yksi näyte vuodessa. Vuosina 1991 - 1999 tutkimus kattoi käytännössä kaikki suomalaiset maidontuotantotilat. Viiva tarkoittaa, että kyseistä tautia ei ole tutkittu.

¹⁾ Sama rajoittavien määräysten alaisena ollut karja, joka teurastettiin kesällä 1994
²⁾ 5 024 näytettä
³⁾ 4 546 näytettä
⁴⁾ Sama karja kuin vuonna 1995
⁵⁾ 3 773 näytettä
⁶⁾ 2 944 näytettä
⁷⁾ 2 760 näytettä
⁸⁾ 99 tilaa, joista oli uusia positiivisia 8
⁹⁾ 3310 näytettä
¹⁰⁾ 87 tilaa, joista oli uusia positiivisia 9

 

Taulukko 5. Verinäytteet lihanaudoista vuosina 1993 - 1999. Vuodesta 1995 alkaen näytteet on otettu suurimmaksi osaksi otantana teurastamoista. Viiva tarkoittaa, että kyseistä tautia ei ole tutkittu.

¹⁾ Useimmissa karjoissa 1-2 positiivista näytettä
²⁾ 276 näytettä
³⁾ 644 näytettä
⁴⁾ 368 näytettä
⁵⁾ 321 näytettä

Nautaeläinten tarttuva leukoosi

Nautaleukoosia on vastustettu 1960-luvulta lähtien. Vuoden 1996 lopussa Suomi ilmoitti Euroopan komissiolle maan olevan leukoosivapaa neuvoston direktiivin 64/432/ETY mukaisesti Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Ahvenanmaa aloitti vuonna 1997 leukoositilanteen selvittämisen tavoitteenaan leukoosivapaus. Tautia ei ole todettu Ahvenanmaalla vuosien 1997 - 1999 aikana. Ahvenanmaa lisättiin Suomen virallisesti vapaaseen asemaan leukoosin suhteen 13.7.1999 (Komission päätös 1999/465/EC).

Vuonna 1990 käynnistynyttä valtakunnallista leukoosiseurantaa jatkettiin edelleen vuonna 1999. Vuodesta 1991 lähtien on vuosittain tutkittu kaikki suomalaiset lypsykarjatilat yhteismaitonäytteistä (taulukko 4). Lihakarjoista on vuodesta 1993 alkaen tutkittu otantana yksilöverinäytteitä (taulukko 5).

Tautiepäilyihin ja keinosiemennystoimintaan liittyen tutkittiin em. seurannan lisäksi vuonna 1999 nautakarjoista yhteensä 3 278 veri- ja maitonäytettä. Leukoosipositiivisia näytteitä ei todettu.

IBR/IPV (naudan tarttuva rinotrakeiitti / pustulaarinen vulvovaginiitti)

Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty lisävakuudet IBR/IPV:n varalle (Komission päätös 94/962/EY 28.12.94).

Tauti todettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1990 maidontuotantotilojen otantatutkimuksessa. Tartunta todettiin kaiken kaikkiaan kuudessa karjassa. Viimeinen positiivinen karja teurastettiin kesällä 1994.

Lypsykarjoja on tutkittu vuosittaisilla seurantatutkimuksilla vuodesta 1990 alkaen (taulukko 4). Lihakarjoja on tutkittu otantana yksilöverinäytteistä vuodesta 1993 alkaen (taulukko 5). Em. seurannan lisäksi vuonna 1999 tutkittiin keinosiemennyssonnien terveysvalvontaohjelmaan liittyen yhteensä 2 296 maito- ja verinäytettä; tulokset olivat kielteisiä.

Kinokuume

Herpesviruksen aiheuttamaa kinokuumetta (malignant catarrhal fever) on esiintynyt Suomessa yksittäistapauksina. Vuonna 1999 todettiin yksi tapaus.

BSE (bovine spongiform encephalopathy)

BSE-tautia ei ole koskaan todettu Suomessa. Suomi toimitti vuoden 1997 lopulla anomuksen Euroopan komissiolle BSE-vapauden myöntämiseksi. Suomi toimitti hakemuksensa täydennettynä uudelleen komissiolle 8. kesäkuuta 1998 osana koko Euroopan Yhteisön alueella tehtävää riskinarviointia, joka valmistuu vuonna 2000. Hakemuksen käsittely on edelleen kesken.

Elävien nautojen tuonti Iso-Britanniasta Suomeen kiellettiin syksyllä 1988. Ennen tuontikiellon antamista 1980-luvulla oli Iso-Britanniasta tuotu 84 lihakarjaeläintä. Eläimet jäljitettiin vuonna 1990 ja eläinlääkäreitä kehotettiin valppauteen BSE:n varalta. Vuonna 1996 osasto päätti, että jos jäljellä olevien Iso-Britanniasta tuotujen nautaeläinten omistaja haluaa luopua eläimestään, lopetetaan se valtion kustannuksella. Eläimen aivot tutkitaan BSE-taudin varalta, ja ruho hävitetään siten, että se ei joudu ihmisten tai eläinten ravinnoksi. Iso-Britanniasta ennen vuoden 1988 tuontikieltoa tuotujen eläinten jälkeläisten määrästä ja olinpaikasta kerättiin tiedot osastolle vuonna 1997. Ainoa naudan alkioiden tuonti Iso-Britanniasta vuoden 1980 jälkeen tapahtui vuonna 1985, eikä naudan spermaa ole vuoden 1980 jälkeisenä aikana tuotu kertaakaan.

Maahantuodun lihaluujauhon käyttö märehtijöille kiellettiin vuonna 1990. Lihaa sisältävän ruokajätteen käyttö märehtijöiden ruokinnassa kiellettiin vuonna 1994. Kotimaista alkuperää olevan nisäkäsperäisen lihaluujauhon käyttö märehtijöiden ruokinnassa kiellettiin vuonna 1995.

Suomessa tuli 1998 voimaan päätös BSE:n vastustamisesta. Päätöksessä annetaan yksityiskohtaiset säännökset niistä toimenpiteistä, jotka on tehtävä, jos BSE:tä epäillään tai BSE todetaan tilalla. Lisäksi päätöksessä säädetään BSE:n seurantatutkimuksista tiloilla ja teurastamoissa. Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksessa tutkittiin vuonna 1999 BSE:n varalta 91 eläintä kielteisin tuloksin. Valtio korvaa sellaisen eläimen arvon, joka on määrätty lopetettavaksi ja tutkittavaksi BSE-epäilyn vuoksi.

 

Muut nautojen taudit

Nautakarjan salmonellatartunnat

Yhteensä 39 nautakarjaa oli rajoittavien määräysten alaisena salmonellatartunnan vuoksi vuonna 1999. Salmonellapositiivisilla nautatiloilla esiintyvät kannat olivat yhdeksää eri serotyyppiä, joista yleisimmät olivat S. Infantis ja S. Typhimurium. Vuonna 1999 salmonella todettiin 20 tilalla. Vuoden lopussa salmonellatartunnan vuoksi annettujen rajoittavien määräysten alaisia nautakarjoja oli 8 kpl.

Nautojen virusripuli (BVD)

Suomessa vuonna 1994 aloitettu vapaaehtoinen nautojen virusripulin (BVD) vastustamisohjelma jatkui edelleen vuonna 1999. Valtakunnallisen tankkimaitoseurannan perusteella vuonna 1999 todettiin BVD-vasta-ainepositiivisia karjoja 89, joista yhdeksän karjaa oli uusia positiivisia. Vuoden 1999 aikana todettiin viruserittäjiä neljässä karjassa; näistä kolmessa ei ollut aiemmin todettu BVD:tä. Lihakarjojen BVD-tutkimuksissa todettiin 24 vasta-ainepositiivista näytettä 2 920 eläimen verinäytteestä.

 

3.3. Lampaiden ja vuohien taudit

OIE:n B-listan taudit

Taulukko 6. OIE:n B-luettelon lampaiden ja vuohien tautien esiintyminen Suomessa. Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

Brucella melitensis

Brucella melitensis -tartuntaa ei ole koskaan todettu Suomessa. Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty virallisesti bruselloosivapaan maan asema (Komission päätös 94/965/EY 28.12.1994). Tautivapaan aseman ylläpitäminen vaatii vuosittaisia vasta-ainetutkimuksia. Vuonna 1999 tutkittiin serologisesti 6 177 verinäytettä 183 lammaskatraasta ja 168 verinäytettä 19 vuohikatraasta kielteisin tuloksin.

Lampaiden Maedi-Visna ja vuohien CAEV

Maedi-Visna -tartunta todettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1981 karanteenissa olleissa tuontilampaissa. Suomessa on kaiken kaikkiaan todettu positiivisia näytteitä neljällätoista eri tilalla. Vuohien CAEV-tartuntaa ei ole Suomessa koskaan todettu.

Vuonna 1994 tehtiin ensimmäinen laaja serologinen seurantatutkimus Maedi-Visnan ja vuohien CAEV:n varalta (taulukko 7). Tutkimuksen yhteydessä käynnistettiin vapaaehtoisuuteen perustuva Maedi-Visnan vastustusohjelma. Viimeksi on Maedi-Visnan vasta-aineita löytynyt vuonna 1996 yhden lammastilan eläimistä. Vuonna 1999 tutkittiin yhteensä 10 660 lampaan ja vuohen verinäytettä Maedi-Visna- ja CAEV-tartunnan varalta. Kaikki tulokset olivat kielteisiä.

Taulukko 7. Verinäytteet lammas- ja vuohikatraista 1994 - 1999. Näytteet on tutkittu yli vuoden ikäisistä eläimistä.

¹⁾ 5 958 näytettä 317 lammaskatraasta ja 52 näytettä 23 vuohikatraasta
²⁾ 6 000 näytettä 222 lammaskatraasta ja 814 näytettä 78 vuohikatraasta
³⁾ 3 521 näytettä 345 lammaskatraasta ja 341 näytettä 62 vuohikatraasta
⁴⁾ 10 757 näytettä 340 lammaskatraasta ja 619 näytettä 63 vuohikatraasta
⁵⁾ 6 177 näytettä 183 lammaskatraasta ja 168 näytettä 19 vuohikatraasta

Scrapie

Scrapieta ei ole koskaan todettu Suomessa. Vuodesta 1995 alkaen lampaiden scrapie-seurantatutkimusta on tehty teurastamomateriaalista. Vuonna 1997 tuli voimaan maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätös scrapien vastustamisesta, joka velvoittaa kaikki yli 40 uuhen ja/tai kutun katraat liittymään tilakohtaiseen scrapie-valvontaohjelmaan. Kunnaneläinlääkäri tarkastaa vähintään kerran vuodessa ohjelmaan kuuluvat tilat. Lisäksi tiloilta on lähetettävä säännöllisin väliajoin yli kaksivuotiaiden lampaiden tai vuohien päitä tutkittavaksi scrapien varalta. Päätöksessä edellytetään myös, että kaikkien tilojen Suomessa on ilmoitettava sellaisista yli kaksivuotiaista lampaista tai vuohista, joilla todetaan keskushermosto-oireita. Myös tällaisten eläinten päät on lähetettävä tutkittavaksi scrapien varalta, elleivät ne parane sairaudesta.

Syksyllä 1997 Suomi lähetti EU:lle hakemuksen maan tunnustamiseksi scrapie-vapaaksi. Hakemus perustui erityisesti seuraaviin asioihin:

• Suomessa ei ole koskaan todettu scrapieta,
• tiukkaan tuontipolitiikkaan, joka on mahdollistanut lampaiden ja vuohien tuonnin vain sellaisista maista, joissa scrapieta ei esiinny ja
• valtakunnalliseen scrapie-seurantatutkimukseen ja tilakohtaiseen valvontaohjelmaan, joiden yhteydessä lampureille on myös laajalti tiedotettu scrapien oireista.

Suomi toimitti hakemuksensa täydennettynä uudelleen komissiolle 8. kesäkuuta 1998. Hakemuksen käsittely on edelleen kesken.

Taulukko 8. Scrapien varalta tutkittujen näytteiden lukumäärä vuosina 1995 - 1999. Kaikki näytteet ovat olleet kielteisiä.

¹⁾ Lukuun sisältyy tilakohtaiseen scrapie-vastustusohjelmaan liittyen tutkitut 68 päätä 30 eri tilalta ja kaksi vuohta.
²⁾ Lukuun sisältyy tilakohtaiseen scrapie-vastustusohjelmaan liittyen tutkitut 140 päätä 43 eri tilalta

 

Muut taudit lampailla

Salmonellat lampailla vuonna 1999

Vuoden 1999 aikana ei todettu salmonellatartuntaa lammastiloilla.

 

3.4. Hevosten taudit

OIE:n B-listan taudit

Taulukko 9. OIE:n B-luettelon hevosten tautien esiintyminen Suomessa. Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

Hevosen tarttuva kohtutulehdus eli Contagious equine metritis (CEM)

Vuonna 1993 tartunta todettiin yhdessä maahantuodussa tammassa. Kaikki siitoskäytössä olevat oriit on tutkittava vuosittain Taylorella equigenitaliksen varalta ennen astutuskauden alkua. Poikkeuksena ovat suomenhevosoriit, joille tutkimus on tehtävä jalostukseen hyväksymisen yhteydessä. Vuoden 1999 aikana tutkittiin 221 hevosta kielteisin tuloksin.

Hevosinfluenssa

Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksessa tutkittiin vuonna 1999 yksi hevosen sierainsivelynäyte influenssaviruksen varalta kielteisin tuloksin. Hevosinfluenssavasta-aineiden varalta tutkittavaksi lähetettiin 26 näytettä, joista 19 seerumissa todettiin vasta-aineita. Näistä 17 seeruminäytettä sisälsi vasta-aineita H3N8-tyyppiä (A2) vastaan. Kansallisissa ja kansainvälisissä ratsastuskilpailuissa hevosten on oltava rokotettuja. Ravihevosilla ei ole rokotuspakkoa.

Rinopneumoniitti/virusabortti

Herpesvirustartunnat (aiheuttajina EHV1 ja EHV4) ovat Suomessa melko yleisiä. Yksittäisissä kliinisissä tapauksissa on todettu abortteja, hengitystieoireita ja hermostollisia oireita. EELAan vuonna 1999 tutkittavaksi lähetetyistä abortoiduista hevosen sikiöistä, joista tehtiin virologinen tutkimus, herpesvirus eristettiin kahdessa tapauksessa. Vasta-aineita todettiin 43 %:ssa (47/110) saman vuoden diagnostisista seeruminäytteistä.

Virusarteriitti

1990-luvulla virusarteriittivasta-aineita on todettu noin 20 %:lla tutkituista hevosista. Joukkoluomisia ei Suomessa ole esiintynyt. Vuonna 1999 Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos tutki serologisesti virusarteriitin varalta 107 näytettä, joista 27 oli positiivisia. Virologisesti tutkittiin 30 näytettä, jotka kaikki olivat negatiivisia.

Piroplasmoosi

Kliinistä piroplasmoosia ei Suomessa ole diagnosoitu. Vasta-aineita on löytynyt yksittäisten tuontihevosten seeruminäytteistä. Vuonna 1999 tutkittiin piroplasmoosivasta-aineiden varalta 12 tuontihevosen seeruminäytteet. Vasta-aineita ei todettu.

 

Muut hevosten sairaudet

Bakteeritaudeista pääntautia on todettu 3 tapausta vuoden 1999 aikana.

 

3.5. Sikojen taudit

OIE:n B-listan taudit

Taulukko 10. OIE:n B-luettelon sikatautien esiintyminen Suomessa. Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

Aivastustauti

Vuonna 1999 ei todettu yhtään patologis-anatomisesti tai bakteriologisesti vahvistettua aivastustautitapausta.

TGE (transmissible gastroenteritis) ja PRCV (porcine respiratory corona virus)

Vuonna 1981 todettujen kahden ulkomaista alkuperää olleiden TGE-tapauksen jälkeen ei tautia ole todettu Suomessa. Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty ETA-sopimukseen liittyen lisävakuudet TGE:n varalle (EFTA:n valvontaviranomaisen päätös 68/94/COL 27.6.1994). Lisävakuuksia on anottu myös EU:lta.

Vuonna 1992 aloitettiin vuosittainen seurantatutkimus, jossa kerätään teurastamoilta satunnaisotantana verinäytteitä jalostusemakoista, jalostuskarjuista ja lihasioista. Näytemäärät suhteutetaan teurastusten lukumäärään kussakin teurastamossa (taulukko 11). Vuonna 1999 TGE:n varalta tutkitut näytteet todettiin kielteisiksi myös PRCV:n (porcine respiratory corona virus) suhteen. PRCV-tartuntaa ei ole koskaan todettu Suomessa.

Trikinoosi

Sikojen, hevosten ja lihaa syövien riistaeläinten (karhu, villisika, yms.) lihantarkastukseen kuuluu aina laboratoriotutkimus trikiinien varalta. Jos trikiinejä löydetään, koko tutkittava ruho hävitetään. Trikiinejä on todettu 1980 - 1990-luvuilla sioissa lihantarkastusten yhteydessä vuosittain 0 - 20 tilalla. Vuonna 1999 todettiin trikinoosia yhteensä 10 siassa, jotka tulivat neljältä eri tilalta. Hevosissa trikiinejä ei todettu. Trikiinitartunta todettiin vuonna 1999 myös kolmella karhulla ja kahdella tarhatulla villisialla.

PRRS (porcine reproductive and respiratory syndrome)

PRRS-tutkimus kuuluu osaltaan karjuasemien pakolliseen (lakisääteiseen) ja sikaloiden vapaaehtoiseen terveysvalvontaohjelmaan. Tautiepäilyn perusteella tutkittiin serologisesti 129 näytettä ja kaksi viruseristysnäytettä. Kaikki tutkitut näytteet olivat kielteisiä.

 

Muut sikojen taudit

Sikojen salmonellatartunnat

Vuonna 1999 todettiin Salmonella Infantis -tartunta yhdessä sikalassa. Lisäksi todettiin yhden sikalan pikkuporsaan ruumiinavauksessa koliripulitartunnan ohella S. Enteritidis. Ulostetutkimus sikalassa oli kielteinen.

Sikojen vapaaehtoinen terveysvalvontaohjelma

Ohjelmaa on noudatettava tiloilla, jotka lähettävät koeryhmiä koeasemille. Sikaloiden vapaaehtoiseen terveysvalvontaohjelmaan kuuluvat seuraavat tartunnat: porsasyskä, aivastustauti, dysenteria, Actinobacillus pleuroneumoniae -tartunta, Clostridium perfringens tyyppi C -tartunta, salmonella, luomistauti ja kapi. Lisäksi sikalat tutkitaan Aujeszkyn taudin, SVD:n, PRRS:n, HEV:n, sikainfluenssan, TGE/PRCV:n (porcine respiratory corona virus -infektio) ja sikaruton varalta.

Terveysvalvontaohjelmiin liittyen vuonna 1999 tutkittiin karjuasemilta, jalostussikaloista ja villisikatarhoilta (38 näytettä) peräisin olevia verinäytteitä Aujeszkyn taudin varalta 4768 kpl ja sikaruton varalta 4762 kpl, TGE:n varalta 4546 kpl ,SVD:n varalta 4530, PRRS:n varalta 4679, sikainfluenssan varalta 4486 kpl ja luomistaudin varalta 5037 kpl. Luvut sisältyvät taulukkoon 11.

 

3.6. Siipikarjan taudit

OIE:n B-listan taudit

Taulukko 12. OIE:n B-luettelon siipikarjatautien esiintyminen Suomessa. Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

Lintutuberkuloosi

Vuonna 1995 M. avium intracellularen aiheuttama lintutuberkuloosi todettiin kolmessa maahantuodussa strutsissa, jotka kaikki olivat samaa tuontierää. Vuonna 1999 M. avium eristettiin yhdestä kanasta, fasaanista, kiljuhanhesta, telkästä ja isokoskelosta.

Gumboro-tauti

Vuoden 1999 aikana todettiin broilereilla muutamia oireettomia Gumboro-tapauksia, mutta kliinistä Gumboro-tautia ei ole todettu Suomessa vuoden 1993 jälkeen. Suurin osa isovanhempais- ja vanhempaispolven kanoista ja broilereista ja osa tuotantopolvesta rokotetaan Gumboro-tautia vastaan.

Marekin tauti

Marekin tautia esiintyi muutamia tapauksia. Se on yhä tärkein munivien kanojen tarttuva tauti Suomessa. Kaikki tuotantopolven kanat ja suurin osa vanhempaispolven kanoista rokotetaan.

 

Muut siipikarjan taudit

TRT/SHS (Turkey rhinotracheitis / swollen head syndrome)

ART:n (=TRT/SHS) esiintymistä on seurattu vuodesta 1993 serologisin tutkimuksin, joiden tulokset ovat olleet negatiivisisa aina toukokuuhun 1999 asti. Tällöin yhdessä broileriemokanalassa todettiin ART (Avian Rhinotracheitis = TRT/SHS) oireiden ja vasta-ainelöydösten perusteella. Tilalle annettiin rajoittavat määräykset ja myöhemmin kaikki tilan linnut tapettiin. Emokanalan kontaktitiloilta ei löytynyt taudin vasta-aineita, eikä taudin oireita havaittu. Muissa kartoituksissa broileriemoista (8 emokanalassa) todettiin kuitenkin lieviä vasta-ainenousuja, mutta koska taudin oireita ei näillä tiloilla ilmennyt, ei tapauksia diagnosoitu ART:ksi. ART-vasta-aineita ei ole löytynyt ennen toukokuuta 1999 eikä enää kesän 1999 jälkeen. Vuonna 1999 tutkittiin lähes 5000 verinäytettä.

Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty ETA-sopimukseen liittyen lisävakuudet ART:n (=TRT/SHS) varalle (EFTA:n valvontaviranomaisen päätös 195/94/COL 30.11.1994). Lisävakuuksia on haettu myös EU:lta.

Siipikarjan salmonellatartunnat

Salmonellatartuntaa ei todettu vuonna 1999 munintapuolen jalostus- ja siitoskanaloissa. Tartunta todettiin neljässä tuotantopolven munintakanalassa. Tartunnan aiheuttajat olivat S. Enteritidis, S. Infantis ja kahdessa kanalassa S. Typhimurium.

Yhdessä broileriemokasvattamossa todettiin kolme eri serotyyppiä: S. Bardo, S. Brandenburg ja S. Newport.

Broilereissa salmonellaa todettiin vuoden 1999 aikana 64 kasvatuserässä. Serotyypit jakautuivat alla olevan taulukon mukaisesti.

Kalkkunoissa todettiin vuonna 1999 kahdessa tarhassa S. Typhimurium FT1.

Taulukko 13. Salmonellapositiiviset broilerikasvatuserät serotyypin mukaan vuonna 1999. Yhdessä kasvatuserässä todettiin sekä S. Infantis että S. Livingstone

Siipikarjan yleinen tautitilanne Suomessa vuonna 1999

Siipikarjan yleinen tautitilanne on Suomessa erittäin hyvä. Vuodesta 1989 lähtien maassamme on toiminut siipikarjan terveystarkkailu, joka on kehitetty pääasiassa poikastuotantoa harjoittaville tiloille. Siinä seurataan rokotusten tehokkuutta ja tautitilannetta ohjelmaan osallistuvilla tiloilla. Terveysvalvontaohjelmaan liittyen nykyisin tutkitaan Gumboro-taudin, tarttuvan aivo- ja selkäydintulehduksen (AE), Mycoplasma gallisepticum- ja Mycoplasma synoviae -tartunnan, tarttuvan bronkiitin (IB), tarttuvan kurkunpään ja henkitorven tulehduksen (ILT) sekä sinisiipitaudin (CAV) vasta-aineet. Suomessa ei esiinny mykoplasma-tartuntoja, tarttuvaa bronkiittia (IB) eikä henkitorven tulehdusta (ILT).

Kalkkunoiden terveystarkkailuohjelmassa tutkitaan Mycoplasma gallisepticum-, Mycoplasma synoviae- ja Mycoplasma meleagridis- vasta-aineita sekä ART:n (=TRT) vasta-aineita.

 

3.7. Jänisten ja kaniinien taudit

Taulukko 14. OIE:n B-luettelon jäniksillä ja kaniineilla esiintyvien tautien esiintyminen Suomessa. Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa.

Tularemia

Tularemiaa on viime vuosina todettu 10 - 20 tapausta vuosittain. Vuonna 1999 todettiin tularemiaa yhteensä 11 tapausta luonnonvaraisissa jäniseläimissä. Suomessa esiintyvän tularemia-kannan ei ole todettu sairastuttaneen jäniseläinten lisäksi muita eläimiä.

 

3.8. Kalojen taudit

OIE:n B-listan taudit

Taulukko 15. OIE:n B-luettelon kalatautien esiintyminen Suomessa.

Infectious haematopoietic necrosis (IHN) ja kirjolohen verenvuotoseptikemia (VHS)

IHN- ja VHS-seuranta jatkui vuoden 1999 alusta siten, että kaikki laitokset, joissa on IHN- tai VHS-taudille herkkiä lajeja (lohikalat, hauki) tarkastetaan edelleen kahdesti vuodessa. Näytteeksi otetaan joka toinen vuosi 30 kalaa/laitos. Luonnonravintolammikot tutkitaan erillisellä, omalla ohjelmalla. Vuoden 1999 tutkimusmäärät ilmenevät taulukosta 16.

Taulukko 16. Kalojen IPN/IHN/VHS-seurantatutkimukset vuonna 1999.

Spring viraemia of carp (SVC)

Vuonna 1999 tutkittiin SVC:n varalta neljä särkikalalaitosta. Kaikkien tulokset olivat kielteisiä. Suomi on hakenut Euroopan Yhteisöltä lisävakuuksia SVC-taudin osalta vapaan aseman perusteella.

Muut kalojen taudit

Lohiloinen

Gyrodactylus salaris -tartuntaa vastustetaan Pohjois-Lapissa Tenojoen, Näätämönjoen, Paatsjoen, Luttojoen ja Uutuanjoen vesistöjen alueella tarkoituksena estää loisen leviäminen Jäämeren lohikantoihin. Edellä mainittu Pohjois-Suomen suoja-alue liitettiin komission suojapäätökseen vuonna 1997 (Komission päätös 96/490/EY, muutos 98/24/EY). Suomi on hakenut Euroopan Yhteisöltä lisävakuuksia lohiloisen suhteen vastustusohjelman perusteella.

Loinen on kohtalaisen yleinen kirjolohi- ja lohilaitoksilla muualla Suomessa. Näiltä alueilta ei saa siirtää elävää kalaa suojatulle alueelle. Vuonna 1999 todettiin Gyrodactylus sp. loista 4 laitokselta, kalalajit olivat kirjolohi, lohi ja harjus. Lajimääritykset ovat tekeillä Oulun Yliopiston biologian laitoksella.

Jäämereen virtaavien vesistöjen luonnonkaloja tutkittiin lohiloisen eli Gyrodactylus salaris -loisen varalta (kaikki näytteet olivat kielteisiä) vuonna 1999 seuraavasti:

Tenojoen vesistö: 152 lohenpoikasta

Näätämönjoen vesistö: 84 lohenpoikasta

Uutuanjoen vesistö: ei tutkimuksia joen pienuudesta johtuen.

Paatsjoen vesistö: 197 ns. hyvää indikaattoria luonnosta (järvilohi, siika, nieriä, harjus, muikku). Yhdeltä Inarinjärven nieriän evältä todettiin yksi iso Gyrodactylus birmani-loinen. Lisäksi tutkittiin 260 hyvää indikaattorikalaa (merilohi ja nieriä) niistä kahdesta kalanviljelylaitoksesta, jotka ovat vesistön alueella.

Luttojoen vesistö: 65 harjusta

Kalojen tarttuva haimakuoliotauti (IPN)

IPN-virusta on viimeksi todettu sisävesialueella vuonna 1992. Elävän kalan siirtäminen rannikkoalueelta sisävesialueelle on kielletty ja mätiä saadaan siirtää vain sen jälkeen, kun emokalat on tutkittu IPN-taudin varalta kielteisin tuloksin.

Seuranta IPN-taudin varalta tehdään samoista näytteistä kuin IHN/VHS-tutkimukset. Vuonna 1999 todettiin yksi tapaus lounais- Suomen rannikkoalueen ruokakalalaitoksessa. Suomi on hakenut Euroopan Yhteisöltä lisävakuuksia IPN-taudin suhteen vastustusohjelman perusteella.

Kalojen bakteeriperäinen munuaistauti (BKD)

BKD-tauti todettiin ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 1989, jolloin se eristettiin ahvenanmaalaisesta ruokakalalaitoksesta. Tämän jälkeen BKD-tautia on esiintynyt Ahvenanmaalla vuosittain 1 - 2 kalanviljelylaitoksessa. Elävien kalojen ja mädin siirtäminen Ahvenanmaalta muualle Suomeen on ollut kiellettyä vuodesta 1989 lähtien. Vuonna 1994 BKD-tautia todettiin ensimmäisen kerran Ahvenanmaan ulkopuolella. Vuonna 1995 aloitettiin seuranta BKD-taudin varalta lohikalalaitoksilla. Uusia tapauksia ei tällöin löytynyt. Vuonna 1997 BKD-tautia todettiin sisämaassa Pohjois-Suomen alueella 6 laitoksella.

BKD-taudin varalta tutkitaan vuosittain näytteitä tietyn ohjelman mukaisesti emokalalaitoksilta bakteriologisesti ja muissa laitoksissa tarkastetaan munuaiset silmämääräisesti. Laitoksissa, joissa pidetään vain 0 - 1-vuotiaita kaloja tehdään ainoastaan kliininen tarkastus. Seurantaohjelma on vuoden 1999 alusta alkaen koskenut myös Ahvenanmaan maakuntaa. Vuonna 1999 BKD-taudin aiheuttaja eristettiin kahdelta Ahvenanmaalaiselta ruokakalankasvattajalta ja yhdeltä poikastuottajalta Pohjois-Suomen alueelta. Suomi on hakenut Euroopan Yhteisöltä lisävakuuksia kalojen bakteeriperäisen munuaistaudin suhteen vastustusohjelman perusteella.

Lohikalojen paisetauti

Paisetautia todettiin vuonna 1999 kuudellatoista kalanviljelylaitoksella, joista kuusi tuotti pelkkää kirjolohta. Suomi on hakenut Euroopan Yhteisöltä lisävakuuksia paisetaudin suhteen Suomen tautivapaan aseman perusteella.

Piscirickettsia salmonis -tartunta

Suomessa ei ole koskaan todettu piscirickettsia-tartuntaa.

Tarttuva lohen anemia (ISA)

Suomessa ei ole koskaan todettu tarttuvaa lohen anemiaa.

Vibrioosi

Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos totesi vibroosia 4 laitoksella. Varsinkin ruokakalaksi kasvatettavan kirjolohen poikasten rokottaminen tehokkaalla yhdistelmärokotteella paisetautia ja vibrioosia vastaan on yleistynyt.

 

3.9. Turkiseläinten taudit

Vuonna 1999 Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitokseen patologiseen tutkimukseen saapui yli 350 turkiseläinnäytettä. Valtaosa näytteistä oli sinikettuja ja minkkejä. Tarttuvien tautien tilanne turkistarhoilla oli aikaisempien vuosien tapaan hyvä. Penikkatautia, kettujen aivotulehdusta, minkin veristä keuhkotulehdusta tai kettukapia ei todettu yhtään tapausta. Kliinistä minkkien virusripulia ei todettu, vaikka muutaman minkin suolinäytteessä todettiin sivulöydöksenä parvovirusta ja joillakin minkeillä todettiin korkeita parvovirusvasta-ainetasoja. Parvovirusta esiintyy siis edelleen minkkitarhoilla, mutta kattava minkinpentujen rokotusohjelma estää virusripulin taudinpurkaukset.

Tällä hetkellä tarttuvista virustaudeista merkittävin on plasmasytoosi eli Aleuttien tauti, joka aiheuttaa kroonisen sairauden minkeillä. Tartunta on yleinen tarhoilla, ja sitä pyritään vastustamaan saneerausohjelmalla. Reilu 30% siitoseläimistä on plasmasytoosista vapailla tarhoilla.

Siitosaikana siniketuilla on ongelmaksi muodostunut Pseudomonas aeruginosa-bakteerin aiheuttama tarttuva kohtutulehdus, jota todettiin kahdella tarhalla. Salmonellan aiheuttamaa aivokalvontulehdusta esiintyi kahden tarhan siniketunpennuissa. Siniketun suolistoadenomatoosia todettiin yhdellä tarhalla sekä nosematoosia eli encephalitozoonoosia todettiin myös yhden tarhan siniketunpennuissa.

Monella tarhalla osalla vieroitetuista minkinpennuista esiintyi kitukasvuisuutta ja paksusuolentulehdus. Minkkien suolesta eristettiin Campylobacter jejuni, jota pidettiin paksusuolentulehduksen aiheuttajana.

 

3.10. Mehiläisten taudit

OIE:n B-listan taudit

Taulukko 17. OIE:n B-luettelon mehiläistautien varalta suoritetut tutkimukset Suomessa vuonna 1999.

*Tutkimukset sisuspunkin varalta tehtiin Maatalouden tutkimuskeskuksessa

Esikotelomätä

Paenibacillus larvae -bakteerin aiheuttama esikotelomätä on yleinen Suomessa. Esikotelomätä kuuluu vastustettaviin eläintauteihimme.

Acariasis eli sisuspunkki

Mehiläisen ilmaputkissa elävän sisäloisen Acarapis woodi -punkin eli sisuspunkin, aiheuttama aikuisilla mehiläisillä esiintyvä loistauti todettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1991.

Varroatoosi

Ulkoloinen, Varroa jacobsoni -punkki löydettiin ensimmäisen kerran Suomesta vuonna 1980. Se on levinnyt hitaasti mutta varmasti Kaakkois-Suomesta Lounais-Suomeen lännessä ja Lapin läänin eteläosiin pohjoisessa.

Muut mehiläisten taudit

Muita Suomessa melko yleisesti esiintyviä mehiläistauteja ovat Melissococcus pluton -bakteerin aiheuttama toukkamätä, Ascosphaera apis -homesienen aiheuttama kalkkisikiötauti ja Nosema apis -alkueläimen aiheuttama suolistotulehdus aikuisilla mehiläisillä. Kalkkisikiötautia todettiin 14 näytteessä, yhteensä tutkittiin 15 näytettä. Virustautien esiintymistä Suomessa on tutkittu vain vähän. Toistaiseksi ei ole havaintoja vakavista virustaudeista.

 

Osa II: Eläinten hyvinvointi

Eläimen hyvinvointi muodostuu eläimen psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Käsitettä hyvinvointi, tai hyvinvoinnin tila tai aste, on sinänsä vaikea yksiselitteisesti määritellä. Ihminen arvioikin eläimen hyvinvointia tekemällä johtopäätöksiä eläimen käyttäytymisen, terveydentilan, eläimestä mitattavien erilaisten parametrien sekä eläimen tuotantokyvyn ja saatavan tuotteen laadun ja määrän perusteella.

Eläinsuojelun alueella on tapahtunut voimakasta kehitystä kaikkialla Euroopassa. Eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevista tieteellisistä tutkimuksista on saatu paljon uutta tietoa hyvinvoinnin edellytyksistä ja eläimille oleellisen tärkeistä perustarpeista. Myös kansalaisten näkemykset eläimen hyvästä, eläimille kuuluvasta arvosta sekä eläinten oikeasta kohtelusta ja käsittelystä ovat muuttuneet. Elintason nousu ja ihmisten hyvinvoinnin parantuminen ovat saaneet aikaan vaatimuksia myös eläinten elämän laadun parantamisesta. Vaikka ihminen käyttää eläimiä ravinnokseen, vaatetukseensa tai muihin tarpeisiinsa, hänellä on moraalinen velvollisuus kunnioittaa kaikkia eläimiä ja huolehtia hyvin huostaansa ottamien eläinten tärkeiden perustarpeiden tyydyttämisestä.

Taulukko 18. Kotieläinten lukumäärä Suomessa 1.12.1999.

 

 4. Eläinsuojelulainsäädäntö

Lainsäädännöllä varmistetaan eläinten tilojen, kasvatusolosuhteiden, hoidon ja kohtelun eläinsuojelulliset vähimmäisvaatimukset. Laissa on säädetty eläinsuojelulliset yleiset eläinten pitoa koskevat periaatteet ja kaikelle eläinten kanssa tapahtuvalle toiminnalle asetettavat vähimmäisvaatimukset. Nykyaikaisen eläinsuojelulainsäädännön lähtökohtana ei enää ole yksinomaan eläinten suojeleminen tarpeettomalta kärsimykseltä ja julmalta kohtelulta, vaan myös eläinten terveyden, viihtyvyyden ja kaikinpuolisen muun hyvinvoinnin edistäminen.

Eläinten hyvinvointia koskevista vaatimuksista on säädetty eläinsuojelulaissa (247/1996, muutokset 1194/1996 ja 594/1998), eläinsuojeluasetuksessa (396/1996, muut. 402/1998),

asetuksessa eläinten kuljetuksesta (491/1996, muut. 1398/1997 ja 955/1998) ja asetuksessa koe-eläintoiminnasta (1076/1985, muut. 395/1996). Tarkemmat ja yksityiskohtaisemmat säännökset eläinten pidolle, hoidolle, kohtelulle ja käsittelylle asetettavista vaatimuksista on säädetty lukuisissa maa- ja metsätalousministeriön päätöksissä. Päätökset koskevat eri eläinlajien pitoa sekä erilaisia eläimillä tehtäviä toimintoja ja toimenpiteitä.

Suomi on liittynyt Euroopan neuvoston jokaiseen viiteen eläinsuojelusopimukseen. Jo vuodesta 1975 Suomi on ollut sopimuspuolena eurooppalaisessa yleissopimuksessa, joka koskee eläinten suojelua kansainvälisten kuljetusten aikana. Eurooppalaiseen yleissopimukseen, joka koskee kokeellisiin ja muihin tieteellisiin tarkoituksiin käytettävien selkärankaisten eläinten suojelua, on liitytty vuonna 1990. Vuonna 1992 Suomi liittyi eurooppalaisiin yleissopimuksiin, jotka koskevat tuotantoeläinten suojelua, lemmikkieläinten suojelua sekä teuraseläinten suojelua.

Suomen eläinsuojelulain tarkoituksena on parhaalla mahdollisella tavalla suojella eläimiä kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta sekä edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua. Laki koskee kaikkia eläimiä; sekä luonnonvaraisena eläviä että ihmisen huostassa olevia koti-, tarha- ja muita eläimiä. Lailla, asetuksilla ja ministeriön päätöksillä pyritään luomaan hyvät edellytykset sille, että eläimet eivät joutuisi kokemaan kärsimyksiä, joita voidaan ennakolta välttää tai ehkäistä. Kaikessa eläinten pidossa on tärkeänä periaatteena eläimen hyvä kohtelu ja tarpeettoman kärsimyksen aiheuttamisen kielto. Lisäksi eläinten pidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet.

Lainsäädäntöäkin tärkeämpi eläinten hyvinvointiin vaikuttava tekijä on eläinten hoitaja. Hän on eläimen lähin omainen. Hänen osaamisensa, ammattitaitonsa ja työmotivaationsa vaikuttavat suoraan siihen, kuinka hyvin hänen hoidossaan olevat eläimet voivat.

 

4.1. Eläinten pitopaikka

Eläimen pitopaikka on eläimen koti; tuttu ja turvallinen oma paikka. Pitopaikan on oltava eläimelle riittävän tilava, suojaava, valoisa, puhdas, turvallinen ja muutoinkin tarkoituksenmukainen. Pitopaikka ei saa vahingoittaa eläintä eikä vaarantaa sen terveyttä. Pitopaikan on oltava niin tilava, että eläin voi siinä liikkua, seistä ja levätä luonnollisessa asennossa. Lisäksi eläimet on voitava hoitaa ja tarkastaa vaikeuksitta. Eläimen on saatava pitopaikassaan riittävästi suojaa epäsuotuisia sääolosuhteita, liiallista kylmyyttä, lämpöä ja kosteutta vastaan. Olosuhteiden tulee pitopaikassa olla sellaiset, että ne antavat eläimelle hyvät mahdollisuudet pysyä terveenä ja hyvinvoivana. Riittävästä ilmanvaihdosta on huolehdittava, jotta pöly, veto, haitalliset kaasut tai liiallinen kosteus eivät pääse haittaamaan eläimen terveyttä tai muuta hyvinvointia. Eläimen lähiympäristö on lisäksi luotava sellaiseksi, että eläin pystyy riittävässä määrin tyydyttämään tärkeimpiä käyttäytymis- ja fysiologisia tarpeitaan.

Eläimille pyritään antamaan uusissa pitojärjestelmissä enemmän mahdollisuuksia tyydyttää liikunnan tarvettaan. Niille voidaan rakentaa esimerkiksi pihattoja ja ulkoilutarhoja. Liikunnan merkitys eläinten terveydelle ja hyvinvoinnille on osoitettu sekä tieteellisillä tutkimuksilla että runsaalla käytännön kokemuksella. Raitis ulkoilma ja liikunta parantavat niin mielen kuin ruumiin hyvinvointia ja vähentävät eläimeen kohdistuvaa infektiopainetta ja sitä kautta vähentävät myös sairastavuutta ja lisäävät eläimen omaa vastustuskykyä.

 

4.2. Eläinten hoito ja kohtelu

Hoidossa olevia eläimiä ei saa hylätä eikä jättää heitteille. Eläimiä on kohdeltava ja käsiteltävä aina rauhallisesti ja asiallisesti. Kovakouraisia otteita tai väkivaltaa ei saa käyttää. Eläimiä ei saa tarpeettomasti pelotella eikä kiihdyttää. Eläinten käsittelyssä on pyrittävä käyttämään hyväksi eläinten luontaisia käyttäytymismalleja, kuten esimerkiksi laumavaistoa. Eläimen ja eläimen hoitajan välille halutaan syntyvän molemminpuolinen luottamus. Lisäksi on muistettava, että rauha ja riittävä lepo ovat tärkeitä eläimillekin. Eläinten hyvinvointi ja olosuhteet pitopaikassa on tarkastettava riittävän usein. Sairaat, heikkokuntoiset ja poikimista odottavat eläimet vaativat hoitajaltaan erityistä valvontaa ja huolenpitoa. Sairastuneelle tai vahingoittuneelle eläimelle on hankittava viipymättä asianmukaista hoitoa ja tarvittaessa se on otettava erilleen muista eläimistä riittävän levon ja rauhan takaamiseksi.

Riittävän ja eläimelle sopivan ravinnon ja juoman saanti on terveydelle ja hyvinvoinnille ehdottoman tärkeätä. Eläimelle tarjottavan rehun on oltava laadultaan hyvää ja koostumukseltaan sellaista, että eläin voi sitä vaikeuksitta syödä. Rehun tulee sisältää kaikkia eläimen tarvitsemia ravintoaineita sopivissa suhteissa. Ravinnossa ei saa olla eläimelle myrkyllisiä tai vaarallisia aineita tai muita epäpuhtauksia, jotka vaikuttaisivat huonontavasti eläimen hyvinvointiin ja terveyteen. Ruokinnassa on otettava huomioon kunkin eläimen tarpeet ja huolehdittava siitä, että jokainen eläin saa ravintoa riittävästi. Suurehkossa laumassa kasvava heikompi tai arempi eläin voi helposti jäädä vaille omaa rehuannostaan, jollei eläinten hoitaja tarkoin pidä silmällä sitä, että vahvemmat eläimet eivät pääse liiaksi dominoimaan ruokinta-aluetta.

Eläin tarvitsee ruuan ja juoman ohella myös muuta hoitoa kuten puhtaudesta huolehtimista ja kehonhoitoa. Tärkeätä on myös riittävän tekemisen, virikkeiden ja muiden vastaavien toimintamahdollisuuksien antaminen eläimelle. Eläimet saavat monasti rehunsa varsin helposti ja tiiviissä muodossa, joten luppoaikaa jää päivään runsaasti. Eläintä kiinnostavan ajankulun kehittämiseen eläimille onkin kiinnitetty viime aikoina runsaasti huomiota.

 

4.3. Eläinjalostus ja geenitekniikka

Eläinjalostuksessa on eläinsuojelulain mukaan otettava huomioon eläinsuojelulliset näkökohdat ja eläinten terveys. Sellaista eläinjalostusta tai sellaisia jalostusmenetelmiä, joista voi aiheutua eläimelle kärsimystä tai merkittävää haittaa eläimen terveydelle tai hyvinvoinnille, ei eläinsuojelulain mukaan saa käyttää.

Geenitekniikan käyttö eläinten tuotannon määrälliseksi tai laadulliseksi muuttamiseksi on eläinsuojelulailla kielletty, jos se vaikuttaa haitallisesti eläinten terveyteen tai hyvinvointiin. Geeniteknologiasta on kehittynyt keino, jolla eläimen perimää voidaan muuttaa, mutta josta ei vielä ole kovinkaan paljon kokemuksia tai tutkittua tietoa tuotantoeläinten hyvinvoinnin kannalta.

 

4.4. Suorituskykyyn tai tuotantokykyyn vaikuttaminen

Eläimen suorituskyvyn keinotekoinen kohottaminen, alentaminen tai ylläpitäminen lääkkeillä tai muilla vastaavilla aineilla tai valmisteilla eli eläinten doping on kielletty eläinsuojelulaissa. Myös eläimen tuotantokyvyn keinotekoinen kohottaminen lääkkeillä tai muilla vastaavilla aineilla tai valmisteilla on laissa kielletty, ellei voida osoittaa, ettei niistä aiheudu haittaa eläimen terveydelle tai hyvinvoinnille. Eläimille ei saa antaa tuotannon keinotekoiseksi lisäämiseksi aineita, joista ei ole eläinten hyvinvointia koskevilla tieteellisillä tutkimuksilla tai runsaalla kertyneellä kokemuksella osoitettu, että ne eivät ole eläimille haitallisia. Eläintä ei saa myöskään lihottamistarkoituksessa eikä tuotannon lisäämiseksi syöttää pakolla.

Jos on aihetta epäillä, että eläimelle on annettu aineita tai valmisteita suorituskyvyn muuttamiseksi, on eläinsuojeluviranomaisella oikeus päästä niihin tiloihin, jossa eläintä pidetään ja ottaa tarvittavia näytteitä asian selvittämiseksi. Tämän lisäksi kilpailuja järjestävät yhdistykset ottavat rutiininomaisesti näytteitä kilpailevista eläimistä sen varmistamiseksi, että eläinten suorituksiin ei yritetä vaikuttaa vilpillisin keinoin. Eniten tällaista satunnaisarvonnalla tapahtuvaa näytteiden ottoa ja dopingvalvontaa on raviurheilussa.

 

4.5. Talteen otetut eläimet

Eläinsuojelulaissa on kunnille asetettu velvoite järjestää alueellaan irrallaan tavatuille kissoille, koirille ja muille vastaaville pienikokoisille seura- ja harrastuseläimille tilapäistä hoitoa kunnes omistaja tai haltija tulee lunastamaan karkuteille päässeen lemmikkinsä talteenottopaikasta. Jo ennen vuonna 1996 voimaan tullutta uutta eläinsuojelulakia monet kunnat olivat järjestäneet kuntalaisten irti päässeille lemmikeille löytöeläinasemia ilman laissa säädettyä velvoitetta. Nykyisin nämä talteenottopaikat ovat kunnissa pakollisia. Kunta voi järjestää talteenottopaikan yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Kunnallisia löytöeläinpaikkoja on yli 80.

Talteen otettua eläintä säilytetään vähintään 15 vuorokautta, jonka jälkeen kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa noutamatta jäänyt eläin. Suurin osa karanneista eläimistä päätyy takaisin omistajansa luokse, mutta joillekin löytyy myös uusi koti ja uusi omistaja kunnallisen löytöeläinpaikan kautta.

Kunnalla on oikeus periä eläimen omistajalta maksu eläimen talteenotosta, löytöeläinpaikassa antamastaan hoidosta ja eläimen mahdollisesta lopettamisesta aiheutuneista kustannuksista.

 

4.6. Eläinkilpailut, eläintarhat ja sirkukset

Jos eläin voi kilpailuissa joutua alttiiksi kivulle, tuskalle tai kohtuuttomalle rasitukselle, joutuu kilpailun järjestäjä kutsumaan kilpailuihin eläinlääkärin valvomaan eläinsuojelusäädösten noudattamista. Eläinlääkärin kutsumisesta aiheutuvat kustannukset maksaa kilpailujen järjestäjä. Valvovan eläinlääkärin on kiellettävä eläimen osallistuminen kilpailuihin, jos hän epäilee sen joutuvan alttiiksi eläinsuojelusäädösten vastaiselle menettelylle. Jos eläimen omistaja ei suostu noudattamaan eläinlääkärin antamaa kieltoa, on kilpailujen järjestäjän estettävä eläimen osallistuminen.

Maa- ja metsätalousministeriö voi kokonaan kieltää sellaiset eläinkilpailut tai muut vastaavat tilaisuudet, joissa eläimille voi aiheutua kipua, tuskaa tai kohtuutonta rasitusta.

Eläintarhat, pysyvät ja kiertävät eläinnäyttelyt sekä sirkukset vaativat luvan lääninhallitukselta ennen kuin ne saavat aloittaa toimintansa. Lääninhallitus voi peruuttaa myöntämänsä luvan, jos annettuja ehtoja tai voimassa olevia eläinsuojelusäädöksiä ei toiminnassa noudateta.

Suomessa on eläintarhoja ja eläinnäyttelyitä yli 60, mutta suurin osa näistä on melko pieniä kotieläintarhoja tai eläinpihoja. Suurimmat eläintarhat sijaitsevat Helsingissä (Korkeasaaren eläintarha), Ranualla (Ranuan eläintarha), Ähtärissä (Ähtärin eläintarha) ja Liedossa (Zoolandia).

Maa- ja metsätalousministeriö on antanut päätöksen siitä, mitä eläimiä saadaan käyttää sirkuksessa ja muussa siihen verrattavassa näytöksessä, jossa eläimet esittävät niille opetettuja taitoja. Suomessa ei sirkuksessa saa käyttää esimerkiksi petoeläimiä, apinoita, norsuja, strutseja tai hylje-eläimiä. Luvallista on sirkuksessa sen sijaan pitää monia kotieläimiä kuten kissoja, koiria ja hevosia, jotka esittävät oppimiaan taitoja sirkusyleisölle.

 

4.7. Eläinhoitolat ja -kaupat, ravi- ja ratsastustallit ja tuotantoeläintarhat

Eläinsuojelulaissa on lueteltu erilaisia toimintoja, joista toiminnanharjoittajan on tehtävä ilmoitus lääninhallitukseen ennen toiminnan aloittamista. Ammattimaisesta tai muutoin laajassa mitassa tapahtuvasta seura- ja harrastuseläinten pidosta on eläinsuojelulaissa säädetty tehtäväksi ilmoitus, samoin riistanhoidollisista tarhoista sekä riistaeläinten ja muiden luonnonvaraisten eläinten tuotannollisista tarhoista. Ilmoituksen lääninhallitukseen joutuvat siten tekemään eläinkaupat, seura- ja harrastuseläinhoitolat, suuret ravi- ja ratsastustallit ja suuret kennelit. Lääninhallitus voi ilmoituksen saatuaan kieltää toiminnan harjoittamisen, jollei toiminta täytä lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia.

Suuria kenneleitä ja lemmikkieläinmyymälöitä on maassamme yli 400. Ravi- ja ratsastustalleja on yli 600. Tuotantotarkoituksessa pidettäviä tarhoja, mm. strutsi-, emu-, villisika- ja biisonitarhoja on 111 ja riistanhoidollisessa tarkoituksessa pidettäviä riistaeläintarhoja 45 kappaletta.

 

4.8. Eläinten kuljetus

Kuljetus aiheuttaa eläimille melkoisesti stressiä, jota on kuitenkin mahdotonta välttää, koska tuotantoeläimet on usein siirrettävä synnyintilaltaan kasvatustilalle ja aikanaan teurastamolle. Suuri on myös niiden eläinten joukko, jotka matkailevat erilaisilla kilpailu-, valmennus- ja näyttelymatkoilla ympäri Eurooppaa. Lemmikkieläimet seuraavat usein isäntäväkeään moninaisilla harrastus- ja lomamatkoilla.

Eläinten kuljettaminen tulonhankkimistarkoituksessa on Suomessa luvanvaraista toimintaa. Lupaa haetaan lääninhallitukselta. Eläinten kuljettamiseen on lupia myönnetty yhteensä 407:lle eläinkuljettajalle. Suurin osa, eli yli 70 % eläinkuljetustoimintaa harjoittavista, on ns. yhden miehen yrityksiä, joissa toiminta pyörii yhden miehen ja auton voimin. Eläinkuljetuskalusto on Suomessa varsin hyvälaatuista, koska jo maamme ilmasto asettaa suuret vaatimukset kuljetuskalustolle.

Eläinten hyvinvointia kuljetusten aikana ja kuljetuksiin liittyvissä välttämättömissä toimissa suojaa eläinsuojelulain ohella eläinten kuljetusta koskeva asetus. Eläinten kuljetus, kuormaaminen ja kuorman purkaminen on säädösten mukaan järjestettävä siten, että eläimille ei missään vaiheessa aiheuteta tarpeetonta kipua tai tuskaa. Kuljetuksen aikana eläimiä on suojeltava vahingoittumiselta ja sairastumiselta. Eläintä ei saa lainkaan lähteä kuljettamaan, jos se ei ole matkan edellyttämässä kunnossa ja jollei sopivin järjestelyin ole huolehdittu eläimen hoidosta matkan aikana ja määränpäähän saavuttaessa. Sairasta tai vahingoittunutta eläintä saa kuljettaa vain poikkeustapauksissa. Esimerkiksi eläinlääkärin hoitoon kuljettaminen on sallittua tietyin edellytyksin.

Koska suomalainen eläinkuljetuskalusto on laadultaan hyvää ja kuljettajat ovat ammattitaitoisia, eläinten olosuhteista kuljetuksen aikana osataan huolehtia asianmukaisesti. Teuraseläimet matkustavat varusteiltaan ja kunnoltaan hyvissä ajoneuvoissa, joissa niillä on mahdollisuus levätä kuljetuksen kestäessä. Lupaa eläinten kuljettamiseen myöntäessään lääninhallitus tarkistaa, että eläinten kuljettajat ovat koulutettuja ja osaavia ammatti-ihmisiä, jotka kohtelevat eläimiä asianmukaisesti ja säädöksiä hyvin noudattaen.

 

4.9. Eläinten lopettaminen ja teurastus

Eläin on lopetettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Lopettamisen saa suorittaa vain lopettamisen osaava henkilö. Luvallisista lopetusmenetelmistä eri eläinlajeille on säädetty eläinsuojeluasetuksessa ja yksityiskohtaisemmin ministeriön asiaa koskevassa päätöksessä.

Teurastus on välttämätön osa eläimistä saatavien elintarvikkeiden tuotantoketjua. Teurastuksessa ja siihen liittyvissä toimenpiteissä noudatetaan samanlaisia yleisiä periaatteita kuin eläinten muussakin kohtelussa ja käsittelyssä. Eläimelle ei aiheuteta tarpeetonta kärsimystä, kipua eikä tuskaa käsiteltäessä tai säilytettäessä sitä teurastamon eläintiloissa. Pääsääntönä on, että ennen verenlaskua eläin tainnutetaan nopeasti, tehokkaasti ja riittävän pitkäksi aikaa. Tainnutetun eläimen verenlasku aloitetaan välittömästi tainnutuksen jälkeen. Eläimelle ei suoriteta muita toimenpiteitä ennen kuin se on kuollut. Teurastamon tarkastuseläinlääkäri valvoo lihantarkastukseen liittyvien tehtäviensä lisäksi sitä, että eläinsuojelusäädöksiä teurastamossa noudatetaan.

 

4.10. Eläinsuojeluviranomaiset ja eläinsuojelutarkastus

Maa- ja metsätalousministeriö johtaa, ohjaa ja yleisesti valvoo eläinsuojelusäädösten noudattamista. Lääneissä säädösten noudattamista valvovat lääninhallituksissa toimivat läänineläinlääkärit. Paikallistasolla kunnissa eläinsuojeluviranomaisia ovat kunnaneläinlääkärit, terveystarkastajat ja poliisi. Teurastamoissa ja teurastuspaikoilla lain noudattamisen valvonta kuuluu tarkastuseläinlääkäreille ja rajanylityspaikoilla, maastapoistumispaikoilla ja eläinlääkinnällisillä rajatarkastusasemilla rajaeläinlääkäreille. Eläinkuljetusten valvonta maanteillä on pääosin poliisin asia, mutta teurastamoiden alueella valvonnasta vastaa tarkastuseläinlääkäri.

Lisäksi on olemassa joukko ns. eläinsuojeluvalvojia, jotka ovat hakeneet lääninhallitukselta oikeuden tehdä laissa tarkoitettuja eläinsuojelutarkastuksia. Viranomaistoimiin nämä valvojat eivät voi kuitenkaan ryhtyä, vaan he ottavat yhteyttä viranomaisiin silloin, kun on tarvetta ryhtyä toimenpiteisiin eläinten olojen parantamiseksi. Lääninhallitusten oikeuttamia eläinsuojeluvalvojia on tällä hetkellä 31.

Lisäksi vapaaehtoista eläinsuojelutyötä tekevillä eläinsuojeluyhdistyksillä on omia valvojiaan, joilla ei kuitenkaan ole laissa sanottua oikeutta tarkastusten tekemiseen.

Jos on aihetta epäillä, että eläintä hoidetaan, kohdellaan, käytetään tai kuljetetaan eläinsuojelusäädösten vastaisella tavalla, on eläinsuojeluviranomaisella ja lääninhallituksen oikeuttamalla eläinsuojeluvalvojalla oikeus tarkastuksen tekemiseen. Tarkastuksia voidaan tehdä myös ilman epäilyä sellaisiin paikkoihin, joissa toiminta edellyttää eläinsuojelulaissa tarkoitetun luvan hakemista lääninhallitukselta tai ilmoituksen tekemistä lääninhallitukselle. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi eläintarhat ja -näyttelyt, eläinkaupat, pieneläinhoitolat ja suuret kennelit, sirkukset, riistaeläintarhat sekä ravi- ja ratsastustallit. Ilman epäilyä tarkastuksia saadaan tehdä myös eläinkilpailuihin ja muihin vastaaviin tilaisuuksiin. Poliisi voi tarkastaa myös eläinkuljetuksen ilman epäilyä. Tarkastuseläinlääkärillä on oikeus tarkastusten tekemiseen teurastamossa ja teurastamon alueella ilman epäilyä. Vuonna 1999 eläinlääkärit suorittivat yli 4700 eläinten pitoa koskevaa eläinsuojelutarkastusta.

Tarkastuksen tekijällä on oikeus päästä kaikkiin tiloihin, joissa eläimiä pidetään. Tarvittaessa hän voi ottaa tarpeelliseksi katsomiaan näytteitä tarkastusta varten. Käynnillä tarkastetaan paitsi itse eläimet ja eläinten pitopaikka ja pitopaikan olosuhteet myös eläimiä varten tarkoitettu ruoka ja juoma sekä välineet ja varusteet. Eläimiä kuljetettaessa on viranomaisella luonnollisesti oikeus kuljetuskaluston tarkastamiseen.

 

4.11. Viranomaistoimenpiteet

Jos eläinsuojelutarkastuksessa havaitaan, että eläinsuojelusäädöksiä on rikottu, eläinsuojeluviranomainen antaa eläimen omistajalle tai haltijalle kiellon jatkaa säädösten vastaista toimintaa tai määräyksen, jolla määrätään laittamaan eläinten tilat, olosuhteet, hoito ja käsittely lain edellyttämälle vähimmäistasolle. Lisäksi viranomainen asettaa määräajan annetun päätöksen noudattamiseen. Määräajan umpeuduttua eläintenpitoyksikköön tehdään uusintatarkastus ja varmistetaan, että viranomaisen antamaa päätöstä on noudatettu. Tarvittaessa voidaan annettua päätöstä tehostaa lääninhallituksen antamalla uhkasakolla tai teettämisuhalla.

Tärkeän osan eläinsuojelutarkastusten hyödystä muodostavat myös viranomaisen antamat ohjeet ja neuvot eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Neuvontaa käytetään silloin, kun eläinsuojelulakia ei ole rikottu, mutta eläinten elinympäristöä, olosuhteita ja hoitoa voidaan parantaa opastamalla eläinten hoitajaa eläinten pidossa havaittujen vähäisten epäkohtien poistamiseen.

Jos eläinsuojelulliset syyt vaativat, viranomainen voi tarkastuskäynnillään ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Eläimelle voidaan hankkia hoitoa muualta tai eläimille hankitaan tilalle hoitaja huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista. Eläimille voidaan myös hankkia rehua tai jotain muuta eläimille ehdottoman välttämätöntä ainetta. Viranomaisen on myös mahdollista myydä eläimet, toimittaa ne teuraaksi tai lopettaa ne. Tuotantoeläinten kyseessä ollessa on yleensä tarkoituksenmukaisinta hankkia eläintenpitoyksikköön sijaishoitaja tai toimittaa eläimet teurastamolle. Pieneläimille hankitaan tavallisimmin hoitopaikka jostain hoitolasta tai kennelistä. Mikäli nämä eläimet ovat erittäin huonokuntoisia, ne lopetetaan.

 

4.12. Koe-eläintoiminta

Selkärankaisiin eläimiin kohdistuvaa koe-eläintoimintaa saadaan harjoittaa vain lääninhallituksen luvalla. Toiminnanharjoittajia on Suomessa 113 kappaletta. Koe-eläintoiminnasta annetulla asetuksella on säädetty varsin tarkoin niistä edellytyksistä, joilla koetoimintaa saadaan harjoittaa. Asetuksessa on säännökset toiminnan valvonnasta, eläinten käyttämisestä, hankinnasta ja pitämisestä, kokeiden suorittajien ja koe-eläinhoitajien pätevyydestä sekä valvontaviranomaisen oikeudesta keskeyttää koe tai koko koe-eläintoiminta laitoksessa.

Toimintaan tarvittavan luvan lisäksi jokainen eläinkoe tarvitsee koeluvan. Jos kysymyksessä on eläimelle vain vähäistä ja lyhytaikaista kipua tai tuskaa aiheuttava koe, luvan myöntää laitokseen asetettu koe-eläintoimikunta. Jos eläin voi toimenpiteen takia sairastua vakavasti tai tuntea huomattavaa kipua tai tuskaa, luvan myöntäjä on lääninhallitus.

Koe-eläimille tehtäviä toimenpiteitä saa suorittaa lääkäri, eläinlääkäri ja muun soveltuvan korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö, joka on lisäksi käynyt eläinkokeiden tekemistä ja eläinten käyttämistä tieteellisissä eläinkokeissa käsitelleen kurssin.

Toiminnanharjoittajan on pidettävä luetteloa tehdyistä eläinkokeista ja niissä käytetyistä koe-eläimistä eläinlajeittain. Luettelot on vuosittain toimitettava lääninhallitukseen ja sieltä edelleen maa- ja metsätalousministeriöön, joka laatii tilastot Suomessa tehdyistä eläinkokeista ja niihin käytetyistä eläimistä. Tilastot toimitetaan vuosittain sekä Euroopan neuvoston pääsihteerille että Euroopan komissiolle.

Koe-eläintoiminnan valvonta kuuluu lääninhallitukselle. Lääninhallituksella on oikeus olla läsnä suoritettaessa eläinkoetta sekä toimittaa koe-eläinten, niiden säilytyksen ja hoidon sekä kokeita koskevien asiakirjojen tarkastuksia ja tarpeellisia tutkimuksia. Lääninhallitukselle on lainsäädännöllä annettu hyvät mahdollisuudet puuttua toiminnan harjoittamiseen ja jopa yksittäisten eläinkokeiden tekemiseen niissä tapauksissa, joissa säädöksiä ei noudateta.

Koe-eläinlaitokset 1999 (yht. 113 kpl)

 

Eläinkokeissa käytetyt eläimet 1999 (yht. 230 326)

 

4.12. EU-tarkastukset

Eläinten hyvinvointia koskevien direktiivien noudattamisen valvomiseksi eläintenpitoyksiköihin tehdään ns. EU-tarkastuksia. Tarkastuksia tehdään myös eläinkuljetuksiin sekä eläinten lastaus- ja purkupaikoilla että suoraan tien päällä. Pyrkimyksenä on tarkastaa 2 % sekä sikaloista että vasikoiden pitoyksiköistä.

Tarkastuksen tekijän tulee olla eläinlääkäri. Tarkastettavat tilat valitaan satunnaisotannalla tilarekisteristä. Tiloille lähetetään kunnaneläinlääkäri tarkastusta tekemään. Läänineläinlääkärit tarkastavat kuljetuksia itse tien päällä ja tarkastuseläinlääkärit teurastamoilla eläinkuljetusautojen saapuessa teurastamon purkamispaikoille. Tarkastuksia varten on laadittu itsejäljentävä lomake, jotta tarkastuksessa muistetaan varmasti käydä läpi kaikki tarpeelliset asiat ja jotta tarkastuksen tekeminen sujuisi mahdollisimman joustavasti. Tarkastuksen kohteelle annetaan oma kappale täytetystä tarkastuslomakkeesta. Lääninhallitus kokoaa tiedot tehdyistä tarkastuksista ja niissä esille tulleista asioista. Tulokset lähetetään ministeriöön, joka raportoi edelleen komissiolle.

Vuonna 1999 tarkastettiin 87 sikalaa ja 510 vasikoiden pitoyksikköä. Eläinkuljetuksia tarkastettiin yhteensä 246. Tarkastuksissa ei pääsääntöisesti havaittu eläinsuojelulain vastaista menettelyä. Vasikkatilojen osalta suurimmat puutteet koskivat vasikoiden pitämistä kytkettynä tai liian ahtaissa ryhmäkarsinoissa. Tarkastetut kuljetusajoneuvot olivat hyväkuntoisia; suuria rakenteellisia vikoja ei todettu. Kaikilla eläinkuljettajilla oli lupa eläinten kuljettamiseen. Muutaman tarkastuksen yhteydessä havaittiin ajoneuvon rakenteiden kulumista tai lievää eläinten kuormaustiheyden ylitystä.

Tätä ja muita esitteitämme voi tilata veloituksetta maa- ja metsätalousministeriöstä, jukka.tirinen@mmm.fi, p. 09-160 3383

[MMM pääsivut] [EEO pääsivu] [julkaisut] [Haku]