AjankohtaistaOhjelman esittelyAsiakirjatTiedotusmateriaaliYhteystiedot
   Metsähallitus       Metsäkeskukset       Ympäristökeskukset       Metsäntutkimuslaitos 


Uudet suojelun keinot


Toimenpiteet luonnonsuojelualueilla

Toimenpiteet talousmetsissä

Tutkimus

Toimenpiteiden rahoituskeinot

Ohjelman seuranta ja vaikutusten arviointi


Aikataulu

Rahoitussuunnitelma

Tiivistelmä (pdf)

Palautetta ohjelmasta

METSO-etusivulle

 


powered by FreeFind





LUONNONSUOJELUBIOLOGISET KRITEERIT
 

Metsien monimuotoisuuden turvaamiselle ovat erityisen tärkeitä tietyt metsien rakennepiirteet ja harvinaiset tai harvinaistuvat elinympäristöt.

Etelä-Suomen metsien suojelutoimikunta määritteli tällaisiksi rakennepiirteiksi lahopuun, palaneen ja hiiltyneen puuaineksen sekä jalot lehtipuut ja järeän haavan. Esimerkkejä harvinaisista tai harvinaistuneista elinympäristöistä ovat lehdot, korvet, harjujen ja reunamuodostumien paahderinteet, tulvametsät ja metsäluhdat.

Määrittelyn pohjana käytettiin Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve –työryhmän mietintöä, uhanalaisten lajien arviointeja sekä luonnonsuojelualueverkon edustavuutta tarkastellutta laajaa hankekokonaisuutta (SAVA).

Jotta Metso-ohjelman sisältämät uudet suojelutoimenpiteet suuntautuisivat kustannustehokkaasti, monimuotoisuuden kannalta olennaisimpiin kohteisiin, valtioneuvosto päätti Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmaa koskeneessa päätöksessään, että metsien tärkeät rakennepiirteet on vielä täsmennettävä uusimman tutkimustiedon pohjalta.

iden täsmennettyjen kriteerien on määrä toimia Metso-ohjelman kokeiluhankkeissa - luonnonarvokauppa, tarjouskilpailu ja metsäluonnon monimuotoisuuden yhteistoimintaverkosto - kohteiden valinnan perusteena.

Ympäristöministeriö asetti kriteerien täsmentämistä varten vuoden 2002 lopulla asiantuntijatyöryhmän. Sen puheenjohtajana toimi ympäristöministeriön projektipäällikkö Mikko Kuusinen. Työryhmän ehdotus valmistui 15.5. 2003 ja julkistettiin 27.5. 2003, minkä jälkeen se oli lausuntokierroksella.  Kriteerejä testataan ensimmäisenä Satakunnan alueella luonnonarvokaupassa 2003 alkaen. Lausuntojen ja kokemusten perusteella kriteerejä hiotaan vielä.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Mikko Kuusinen, YM, p. (09) 1603 9350
 




KRITEEREISSÄ TAPAHTUNUTTA

 

 

 

 

 



 

 

 

 

 

 

 

 


© Maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö | Päivitetty 02.01.2006 Laskuri
Maa- ja metsätalousministeriön etusivulle Ympäristöministeriö