Jyrki Muona:
KOVAKUORIAISTEN MÄÄRITYSTYÖKALU TIETOVERKOSSA

Suomen akatemia rahoitti vuosina 2002–2004 BIOCLEU-hanketta,
jonka tavoite oli tuottaa internetin kautta toimivaan
määritystyökaluun sepiköiden (Eucnemidae)
sukumäärityskaava sekä lajitason kaavoja tietyistä
sukuryhmistä. Määritysten ohella hankkeessa pyrittiin
selvittämään fylogeneettisen tiedon käyttämistä
monimuotoisuuden arvottamisessa.
Hankkeen eräs taka-ajatus oli tehdä tunnetuksi mahdollisuus
luoda uudenlaisia määrityskeinoja. Niiden tuottaminen vaatii
toki suurta asiantuntemusta, mutta niiden käyttäminen sujuu
sitäkin helpommin. Tavoite on selkeä: edullisella ja
yksinkertaisella tavalla siirretään vuosikymmenien
erikoisosaaminen kenen tahansa käyttöön. Laajentuvan käytön
myötä nämä määritystyökalut voivat olennaisesti helpottaa
uusien lajitunnistajien työtä ja lisätä ihmisten kiinnostusta
huonosti tunnettujen ryhmien tunnistamiseen.
Määritystyökalu
Eliöiden määrittämisen pahin kompastuskivi on ammattitaidon
puute. Suurimmat syyt tähän ovat hankala ja pitkäaikaista
työtä vaativa oppimisvaihe ja oikein tunnistetun
vertailumateriaalin puute. Jo erotettujen, vaikeinakin
pidettyjen eliöiden määrittäminen on paljon helpompaa, jos
käytetään runsaasti kuvitettuja määritystyökaluja joiden
toiminta ei edellytä etukäteen tietyssä järjestyksessä
esitettyjen tuntomerkkien perusteella laaditun kaavan käyttöä.
Tutkimusryhmän käytössä on toimiva, jatkuvan kehitystyön alla
oleva työkalu:
http://www.diversityoflife.org/.
Osoitteessa voi nähdä esimerkkejä muista määrityskaavoista ja
niiden sangen pelkistetyistä liittymistä. Jokainen mukana
oleva projekti voi itse tuottaa haluamansa näköiset sivut ja
tällä alueella on paljonkin kehittämistä. Työkalu perustuu
Kevin Nixonin kehittämään matriisimuotoon, joka on
yhteensopiva yleisesti käytettyjen relaatiotietokantojen
kanssa. Kaavojen sijoittaminen internetiin on erittäin helppoa
ja taksonien, tuntomerkkien ja kuvien muuttaminen, poistaminen
ja lisääminen käyvät käden käänteessä.
Määrityskone on monipuolinen, siitä voi valita eri
tuntomerkkiryhmiä, mm. ”parhaat” tuntomerkit tai mieluisat
tuntomerkit. Se on myös riippumaton käyttöjärjestelmästä ja
voidaan helposti asentaa mm. Windows-, Mac-, Unix- ja
PDA-ympäristöihin.
Tutkimuksen
tavoite
Tavoitteena on luoda tietoverkkojen kautta toimiva
määritystyökalu Suomen kovakuoriaisille. Työ on näennäisestä
laajuudestaan huolimatta tehtävissä noin kolmessa ja puolessa
vuodessa. Kokonaislajimäärä on suunnilleen 3600, sen lisäksi
tulevat suvut ja heimot, eräissä tapauksissa alaheimot,
alasuvut ja muut harvoin käytetyt kategoriat. Kokonaisarvio
erotettavista taksoneista on 4000–4500. Määrityskaavat
heimoihin ja sukuihin ovat erikseen. Käytännöllisyys
ratkaisee, tulevatko lajimäärityskaavat erillisesti sukujen
alle (suuret ja hankalat) tahi sukukaavojen osaksi (muut).
Ensi vaiheessa tehdään kaavat sukuihin saakka. Toisessa
vaiheessa pyritään ottamaan mukaan erityisen vaikeat ryhmät
sekä erityisesti seurattavat ryhmät. Määrityksen kannalta
yksinkertaisimmat tapaukset jätetään projektin loppuun. Myös
biologisen tiedon yhdistäminen on vaivatonta. Esitetyssä
ajassa se on kuitenkin mahdollista vain, jos tieto on valmiina
tarjolla.
Lisätietoja:
Jyrki Muona,
Luonnontieteellinen keskusmuseo, PL 17,
00014 Helsingin yliopisto,
p. 09-191
44113, jyrki.muona(at)helsinki.fi
|