TUTKIMUS- JA SELVITYSTARPEET
Tutkimus- ja selvitystarpeet muodostavat
oman lukunsa valtioneuvoston 23. 10. 2002 tekemän
periaatepäätöksen ja toimintaohjelman 17 toimenpiteestä.
Tutkimus toteutettiin pääosin kahden laajan
tutkimusohjelman kautta:
Lisäksi myöhemmin käynnistyi
tutkimusohjelma
TUK:n puitteissa tehtiin mm. METSOn
taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten seuranta vuonna
2006. Sen jälkeen on määrä arvioida tehtyjen suojelupäätösten
vaikutuksia vuoteen 2010 mennessä.
Monimuotoisuuteen liittyvää tutkimusta tehdään useissa
tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissa. Tutkimustarpeet ovat
kuitenkin edelleen huomattavat. Lisää tietoa tarvitaan niin
metsien suojelun ekologisista, taloudellisista kuin
sosiaalisistakin vaikutuksista.
Lisäksi METSO-toimintaohjelmaan sisältyvät toimenpiteet
edellyttävät niihin kytkettyä tutkimusta ja seurantaa, joissa
selvitetään hankkeiden kustannustehokkuus, yhteiskunnallinen
hyväksyttävyys sekä niiden vaikutus työllisyyteen ja metsien
monimuotoisuuteen.
Valtioneuvoston
päättäessä vuonna 2002 Etelä-Suomen metsien
monimuotoisuusohjelmasta se samalla esitti, että
talousarviosta suunnattaisiin varoja sekä laajaan metsäluonnon
monimuotoisuuden tutkimusohjelmaan että uhanalaisten ja
puutteellisesti tunnettujen eliölajien tutkimukseen ja
seurantaan. Valtioneuvoston päätöksen mukaan myös
pilottihankkeiden, joita ovat luonnonarvokauppa,
tarjouskilpailu, luonnonhoitoalueet ja metsäluonnon
monimuotoisuuden yhteistoimintaverkosto, varoista ohjataan osa
niiden seurantaan ja tutkimukseen.
Lisätietoja:
Ympäristöneuvos Mikko Kuusinen, YM;
p. 020 490 7113,
050 345 0582, sähköposti:
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Ylitarkastaja Marjukka Mähönen, MMM, puh. 09 160 54727,
marjukka.mahonen@mmm.fi
Ylitarkastaja Elina Nikkola, MMM, p. (09) 160 52503,
sähköposti: etunimi.sukunimi@mmm.fi
|