UUDET SUOJELUN KEINOT
Yksityismetsissä METSO-ohjelmassa
kokeillaan maanomistajille
suunnattuja uusia
vapaaehtoisia keinoja
lisätä metsien monimuotoisuutta.
Kokeiluun otetuilla alueilla maanomistaja
voi tehdä tarjouksen monimuotoisuuden kannalta arvokkaasta
alueestaan, ja - jos sopimukseen päästään - saada siitä kohteen luontoarvoja ja
hakkuutulojen viivästymistä vastaavan korvauksen.
Luonnonarvokaupassa
sopimukset ovat yksittäisiä, kun taas
yhteistoimintaverkostoissa niistä pyritään muodostamaan
monipuolisia, esimerkiksi matkailuyrittämistä
palvelevia kokonaisuuksia,
joissa osallisina on eri maanomistajia ja organisaatioita.
Sopimukset tehdään noin 10-20
vuodeksi ja maanomistus säilyy metsänomistajalla.
Tarjouskilpailussa
maanomistaja omasta aloitteestaan vuokraa tai myy alueen
valtiolle pysyvään tai pitkäaikaiseen suojeluun.
Suojeltavat kohteet tarjotuista valitaan
METSO-ohjelmassa kehitettyjen luonnonsuojelubiologisten kriteerien
perusteella.
Uusiin keinoihin kuuluu myös
luonnonhoitoalueet,
joka on toistaiseksi kokeiluhankkeisiin kuulumaton
monimuotoisuuden edistämisen keino METSOssa.
Luonnonhoitoalueista METSOssa laadittiin
selvitys.
Luonnonhoitoalueiden ajatuksena on suojella talousmetsän
sisällä olevia arvokkaita pienkohteita, joiden ympäristössä
hakkuita rajoitettaisiin vyöhykkeittäin. Esimerkiksi
metson soidinalueet voisivat olla tällaisia kohteita.
Luonnonhoitoalueiden kokeilusta päätetään myöhemmin kun muiden
uusien suojelukeinojen kokeilusta on saatu kokemusta.
|