METSO-OHJELMAN
UUTISARKISTO
Tälle sivulle siirretään aika ajoin kaikki
METSOn etusivulla julkaistut uutiset -
Takaisin
METSO-etusivulle
4-sivuinen uutiskirje käsittelee METSO II:n
valmistelutyöryhmän esitystä sekä PUTTE-ohjelman tuloksia. (Tulostusversio,
pdf 1056 kt).
IN
ENGLISH (web-pdf 721 kb,
print
version 1.07 Mb),
PÅ SVENSKA (web-pdf
440 kb,
version för utskrivning,
pdf 869 kb)
Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten lajien
tutkimusohjelman (PUTTE, 2003-2007) päätösseminaari pidettiin
15-16.1 Suomen ympäristökeskuksessa.
Seminaariesitykset.
Seminaariohjelma.
YM:n ja Syken tiedote. PUTTE
YM:n verkkosivuilla. PUTTE
METSO-sivuilla.
METSOn jatkon valmistelutyöryhmä luovutti
tänään esityksensä ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle.
Esityksen - Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSO (2008–2016)
- mukaan Etelä-Suomen metsien monimuotoisuus turvataan
pääosin vapaaehtoisin suojelukeinoin. Esitetty rahoitustarve on
koko kaudelle 734 - 1.254 miljoonaa euroa. Alarajan mukainen
rahoitus
merkitsisi n. 100.000 ja yläraja 200.000 uutta suojeluhehtaaria
Etelä-Suomeen, jonka
suojelupinta-ala tällöin kaksinkertaistuisi. Lisäksi
talousmetsien luonnonhoidolla metsien monimuotoisuutta
edistettäisiin ko. rahoituksella 82.000 - 173.000 hehtaarilla. Esitys
on mittava investointi luonnonsuojeluun. Jo minimirahoitus olisi enemmän kuin kaikkiin
tähänastisiin metsiensuojeluohjelmiin käytetyt varat yhteensä.
Ministeriöiden yhteinen tiedote.
Ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen tiedote.
Kansliapäällikkö Sirkka Hautojärven puhe luovutustilaisuudessa
(pdf, 22 kt).
Työryhmän esitys (pdf 245 kt).
PAINETTU raportti.
pdf
74 kt,
38 kt
Stakeholder seminar boosted the preparation of METSO II
- More in the newsletter.
Print version
of the newsletter (pdf 1830 kb). More about METSO in
English on METSO's
international web pages.
Ruotsin hallitus on päättänyt "satsata
vuoropuheluun pakottamisen sijasta" suojelualueita
perustettaessa. Ruotsin Metsähallitus ja Luonnonhoitolaitos (Naturvårdsverket)
ovat saaneet tehtäväkseen laatia ehdotuksen uusista
työmuodoista. Viranomaiset velvoitetaan "ottamaan oppia
suomalaisesta metsiensuojelumallista, joka rakentuu suurelta
osin [metsänomistajien] vapaaehtoisuudelle".
"Eftersom det har framförts viss kritik
mot att befintliga arbetsmetoder inte i tillräckligt hög grad
tar hänsyn till markägarnas intressen, och en större grad av
frivillighet vid formellt skydd har efterfrågats, både hoppas
och tror jag att detta är första steget mot ett effektivare
arbetssätt. Ett arbetssätt som tydligare upplevs som en dialog
mellan två parter snarare än något som är initierat av
myndigheterna", sanoo Ruotsin maatalousministeri Eskil
Erlandsson.
Uutinen Skogen-lehdessä: Reservatsjakten ska bli snällare.
4-sivuisessa uutiskirjeessä katsaus METSO
II:n valmistelun sidosryhmäseminaarista, luontotyyppien
uhanalaisuuden arvioinnista sekä PUTTE-tutkimusohjelmasta ja
siinä löydetystä uudesta lajista. (Tulostusversio,
pdf 2 Mt).
PÅ SVENSKA (web-pdf
830 kb,
version för utskrivning,
pdf 2 Mb)
METSO II:lle vauhtia
kuulemisseminaarista (7.11.2007)
METSOn jatkoa valmisteleva työryhmä järjesti
sidosryhmien näkemyksiä luotaavan seminaarin Helsingissä 7.11.
Lehdistötiedote. Seminaariesitelmät (YM:n
verkkopalvelussa).
MOSSE-tutkimusohjelman METSOa tukevien
tutkimushankkeiden tutkijat ovat arvioineet tutkimustaan.
Raportti tuloksista (pdf 383 kt).
The preparation of "METSO II", to build on the METSO Forest
Biodiversity Programme for Southern Finland is progressing on
schedule, applying research findings and experiences gained
during METSO’s pilot phase (2002-2007). Meanwhile, this
summer plenty of tenders were submitted by forest-owners
offering to establish permanently protected areas in their
lands through METSO’s voluntary schemes. The idea of
privately-owned protected areas has proven to be particularly
popular, but larger sites have also been tendered for
purchases.
- More in the newsletter.
Print version
of the newsletter (pdf 3151 kb). More about METSO in
English on METSO's
international page.
4-sivuisessa uutiskirjeessä
kansliapäällikkö Sirkka Hautojärvi kertoo METSOn jatkon
valmistelusta. Lehdessä myös kahden yksityisen suojelualueen
perustaneen maanomistajan haastattelut. (Tulostusversio,
pdf 2598 kt).
PÅ SVENSKA (web-pdf 924 kb,
version för utskrivning,
pdf 2468 kb).
METSOn arviointitulokset nyt myös saksaksi. (
142 kb
246 kb).
METSOn tuloksista kertova esite on ilmestynyt.
Esitettä voi tilata maa- ja metsätalousministeriöstä (eija.einola
@ mmm.fi) ja ympäristöministeriöstä.
Suomenkielinen verkkoversio (pdf 915 kt,
tulostusversio pdf 2915 kt),
på svenska web-pdf 1818 kt,
för utskrivning pdf 2941 kt).
Englanninkielinen verkkoversio (pdf 2553 kt,
tulostusversio 7521 kt)
Uusi METSO-video
saatavana (16.6.2007)
Noin 15 min. kestävä video (DVD) tilattavissa
MMM:stä (eija.einola @ mmm.fi). DVD:ssä on suomen-, ruotsin-
ja englanninkielinen tekstitys.
Vapaaehtoinen metsiensuojelu tuottaa
tulosta Etelä-Suomessa - metsää suojeluun etsitään ostetaan. (tulostusversio,
pdf 2545 kt).
På
svenska (web-pdf 755 kt,
version för utskrivning
pdf 1257 kt).
Kalvosarjat sivulla
www.mmm.fi/metso/tiedotusmateriaali -> KALVOSARJAT on
päivitetty.
Suoralinkit: Uutta!
METSO-kalvosarja_FIN_v3 (MMM ja YM,
2711 kt). Nytt!
METSO-transparanger på svenska (JSM & MM,
2401 kt). New!
Englanninkielinen METSO-kalvosarja
(MMM&YM,
2789 kt). Esitysversiot pyydettäessä MMM:stä (eija.einola
@ mmm.fi).
METSOn jatko on
hallitusohjelmassa
ja 17.4. asetettiin METSOn jatkon
valmistelutyöryhmät. Aiheesta lisää
METSO-uutiskirjessä
2/2007 (17.4.2007 pdf 712 kt,
tulostusversio pdf 1039 kt);
METSO nyhetsbrev på
svenska (pdf 711 kt,
version för
utskrivning 909 kt).
Ympäristöministeriön tiedote. Asettamiskirjeet:
valmistelutyöryhmä, selvitysryhmä.
- Lisää
METSOn jatkovalmistelusta.
Successor to the METSO Programme is assured under the new
Finnish Government. The future continuation of the METSO
programme has been written into both the forestry and nature
conservation sections of the official programme of Finland’s
new coalition Government.
- print version (pdf
966 kb).
Metsäluontoneuvojien kalvosarja
metsänomistajille eri vaihtoehdoista: puunmyynti, yksityinen suojelualue, myynti
valtiolle suojelualueeksi ja myynti vapailla markkinoilla
352 kt,
358 kt
Voluntary
conservation works in Finland - artikkeli MMM:n 60 degrees
North 1/2007 -lehdessä, pdf 1,2Mt).
koko lehti (pdf 11,4 Mt!).
Arviointiraportin tiivistelmä nyt myös
ranskaksi (
349 kt
375 kt).
Tilaisuus pääkaupunkiseudun
metsänomistajille Suomen
ympäristökeskuksessa Helsingissä keräsi yli 40 kaupunkilaista,
jotka olivat kiinnostuneita suojelemaan metsiään
vapaaehtoisesti.
Ohjelma (pdf). Tilaisuuden
järjestivät yhteistyössä ympäristö- ja metsäalan
organisaatiot.
The Newsletter deals with the 5th annual METSO seminar, held
7th March at Heureka Science Centre. More than 130 experts and
stakeholders focused on the unique METSO Programme's
achievements and future solutions of
protecting biodiversity in Finnish forests. -
print version
(pdf 1 Mb).
Uutiskirje käsittelee METSOn viidettä
vuosiseminaaria.
Tulostusversio
(pdf 1147 kt).
På svenska (web),
version för utskrivning.
Vantaan Heurekassa 7.3. pidetty METSOn
vuosiseminaari oli jo viides. Hyvähenkisessä seminaarissa yli
130 asiantuntijaa ja kiinnostunutta arvioi METSOn tuloksia ja
mietti, miten metsien monimuotoisuus turvattaisiin parhaiten
jatkossa.
Seminaarisivulla pidetyt esitelmät.
Kalvosarja löytyy sivuilta
www.mmm.fi/metso/tiedotusmateriaali -> KALVOSARJAT
"Maanomistajan vapaaehtoisuuteen
perustuvat keinot jäävät käyttöön", lupasi
ympäristöministeriön kansliapäällikkö Sinikka Hautojärvi
Huittisissa eilen järjestetyssä Luonnolle arvoa ja hoitoa
-seminaarissa. Seminaarista tuli yleisömenestys 150
osanottajineen.
Seminaariesitykset.
Satakunnassa ja Luonais-Suomen alueella
harjoitetussa, METSO-kokeiluhankkeisiin kuuluvassa
luonnonarvokaupassa on neljän vuoden aikana saatu jo yli 120
kohteen muodostama suojelualueverkosto, yhteispinta-alaltaan
noin 1200 ha.
Vuonna 2006 suojelutarjouksen teki 55
metsänomistajaa, ja niistä 28 päätyi sopimukseen.
Sopimuskohteista kaksi kolmasosaa sijaitsee
alle 2 km:n päässä Natura-alueesta,
metsälain mukaisesta erityisen tärkeästä
elinympäristöstä tai muusta
suojelukohteesta, jolla on samoja
luontoarvoja kuin sopimuskohteella.
Luonnonarvokaupan avulla on saatu aikaan neljän vuoden aikana myös muutamia kohdekeskittymiä, joista
eräiden pinta-ala on yli 100 hehtaaria.
Vuosiraportti 2006 (pdf, 80 kt).
Aiemmat vuosiraportit.
METSO-kohteita esittelevästä videosta (kesto
noin 10 min) on nyt ladattavissa
(verkkoversio, mpeg,
106 Mt). Esitystilanteita varten täysresoluutioisen
version (DVD) voi tilata toimistosihteeri Soile Nikulalta (soile.nikula@mmm.fi).
Videossa on englanninkieliset alatekstit.
Tutkimuksessa
käytettiin kohteita, joita metsänomistajat ehdottivat
suojeluun, mutta jotka
luonnonsuojelubiologisten kriteerien täyttymättömyyden vuoksi
jäivät hankkeen ulkopuolelle, ja selvitettiin,
millä ehdoin "METSO-suojelu" voisi nivoutua luontevaksi osaksi
metsänomistajien arkielämää ja rutiineja.
Tiivistelmä (Tampereen yliopiston sivuilla).
Englanninkielinen uutiskirje käsittelee METSOn
arviointiraporttia ja jatkon valmistelua sekä valtioneuvoston
juuri hyväksymää periaatepäätöstä Suomen uudesta
biodiversiteettistrategiasta. -
tulostusversio engl.
sivuilla.
Valtioneuvosto teki tänään periaatepäätöksen
Suomen luonnon monimuotoisuuden
suojelun ja kestävän käytön strategiasta ja
toimintaohjelmasta (2006-2016). Strategian tunnus on "Luonnon puolesta -
ihmisen hyväksi".
YM:n tiedote.
Strategia ja toimintaohjelma (pdf 347 kt).
KuntaMETSO-työryhmän loppuraportti -
Monimuotoisuuden turvaaminen kuntien virkistys- ja
ulkoilumetsissä ja valtion retkeilyalueilla -
luovutettiin tänään ympäristöministeri Jan-Erik Enestamille.
(pdf
524 kt,
Word-dokumentti 403 kt).
Tiedote 22.12.2006.
KuntaMetso-sivulle. Muut METSO-raportit
Asiakirjat-sivulla.
METSO loi uuden toimintakulttuurin
luonnonsuojeluun; jatkoa jo valmistellaan.
På
svenska.
Uutiskirjeet-sivulle.
METSOn saavutuksilla oli keskeinen osa Suomen
lisäraportissa CBD:lle (Biologista
monimuotoisuutta koskeva YK:n yleissopimus).
Raportti valmistui 4.12.2006.
Yksi suurimpiin kuuluva, yksittäinen METSO-ohjelmaan liittyvä
maakauppa allekirjoitettiin 16.11.2006 Savonlinnassa. Kaupan
myötä valtiolle siirtyi edustava 142
hehtaarin yhtenäinen metsäalue.
Metsähallituksen tiedote.
Yhteistoimintaverkostohankkeet ovat julkaisseet
loppuraporttinsa. Raportit (pdf) löytyvät
verkostohankkeiden ajankohtaissivulta ja
VALMIIT RAPORTIT
-sivulta. Yhteistoimintaverkostot-kokeiluhanke on myös arvioitu. Suomen
ympäristökeskuksen suorittamassa arvioinnissa todetaan, että
verkostohankkeita toteuttaneiden organisaatioiden yhteydenpito
on tiivistynyt ja keskinäinen hyväksyntä lisääntynyt, ja että
eri tahojen vahvuuksia on voitu onnistuneesti hyödyntää.
Arviointiraportti (pdf 4242 kt) ympäristöministeriön
verkkosivuilla.
METSO-ohjelman seurannan ja arvioinnin loppuraportti
julkistettiin pe 3.11.2006 Helsingin Säätytalolla.
Lehdistötiedote.
Pressmeddelande.
Press release.
METSO-ohjelman
seurannan ja
arvioinnin loppuraportti (painettu, 3/2007, pdf 4640 kt).
Sammanfattning (131 kt).
English Summary and conclusions (
149 kt
50 kt).
Julkistamistilaisuudessa käytettyjen puheenvuorojen
kalvosarjoja ja tiivistelmiä (pdf):
Kimmo
Syrjänen ja Paula Horne (Syke ja Metla),
Timo Nyrhinen (MTK),
Anders Portin (Metsäteollisuus ry) ,
Harri Hölttä (SLL),
Sinikka Hautojärvi
(ympäristöministeriö).
Mitkä tarjotuista
kohteista tulisi valita luonnonarvokauppaan, jotta
kokonaisuuden suojeluarvo olisi suurin käytettävissä olevilla
varoilla? Tätä tutkittiin DI Antti Punkan Teknillisen
korkeakoulun Systeemianalyysin laboratoriossa laaditussa
laskentamallissa. Tiivistelmä
(pdf 9 kt).
Tutkimusraportti (pdf 1594 kt)
Metsäsektorin tulevaisuuskatsauksen mukaan METSO-ohjelman
kokemusten pohjalta valmistellaan vuoden 2007 aikana uusi,
koko maan kattava, Etelä-Suomeen painottuva metsien monimuotoisuuden
toimintaohjelma, joka tähtää monimuotoisuuden oleelliseen
parantamiseen. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää muun
muassa, että olemassa olevan suojeluverkoston ekologista
tehokkuutta ja edustavuutta parannetaan ja talousmetsien
luonnonhoitoa tehostetaan.
Ohjelmassa on sovellettava monipuolisesti
erilaisia monimuotoisuuden turvaamisen keinoja kaikkien
metsänomistajaryhmien mailla, ja parhaat yksityismaiden
suojelukeinot otettava käyttöön koko maassa, katsauksessa
esitetään.
Tulevaisuuskatsauksen mukaan metsien
monimuotoisuuden turvaaminen vaatii riittävät voimavarat,
alustavien arvioiden mukaan noin 65 miljoonaa euroa vuodessa,
josta 50 milj. euroa ympäristöministeriön ja 15 milj. euroa
maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalle seuraavalla
10-vuotiskaudella.
Metsäneuvoston tulevaisuuskatsaus (pdf
652 kt).
Muistiossa
todetaan, että metsien monimuotoisuuden oleellinen
parantaminen edellyttää toimenpiteitä myös kuntien virkistys-
ja ulkoilumetsissä sekä valtion retkeilyalueilla. Muistiossa
esitetään, että seuraavan toimintaohjelman valmistelussa tulisi
ottaa huomioon myös muistiossa esitetyt toimenpiteet sekä
niiden edellyttämät voimavaratarpeet, jotka ovat Kansallisen
metsäohjelman vuoteen 2015 ulottuvana kautena yhteensä noin 30
miljoonaa euroa. Muistion mukaan toimenpiteiden toteuttaminen
edellyttää osittain myös kuntien tai muiden tahojen
rahoitusta. KuntaMETSOn loppuraportti valmistuu kuluvan vuoden
lopulla.
Muistio 11.10.2006 (pdf 333 kt).
Janne S. Kotiahon ja Ville A.O.
Selonen laatima raportti "Metsälain
erityisen tärkeiden elinympäristöjen kartoituksen laadun ja
luotettavuuden analyysi" on ilmestynyt Suomen
ympäristökeskuksen julkaisusarjassa
SYKE 29/2006 (pdf 2474 kt).
picks up some results of the METSO research report.
Version for printing (854 kb).
tells about results achieved by voluntary METSO protection
means on the land uplift coast of Finland.
Version
for printing
(1935 kb).
"Tutkimus
on antanut viitteitä, että vapaaehtoisten
suojelukeinojen käytöllä metsien monimuotoisuutta voidaan
turvata vaarantamatta merkittävästi kestäviä
hakkuumahdollisuuksia. Meillä saattaa olla käsissämme avaimet
”win-win” tilanteeseen metsien suojelun ja kestävän käytön
yhteensovittamisessa", lausui kansliapäällikkö
Jarmo Vaittinen seminaarin avauspuheen- vuorossaan
seminaarin
yhteenvetopäivänä.
Seminaarin pääsivulle.
Lähes 400-sivuinen "METSOn jäljillä" -tutkimusraportti
kokoaa uusimman tutkimustiedon Etelä-Suomen metsien
monimuotoisuustutkimuksesta yksiin kansiin.
METSO-uutiskirje 7/2006 tutkimusraportista.
Lehdistötiedote.
ENGLISH
SUMMARY.
METSOn vapaaehtoiset keinot toimivat
maankohoamisrannikolla...
På
svenska.
METSO-ohjelman ekologisten, taloudellisten
ja sosiaalisten vaikutusten seurannan ja arvioinnin kolmas
väliraportti on valmistunut. Raportti käsittelee
METSO-hankkeiden vastuuhenkilöiden kokemuksia hankkeiden
toiminnasta, vaikutuksista ja kehittämistarpeista.
-
Raportti (pdf 1,14 Mb) ja
aiemmat väliraportit METSOn asiakirjat-sivulla.
Retkeilyllä
tutustuttiin mm. hankkeen
Halosenlahden mallialueeseen, jolla koko 40 hehtaarin alue on nyt saatu
suojelun piirin METSOn vapaaehtoisin keinoin.
Lehdistötiedote (pdf).
"Metsäluonnon monimuotoisuuden
tunnistamiseen, käsittelyihin tai säästöpuihin liittyvää
neuvonta on parantanut metsänomistajien monimuotoisuustiedon
tasoa. Samoin metsäneuvontaa saaneiden omistajien asenteet
olivat myönteisemmät monimuotoisuuden edistämistä kohtaan kuin
niiden, jotka eivät olleet saaneet minkäänlaista neuvontaa",
todetaan
Metlan tiedotteessa (30.8.2006). - METSO-hankkeeseen
Koulutus, metsäsuunnittelu ja neuvonta (ks. Toimenpiteet
talousmetsissä) kuuluva, 28.6.2006 päivätty osaraportti I
'Metsäluonnon monimuotoisuusneuvonnan tuloksellisuus ja
kehittämistarpeet' on nyt verkossa.
Osaraportti I 28.6.2006 (pdf 767 kt).
Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten
metsälajien tutkimusohjelma (PUTTE):
Suomen
luteet,
Loispistiäiset,
Poimuhytykät. METSOa tukevat
tutkimusohjelmat.
The Newsletter
tells how Finnish municipalities are increasingly favoring
biodiversity in their forests. (pdf 1 mb,
print
version, 1531 kb).
Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten
metsälajien tutkimusohjelma (PUTTE):
Maaperäeläimet ja
Lahopuuhyönteiset. METSOa tukevat
tutkimusohjelmat.
Uutiskirje MetsäVasun retkeilystä.
På
svenska. Aiemmat
uutiskirjeet.
METSO-ohjelma osallistui EU:n vuotuiseen GREEN WEEK-konferensiin 29.5.-2.6.2006
näyttelyn muodossa.
Green Weekin teemana oli tänä vuonna biodiversiteetti. METSO-deskillä
vieraili satoja kävijöitä ja teimme tunnetuksi
eurooppalaisille METSOn vapaaehtoisia keinoja uutena
lähestymistapana metsien suojeluun. - Ks. myös
English pages.
Metsänomistajat ovat tyytyväisiä luonnonarvojen säilyttämisen
uusiin keinoihin. He arvostavat vapaaehtoisuutta ja sitä, että
voivat vaikuttaa suojelutapaan ja sopimusehtoihin', sanotaan
MetsäVasun retkeilyyn liittyvässä tiedotteessa.
Lue lisää...
Paula Hornen tutkimuksen mukaan
sopimusehdot vaikuttavat siihen, miten metsänomistajat
suhtautuvat monimuotoisuuden suojeluun. (Metlan
tiedote).
The Newsletter tells how METSO is bringing a new approach
to nature conservation.
The Newsletter presents the large research work that is
going on for the
support of the METSO Programme.
Kunnat ovat kiinnostuneita monimuotoisuuden
lisäämisestä omistamissaan virkistys- ja ulkoilumetsissä, ja
joka viidennellä on tavoitteena lisätä suojelumetsien osuutta.
På
svenska.
METSO-sivuilla
esitellään poimintoja kahdesta suuresta METSOon kuuluvasta
tutkimusohjelmasta, joiden
vuotuinen rahoitus on yhteensä lähes 4 milj. euroa.
Ensimmäisenä Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten
metsälajien tutkimusohjelmasta (PUTTE) Jyrki Muonan hanke
Kovakuoriaisten
määritystyökalu tietoverkossa.
Tutkimuksen näkyvyyttä METSO-sivuilla on parannettu muutenkin.
Tutkimuksen näkyvyyttä on parannettu myös
englanninkielisillä
sivuilla, joilla myös on
Muonan
hankkeen esittely englanniksi.
Valtioneuvoston METSO-päätökseen sisältyy suositus metsänhoidon
suositusten tarkistamisesta monimuotoisuutta
yhä suosivampaan suuntaan. Yksityismetsien hoito-ohjeista
vastaava Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio on nyt saanut
tarkistustyön päätökseen. Uudet 'Hyvän metsänhoidon
suositukset' on hyväksytty ja ne tulevat voimaan
1.8.2006. Ohjeet on saatavana Tapiosta. Keskeisistä
muutoksista järjestetään koulutusta 23.-24.5. ja 13.-14.6.
Kuntametsien suunnittelun tiekartaksi nimetty
ympäristöministeriön ja metsäntutkimuslaitoksen
(Metla)
yhteishanke (2006–2007)
piti
aloitusseminaarin 3.5.2006 - ks. seminaarin
ohjelma ja pidettyjen esitysten
kalvosarjat. Tiekartan tavoitteena on
selvittää kuntametsien suunnittelun nykytilaa ja tunnistaa sen
keskeisiä kehittämistarpeita. Hankkeen tärkeimpänä tehtävänä
on laatia metsäsuunnittelun ”kehittämisohjelma” eli
Kuntametsien suunnittelun tiekartta yhteistyössä kuntien
ja muiden asianosaisten tahojen kanssa.
Metlan tiedote.
Uutiskirjeessä lyhyet selostukset puheenvuoroista METSOn vuosiseminaarista Turusta
29.3.2006.
På
svenska.
METSOn todettiin muuttaneen pysyvästi
metsiensuojelun toimintatapoja paikallisten organisaatioiden
ja metsänomistajien yhteistoiminnan suuntaan. Esitelmissä ja
puheenvuoroissa kuultiin runsaasti uutta tietoa ohjelman
etenemisestä.
Esitelmäkalvot ja tiivistelmät
seminaarisivulla -lue lisää!
Raportissa yhteenveto vuosista
2003-2005 ja yhteistyöryhmän ajatuksia vuoden 2007 jälkeisestä
ajasta. Aiemmat raportit
luonnonarvokauppa-sivulla.
Metsänomistajilta runsaasti tarjouksia monimuotoisuuden
turvaamiseksi METSOn vapaaehtoisin keinoin.
På
svenska.
MH:n luonnonhoitoprojektin
kattavuuden arviointi alkamassa (28.3.2006)
Metsähallituksen luonnonhoitoprojektin kattavuus evaluoidaan.
Luontojärjestöt ovat esittäneet, että useita METSOn
luonnonsuojelubiologiset kriteerit täyttäviä metsäalueita on
jäänyt Metsähallituksen luonnonhoitoprojektissa valittujen
kohteiden ulkopuolelle. Selvitys valmistuu syyskuussa. Lisätietoja: Kimmo Syrjänen, p. 040-5835747.
Luontoliitto, Suomen luonnonsuojeluliitto,
Greenpeace, Maan ystävät, BirdLife Suomi ja Natur&Miljö
avasivat 14.2. yhteiset verkkosivut, joilla esitellään
järjestöjen näkemyksiä Etelä-Suomen metsien suojelemiseksi.
Sivut ovat osoitteessa
www.etelasuomenmetsat.fi.
Uutiskirje käsittelee
METSOn seurannan II väliraportin tuloksia.
ENGLISH VERSION.
På
svenska.
Vanhemmat uutiskirjeet.
METSO-ohjelman seurannan ja arvioinnin II
väliraportti on valmistunut. Raportissa esitetään tutkijoiden
ja sidosryhmien näkemyksiä METSOn toteutuksesta, seurannasta,
arvioinnista sekä toimenpiteiden mahdollisesta soveltamisesta
ja metsiensuojelun toteuttamisesta vuoden 2006 jälkeen.
Lehdistötiedote II väliraportista
(Pressmeddelande,
Press release).
Rapportsammanfattning.
English Summary of the report.
Väliraportti I (6/2005).
METSO-asiakirjat -sivulle.
Seminaarissa
esiteltiin uutta tutkimustietoa metsien
ennallistamisesta liki 200 asiantuntijan,
tutkijoiden, käytännön toimijoiden ja päättäjien voimin.
Esitelmätiivistelmät (pdf 45 kt).
Esitelmäkalvot seminaarisivulta.
KuntaMETSOn keskustelusivukokeilu (http://metsa.aspekti.net/)
päättyi ja sivut sulkeutuivat 10.1.2006 vähäisen
keskustelun ja pienen käyttäjämäärän takia. Palautetta KuntaMETSOsta voi edelleen antaa sähköpostitse METSO-etusivun 'Palautetta ohjelmasta' -linkin kautta.
Tutkimustuloksen mukaan metsänomistajat
ovat olleet tyytyväisiä luonnonarvokaupan käytäntöön.
(Tulostusversio ja muut englanninkieliset uutiskirjeet
English pages
-sivulta).
Metsäntutkimuslaitos julkaisi
Oulun yliopiston kanssa tekemän kyselytytkimuksen tulokset METSOn
luonnonarvokaupasta.
Koko raportti (pdf).
METLAn tiedote.
"Olen hyvin viehättänyt tästä
tavasta toimia. ... Kokeiluhankkeet ovat osoittaneet, että METSOn uudet keinot
ovat saavuttaneet laajan hyväksynnän, ja olisin yllättynyt
ellei niitä jatkossakin jossain laajuudessa, määrin
käytettäisi, nimenomaan Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden
turvaamiseksi."
Radio-äänite
(mp3), haastattelu
tekstimuodossa (pdf).
Lisää radio-ohjelmia METSOsta:
Jos metsiä suojellaan, miten käy työpaikkojen?
Radioäänite (mp3)
Uudet vapaaehtoiset metsiensuojelukeinot otettu myönteisesti
vastaan.
Radioäänite (mp3)
Juha Siitonen: Suojellussa metsässä
enemmän kasvi- ja eläinlajeja kuin talousmetsässä.
Radioäänite (mp3)
Suomessa ennallistetaan vuosittain noin 4000 hehtaaria metsää ja
suota.
Radioäänite (mp3)
METSOn vapaaehtoisen suojelun periaate
toimii myös pysyvien suojelualueiden hankinnassa.
(Tulostusversio ja ruotsinkielinen
METSOBLADET
uutiskirje-sivulta).
METSO-esitteeseen on koottu maanomistajan
kannalta katsoen eri metsien suojelemisen keinot.
Ympäristöministeriön asettama KuntaMETSO-työryhmä
on avannut keskustelusivut kunnan metsien ja valtion
retkeilyalueiden eri toimijoiden välistä tiedonvaihtoa varten.
Tavoitteena on että tutkimus ja käytäntö sekä kansalaisten
mielipiteet kohtaavat. Kokeilu kestää vuoden loppuun, minkä
jälkeen ylläpitoa mahdollisesti jatketaan. Sivusto on osoitteessa
http://metsa.aspekti.net/.
Kohtaan käyttäjätunnus kirjoitetaan metsa ja salasanaksi
keskustelu.
Uutiskirjeessä METSOn ensimmäisestä arviointiraportista, Metsähallituksen talousmetsien
"METSO-inventoinnin" tuloksista sekä metsävetoomusadressista.
Lisää vieraskielistä materiaalia METSOn International-sivuilla.
METSOn osahankkeeseen 13 - monimuotoisuuden turvaaminen kuntien
virkistys- ja ulkoilumetsissä sekä valtion retkeilyalueilla -
kuuluva kysely on toimitettu kuntiin.
Kyselyyn pyydetään vastaamaan 17.10. mennessä. Kyselylomake
Kuntaliiton verkkosivuilla.
Uutiskirjeen aiheena on monimuotoisuuden
turvaaminen kuntien virkistys- ja ulkoilumetsissä. Hanketta
vauhdittaa kunnille tehtävä kysely. - Ruotsinkielinen
METSOBLADET
sekä tulostusversiot
uutiskirje-sivulla.
Uutiskirjeessä mm. Metsähallituksen
talousmetsien inventointiraportin tuloksia, jotka
osoittivat, että parhaat valtion metsät on jo suojeltu.
Uutiskirjeessä myös METSOn arvioinnin ensimmäisen
väliraportin ja METSO-kyselyn tuloksia. -
Ruotsinkielinen METSOBLADET sekä tulostusversiot
uutiskirje-sivulla.
Väliraportti METSOn seurannasta ja arvioinnista
(8/2005)
Tiivistelmä on myös englanninkielisenä English material/ EVALUATION of METSO Programme -sivulla.
Raportti kokonaisuudessaan (pdf 349 kt).
METSOn Seuranta ja arviointi -sivulle.
Metsittyvät hakamaat, metsälaitumet,
niityt ja entiset kaskimetsät ovat eliölajistoltaan
rikkaita. WWF Suomen ja Tapion ympäristöministeriölle
laatimassa raportissa esitetään keinoja, kuinka niiden
säilymistä voidaan edistää METSOn keinoin.
METSO-hankkeen 'Talousmetsien
luonnonhoito' toteutuksesta Metsähallituksen osalta on
valmistunut loppuraportti. Julkaisun voi tilata
Metsähallituksesta, p. 0205 65 7702, sähköposti
natureinfo@metsa.fi.
Julkaisun hinta on 10 euroa + toim.kulut.
Metsähallituksen tiedote hankkeen valmistuttua.
METSO-kysely Farmari
2005-näyttelyssä
Maatalousnäyttelyn yleisö kannatti METSOn uusia
metsiensuojelukeinoja.
Kyselyn tulokset
(pdf). Tuloksia on esitelty
METSONLEHTIÄ 4/2005 -uutiskirjeessä.
Englanninkielinen uutiskirje esittelee Metsähallituksen
ennallistamishankkeita. Lisätietoja: Marja Hokkanen,
Metsähallitus, p. 0205 64 4320.
marja.hokkanen@metsa.fi
Englanninkielinen, 8-sivuinen katsaus
METSOn tuloksista vuoden 2004 päättyessä.
uutiskirje ja sen ruotsinkielinen käännös
METSOBLADET 3/2005 käsittelevät METSOn vuosiseminaarissa Tampereella
pidettyjä yhteistoimintaverkostohankkeiden esitelmiä.
Uutiskirjeet-sivulla
myös tulostusversio.
Yhteistoimintaverkostojen reipas eteneminen
nousi pääosaan Metson vuosiseminaarissa Tampereella 13.4.2005.
Kartalla on jo kohteita kymmenittäin, mistä lisää METSONLEHTIÄ-uutiskirjeessä
3/2005. Seminaariesitelmät ja tiivistelmät
Seminaarit-sivulla.
Uusilla suojelukeinoilla kannatusta
gallupissa. Uusien suojelualueiden hankintaan 5 milj. euroa
vuodelle 2005.
Lue lisää.
På svenska.
METSO-ohjelmaan kuuluva hanke Metsähallituksen
maanmyyntitulojen ja vaihtomaiden käyttö
uusien pysyvien suojelualueiden hankintaan on
käynnistynyt. Varoja on
osoitettu 5 miljoonaa euroa kuluvalle vuodelle.
Lue lisää...
Uusilla
suojelukeinoilla vahva kannatus gallupissa metsäpäivillä
Uudet metsien monimuotoisuuden suojelukeinot saivat
suuren kannatuksen
kyselyssä valtakunnallisilla
metsäpäivillä 14.-16.3.2005 Lahdessa. Uusia
keinoja kannatti 90% vastaajista ja perinteisiä 20%. Lisää
METSONLEHTIÄ 2/2005 -uutiskirjeessä.
Kyselyn tulokset
Uutiskirje on 8-sivuinen katsaus
METSO-hankkeiden tilanteesta vuoden 2004 loppuun mennessä.
På svenska (21.3. 2005)
METSOn vastuuministeriöiden laatimana on ilmestynyt
englanninkielinen kalvosarja (pdf 3759 kt). Kalvosarja
käännetään myös suomeksi ja ruotsiksi.
Metsähallitus ja
puolustusvoimat pitivät 20.1.
seminaarin
paahdeympäristöjen käytöstä ja hoidosta.
Seminaariesitelmät Metsähallituksen
sivulla
http://www.metsa.fi/paahdeseminaari/
Tulostusversio
English material -
sivulta.
Versionen för
utskrivning
här.
Metsähallitus ennallisti vuonna
2004 METSO-alueella noin 4 360 ha. Kesän
2004 runsaat sateet
haittasivat ennallistamista. (Lue
lisää...)
Uutiskirje käsittelee Hanasaaressa pidettyä
MOSSE-tutkimusohjelman seminaaria, jonka esitelmät on nyt
julkaistu
seminaarisivuilla.
Myönteisestä kiinnostuksesta huolimatta
metsiensuojelusäätiölle ei toistaiseksi löytynyt
rahoittajia, jotka olisivat olleet valmiita tekemään riittävän
suuren lahjoituksen säätiön alkupääoman kokoamiseksi.
(YM:n
tiedote,
Raportti perustamisedellytyksistä, 16.12.2004)
Pohjois-Savon ympäristökeskus ja maanomistajat
allekirjoittivat 8.12.2004 ensimmäiset korvaussopimukset
tarjouskilpailu-kokeiluhankkeessa, jossa on tarkoitus hankkia
kohteita pysyvämpään suojeluun.
Lisää YM:n sivuilla.
METSÄHALLITUS
implementing METSO,
3 Dec 2004 (
566 kB)
Englanninkielinen kalvosarja Metsähallituksen roolista METSOn
toteuttajana
Esitelmien kalvosarjat ja
tiivistelmät
seminaarisivuilla.
Verkostohankkeiden tilannekatsaus luettavissa
verkostohankkeiden
ajankohtaista-sivulta.
Uutta
tutkimusrahoitusta METSOn ekologisten vaikutusten seurantaan
Hakuaika on päättynyt 30.11.2004 (Lue lisää...)
Uutiskirjeessä mm. luonnonarvokaupan ja
yhteistoimintaverkostojen retkeilykuulumisia, tarjouskilpailun
satoa, METSOn arvioinnin vaiheesta sekä uusista
tutkimusohjelmista ja haettavana olevasta rahoituksesta.
(Lue
lisää...)
Yhteistoimintaverkostohankkeisiin kuuluva Hämeen Metso
järjesti 23.9. 2004 Evon seudulla tiedotustilaisuuden ja
retkeilyn neljälle kohteelle, joita maanomistajat ovat
tarjonneet METSOn kokeiluhankkeiksi.
Tarjouksia on tullut kaikkiaan parisenkymmentä,
ja maanomistajat ovat olleet eniten kiinnostuneita
luonnonarvokaupasta. (Lue
lisää...)
Metsähallitus on laatinut uuden ympäristöoppaan. Uudessa
oppaassa on huomioitu viimeisin tutkimustieto sekä vuosien myötä
kertynyt käytännön kokemus. Metsätaloutta harjoitetaan valtion
mailla uusien ympäristölinjausten mukaisesti henkilöstön
koulutuskierroksen jälkeen. Oppaan merkitys on suuri, sillä se
vaikuttaa liki viiden miljoonan metsähehtaarin käsittelyyn.
(lue
lisää...)
Metsätalouden
edistämiskeskus TAPIO on avannut verkkosivut
metsänhoitosuositustensa tarkistamisesta. Metsä vastaa
-verkkopalvelun sivuilla kerrotaan suositusten tarkistamistyöstä
sekä tarjotaan mahdollisuus esittää kommentteja ja ehdotuksia. (Verkkosivuille,
Tapion
tiedote).
METSO-ohjelmaan kuulunut, metsiensuojelusäätiötä koskeva
esiselvitys on valmistunut ympäristöministeriön ja maa- ja
metsätalousministeriön ohjauksessa. Esiselvityksen laati
suunnittelija Piia Väntsi ympäristöministeriöstä. Selvityksen
tarkoituksena oli koota pohjatietoa, jonka perusteella voidaan
tarvittaessa tehdä ehdotus metsiensuojelusäätiön
toimintamalliksi ja -ohjelmaksi. (lue
lisää...)
Talousmetsien
laajin luontokartoitus valmistui. Metsäkeskukset kartoittivat kuuden vuoden aikana
yli 15 miljoonaa ha Suomen yksityismetsiä
ja löysivät kaikkiaan runsaat 96.000 metsälaissa määriteltyä
erityisen tärkeää elinympäristöä. Niiden yhteispinta-ala on noin
60.000 hehtaaria. (MMM:n tiedote
21.6.2004).
Raportti (Maa- ja metsätalousministeriön
julkaisuja 9/2004, pdf, 6,8 Mt)
Esitteet suomeksi ja ruotsiksi
(pdf 6 ja 5,6 Mt)
METSOn vastuuministeriöiden julkaisema kahdeksansivuinen, lähinnä
ulkomaalaisille tarkoitettu METSO-ohjelman ja sen
luonnonsuojelubiologisten kriteerien esittely
ulkomaalaisille.
Esite löytyy myös
tiedotusmateriaali- sekä
englanninkielisiltä METSO-sivuilta.
Metson metson ekologisten, sosiaalisten ja
taloudellisten vaikutusten seurantasuunnitelma on laadittu.
Kokeiluhankkeista (luonnonarvokauppa, yhteistoimintaverkostot
ja tarjouskilpailu) seurantaa varten kerätään tietoa hankkeen
toteuttajilta piakkoin lähetettävillä kyselylomakkeilla. (lue
lisää).
Metsäteho ry:n organisoimana metsäammattilaiset, BirdLife Suomi, Sääksisäätiö ja Metsästäjäin Keskusjärjestö
järjestivät toukokuussa metsätaloudessa toimijoille kolme valtakunnallista
koulutustilaisuutta, joissa käsiteltiin linnustonsuojelua
talousmetsissä.
Valtioneuvoston
periaatepäätöksessä suositetaan (kohta 17) linnuston
huomioonottamista metsien käsittelyn yhteydessä.
(Lue
lisää,
lehdistötiedote
11. 5., pdf;)
Takaisin METSO-etusivulle |